Charles Darwinin antievankeliumi

Darwinin evankeliumi ei ole ilosanoma. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Charles Darwin päätti 8. elokuuta 1860 päivätyn kirjeensä Thomas Huxleylle sanoin:

“Hyvä & ystävällinen evankeliumin eli Paholaisen evankeliumin levittämisen asiamieheni.”

Huxleyn levittämä evankeliumi on aidon evankeliumin vastakohta. Aito evankeliumi kertoo Jumalan valtavasta rakkaudesta luotujaan kohtaan. Huxleyn ja Darwinin evankeliumi taas painottaa luonnon julmuutta.

Vaikka Wikipedian toimittajat pitävät Darwinin loppulausetta huvittavana, epäuskon evankeliumin hedelmä on kaikkea muuta kuin kaunista.

Darwinin sitaatti on alkuperäisessä muodossa luettavissa täällä.

Lähde:

Darwin Correspondence Project.

Huxleyn ja Wilberforcen väittely: Christianity.com toistelee vanhoja myyttejä

Thomas Huxley tunnetaan Darwinin bulldoggina. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Viime päivinä useat evankelisina itseään pitävät kristityt ovat varsin avoimesti tunnustautuneet teistisen evoluution kannattajiksi. Hiljattain Christianity Today epäili Genesiksen todistusta Aadamista ja Eevasta ainutlaatuisina historiallisina henkilöinä.

Nyt on vuorossa Christinity.com, joka kertoo myyttejä vuoden 1860 klassisesta väittelystä, jossa Samuel Wilberforce otti yhteen Darwinin bulldoggina tunnetun Thomas Huxleyn kanssa.

Christinity.com kuvaa erheellisesti debattia tieteen ja uskonnon väliseksi ja väittää, että Wilberforce ei tiennyt tieteestä juuri mitään.

Piispa Samuel Wilberforce, joka oli orjuuden poistamista vastaan pitkään kampanjoineen kristityn poliitikon William Wilberforcen (1759-1833) poika, tiesi Charles Darwinin teoriasta paljon enemmän kuin mitä jälkipolvet olettavat.

Viisi viikkoa ennen väittelyä piispa oli jopa kirjoittanut Lajien synnystä arvostelun Quarterly Review- lehteen. Darwin kirjoitti ystävälleen Joseph Hookerille, että Wilberforcen argumentit olivat yllättävän nerokkaita ja että piispa huomasi hänen teoriansa heikkoudet.

Hooker väitti Wilberforcen turvautuneen väittelyssä sarkasmiin tieteellisten argumenttien sijasta. Vaikka darvinistit viljelevätkin mielellään tätä myyttiä, luulisi, että Christinity.com olisi vaivautunut tarkastamaan artikkelinsa yksityiskohtien paikkansapitävyyden.

Sitä jutun kirjoittajat eivät tehneet, vaan he varoittavat meitä vastustamasta ”tiedettä", joka edelleenkin joutuu turvautumaan myytteihin pysyäkseen edes jossain määrin uskottavana.


Lähde:

Creation-Evolution Debate, Huxley vs. Wilberforce. Christianity.com. This Week in Christian History –uutiskirje 1.7.2011.

150 vuotta sitten: Wilberforce ja Huxley väittelivät evoluutiosta

Darwinin bulldoggina tunnettu Thomas Huxley väitteli Oxfordin piispan Samuel Wilberforcen kanssa evoluutiosta kesällä 1860. Darvinistit muistavat tapahtumasta asioita, jotka eivät välttämättä tapahtuneetkaan. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Darvinistit suosivat myyttejä. He ovat tehneet niitä Galileista, vuoden 1925 Daytonin apinaoikeudenkäynnistä ja ehkä historian tunnetuimmasta väittelystä, jonka aiheena oli evoluutio.

Thomas Huxley ja piispa Samuel Wilberforce ottivat yhteen darvinismista 30.6. 1860. Suuri yleisö muistaa piispan kysyneen, polveutuiko Huxley apinoista isoisänsä vai isoäitinsä puolelta.

Historialliset dokumentit eivät kuitenkaan tunne tällaista kysymystä, joka lienee evolutionistien keksimä myytti. Esimerkiksi Darwinin ystävä Sir Joseph Hooker viittasi siihen, että piispa turvautui sarkasmiin tieteellisten argumenttien sijasta, mutta hän tuskin oli kovinkaan puolueeton tarkkailija.

Samuel Wilberforce, joka oli orjuuden poistamista vastaan pitkään kampanjoineen kristityn poliitikon William Wilberforcen (1759-1833) poika, tiesi Charles Darwinin teoriasta paljon enemmän kuin mitä jälkipolvet olettavat. Viisi viikkoa ennen väittelyä piispa oli jopa kirjoittanut Lajien synnystä arvostelun Quarterly Review- lehteen. Darwin kirjoitti Hookerille, että Wilberforcen argumentit olivat yllättävän nerokkaita; piispa huomasi hänen teoriansa heikkoudet.

Huxley puolestaan oli pelastusarmeijan leppymätön vastustaja. Tämä ei ole myytti.

Itse väittelyssä Wilberforce, joka oli Britannian tiedeakatemian Royal Societyn jäsen, toisti artikkelinsa keskeisemmät ajatukset. Ne osoittivat, että todisteet eivät tue evoluutiota.

Mutta hälyisessä salissa darvinistien oli varsin helppo kuulla sellaista, mitä ei koskaan puhuttukaan.

Lähteet:

Huxley, Thomas H. 1893 (2006). Evolution and Ethics And Other Essays. New York: Barnes & Noble.

Lucas, John. 1979. Wilberforce and Huxley: A Legendary Encounter. Bethinking.org.

Moneron ja muita mielikuvitusolentoja evoluution todisteina

Ernst Haeckel keksi Moneron-nimisen mielikuvitusolennon, jonka piti olla elollisen ja elottoman välimuoto. Kuva Haeckelin teoksen Natürliche Schöpfungsgeschichte (1868) ruotsinnoksesta.




Joel Kontinen

Tieteelliset todisteet eivät koskaan ole riittäneet evoluution kannattajille, vaan he ovat aina välillä käyttäneet mielikuvitusta apunaan. Räikein esimerkki lienee Ernst Haeckelin väärennetyt sikiökuvat, jotka ovat edelleenkin suosiossa. Suomessa niitä on näkynyt esimerkiksi lukion biologian kirjoissa. Hiljattain Richard Dawkins käytti niitä todisteena evoluutiosta.

Viime viikonlopun Darwin Was Wrong –konferenssissa meribiologi Robert Carter luennoi evoluution virheellisistä oletuksista. Charles Darwinista alkaen evolutionistit ovat pitäneet elämää huomattavasti yksinkertaisempana kuin mitä se todellisuudessa on.

Darwin otaksui, että elämä on saattanut syntyä pienessä lämpimässä lammessa. Hän ei tiennyt mitään solun mutkikkaasta rakenteesta.

Tohtori Carter mainitsi myös Ernst Haeckelin, joka käytti kaikkia mahdollisia keinoja levittääkseen evoluution ilosanomaa.

Saksalainen biologi ja anatomian professori Ernst Haeckel keksi Moneronin, elollisen ja elävän välimuodon, jolle hän antoi nimen Protomyxa aurantiaca.

Darwinin bulldoggina tunnettu Thomas Huxley sanoi löytäneensä Haeckelin kuvaileman olennon Pohjois-Atlantilta. Huxley antoi sille tieteelliseltä kalskahtavan nimen Bathybius haeckelii. Löytö osoittautui myöhemmin kipsiksi.

Moneronin jälkeen tuli Nebraskan ihminen. Sitten oli vuorossa Piltdownin ihminen, ja 1990-luvulla kuulimme Archaeoraptorista.

Ovatko evolutionistit oppineet mitään vanhoista virheistään?

Tuskin kovinkaan paljon. Vasta viime toukokuussa kuulimme Idasta, jota aluksi mainostettiin esi-äidiksemme.


Lähteet:

Carter, Robert. 2009. Darwin Was Wrong about the Complexity of Life. Luento Darwin Was Wrong – konferenssissa 14.11.

Grigg, Russell. 1996. Ernst Haeckel: Evangelist for evolution and apostle of deceit. Creation 18(2):33–36. http://creation.com/ernst-haeckel-evangelist-for-evolution-and-apostle-of-deceit

Suomalaiset kreationistit julkaisivat tutkimuksen huippulehdessä

Joel Kontinen

Biokemisti Pauli Ojala ja professori Matti Leisola julkaisivat tutkimuksen Ernest Haeckelistä Journal of Creation –lehdessä.[1] Journal of Creation on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä erittäin arvostettu kreationistinen peer-review[2] -julkaisu.


Ernst Haeckel: evoluution markkinamies

Ernst Haeckel (1834-1919) oli saksalainen eläintieteen professori, joka saavutti kuuluisuutta tehdessään evoluutiota tunnetuksi. Haeckel oli evoluution ehkä innokkain markkinoija manner-Europassa. Hän ei kaihtanut keinoja popularisoidessan näkemystä, jonka mukaan ihminen oli vain yksi eläimistä.

Nykyisin Haeckel muistetaan lähinnä väärennetyistä sikiökuvistaan. Hän väitti, että tietyssä kehitysvaiheessa eri lajien sikiöt muistuttavat toisiaan. Jo hänen tiedemieskollegansa osoittivat, että Haeckel erehtyi.[3] Haeckelin näkemys sai kuoliniskun viimistään vuonna 1997, kun johtavat tiedelehdet Science ja New Scientist julkaisivat sikiökuvia, jotka paljastivat Heckelin väärentäneen omia piirroksiaan sumeilematta.

Toinen Haecklin ”löydös” oli apinamies, joka sai nimen Pithecanthropus alalus, ”puhekyvytön apinamies”. Löydön tueksi ei ollut tarjota edes yhtä hammasta, ja tästä välimuodosta luovuttiin melko pian.

Haeckel myös väitti löytäneensä elollisen ja elävän välimuodon, jota hän kutsui moneroniksi.

Darwinin bulldoggina tunnettu Thomas Huxley sanoi löytäneensä Haeckelin kuvaileman olennon Pohjois-Atlantilta. Huxley antoi sille tieteelliseltä kalskahtavan nimen Bathybius haeckelii. Löytö osoittautui myöhemmin kipsiksi.


Tarkoitus näytti pyhittäneen Haeckelin keinot. Hän uskoi, että valkoinen ”rotu” oli kehittyneempi kuin tummat ”rodut”. Näin hän tuli samalla innoittaneeksi 1900-luvulla hyvin yleistä rodunjalostusta ja natsien rotu-oppia.

Viitteet

[1] Ojala, Pauli J. ja Leisola, Matti. 2007. Haeckel: legacy of fraud to popularise evolution. Journal of Creation 21:3, 102-110.
[2] Peer review eli vertaisarviointi tarkoittaa käytännössä sitä, että vähintään kahden asiantuntijan on hyväksyttävä kirjoittajien tutkimus ennen kuin se voidaan hyväksyä
[3] Grigg, Russell. 1996. Ernst Haeckel: Evangelist for Evolution and Deceit. Creation 18:2, 33-36.