Esineet viittaavat kulttuurivaihtoon neandertalilaisten ja ihmisten välillä

 

Kuva: S.Plailly/E.Daynes/ScienCe Photo Library.

Joel Kontinen

Nykyihmiset ja neandertalilaiset vaihtoivat keskenään  työkaluja ja muita objekteja yhtenään. Tämä käy ilmi japanilaisten julkaisemasta tutkimuksesta.

Tämä on vastoin sitä, mitä evolutionistit meille opettavat. He uskovat, että neandertalilaiset olivat melkein apinaihmisiä, mutta tiede on opettanut, että neandertalilaiset ja nykyihmiset ovat meikein samaa rotua.

Noin 59 000 vuotta sitten Homo sapiens muutti Turkin rannikkoluolaan, joka oli aiemmin neandertalilaisten koti. Luolasta löydetyt työkalut ja rihkamat pysyivät kuitenkin huomattavan yhtenäisinä, mikä viittaa siihen, että näillä muinaisilla homininilajeilla oli yhteinen aineellinen kulttuuri.

Turkin Välimeren rannikolla sijaitseva Üçağızlı II -luola on 56 neliömetrin kokoinen tila, suunnilleen kaupungin yksiön kokoinen.

Naoki Morimoto Kioton yliopistosta Japanista ja hänen kollegansa suorittivat ensimmäiset täydelliset arkeologiset kaivaukset kohteessa vuonna 2020. Hampaiden ja leukojen jäänteet paljastivat, että neandertalilaiset asuttivat luolaa 77 000–59 000 vuotta sitten ja lajimme, Homo sapiens, 59 000–47 000 vuotta sitten.

Vuodet ovat evolutionistien arvioita.

Lähde:

James Woodford 2026 Artefacts hint at cultural exchange between Neanderthals and humans | New Scientist 6.7.

Ihmisen aivot ovat saattaneet kasvaa ilman erityistä syytä

 

Neandertalin (vas.) ja Homo sapiensin kallot olivat suurempia kuin aikaisempien hominiinien kallot

Kuva: Pascal Goetgheluck/Science Photo Library

Joel Kontinen

Miksi ihmiset aivot ovat niin suuret? Evoluutio ei anna siihen vastauksia. Ne ovat isommat kuin evoluution meille tarjoamat vaihtoehdot.  Vuosimiljoonat eivät sitä selitä. Ihmisillä on juuri sen kokoiset aivot kuin ne ovat olleet alusta, Genesiksestä asti.

Epätavallisen suuret aivomme ovat yksi lajimme määrittelevistä piirteistä. Fossiilisten kallojen uuden analyysin mukaan ei ole todisteita siitä, että evoluutio olisi suosinut voimakkaasti suuria aivoja 2 miljoonaa vuotta ihmisen evoluution aikana.

”Aivojen koko todellakin kasvaa ajan myötä, ja kasvojen koko todellakin pienenee ajan myötä”, sanoo Katerina Harvati Tübingenin yliopistosta Saksasta. Tämä ei kuitenkaan näytä johtuneen luonnonvalinnasta.

Lähde:

Michael Marshall 2026 Human brains may have got bigger for no particular reason | New Scientist 6.7.

Orangutangi-emot näyttävät suunnittelevan leikkitreffejä jälkeläisilleen

 

Kuva: Kuvandrey Gudkov / Alamy

Joel Kontinen

Isot apinat huolehtivat jälkeläisistään niin kuin muutkin eläimet. Ne arvostavat leikkejä ja emot leikkivät pikkuisten kanssa.

Orangutangi-emot näyttävät tekevän matkoja toisten emojen alueelle samanikäisten jälkeläisten kanssa, jotta poikaset voivat leikkiä yhdessä.

Leikki on välttämätöntä, jotta poikaset oppivat, vahvistavat sosiaalisia ja motorisia taitoja ja oppivat tärkeitä käyttäytymismalleja. Silti orangutangit ovat yksinäinen laji: emot synnyttävät yhden poikasen, jota he kasvattavat yksin kuudesta seitsemään vuotta. Poikaset seurustelevat yhdessä, kun ne saavat mahdollisuuden, mutta kuinka usein tämä tapahtuu ja miten se tapahtuu, on huonosti ymmärretty.

Lähde:

Chris Simms 2026 Orangutan mothers seem to plan playdates for their offspring | New Scientist 3.7.

Maailman nopein hämähäkki ylittää 3,5 metriä sekunnissa

 

 

Kuva: Christofer Clemente/University of the Sunshine Coast

Joel Kontinen

Jotkin hämähäkit ovat nopeita. Australiasta on löydetty hämähäkki, joka voi saavuttaa 3,5 metriä sekunnissa.

Queenslandista, Australiasta löydetty metsästyshämähäkki on kruunattu maailman nopeimmaksi hämähäkiksi, jonka huippunopeus on lähes 3,6 metriä sekunnissa.

Entinen ennätys oli Marokosta, jossa marokkolainen flic-flac-hämähäkki (Cebrennus rechenbergi), voi säikähtäessään saavuttaa 1,7 metrin nopeuden sekunnissa pyörimällä. Jotkut asiantuntijat pitävät tätä kuitenkin virheellisenä.

Yleisesti ottaen suuremmat hämähäkit olivat yleensä nopeampia, mutta jotkut ovat paljon nopeampia kuin niiden kokoon nähden odotetaan. Suurin yllätys oli oranssi menninkäinen (Oonops pulcher), joka painaa vain 0,1 milligrammaa, mutta liikkui yli 20 senttimetriä sekunnissa. ”Mikään ei olisi voinut valmistaa minua siihen, miten se käytännössä teleporttasi areenan poikki”, Kuchibhotla sanoo.

Lähde: 

James Woodford 2026 The world's fastest spider tops 3.5 metres per second | New Scientist 30.6.

Jotkut viimeisistä neandertalinihmisistä olivat yllättävän geneettisesti monimuotoisia

 

Kuva: Auricio Anton/Science Photo Library

Joel Kontinen

Luoteis-Euroopan neandertalinihmisten geneettinen analyysi paljastaa, että tämä populaatio oli yllättävän geneettisesti monimuotoinen, mikä vihjaa siihen, että sisäsiittoisuus ei johtanut lajin kuolemaan.

Uusi tutkimus osoittaa, että neandertalinihmiset olivat melko monimuotoisia ja että sisäsiittoisuus ei ollut merkittävä syy heidän kuolemaansa, jonka evoluutionistit sanovat tapahtuneen noin 40 000 vuotta sitten.

Jotkut Luoteis-Euroopan viimeisistä elossa olevista neandertalinihmisistä ovat saattaneet elää geneettisesti monimuotoisissa, hyvin toisiinsa yhteydessä olevissa ryhmissä.

Neandertalinihmisten (Homo neanderthalensis) geneettisiä tutkimuksia on rajoittanut sellaisten yksilöiden puute, jotka olisivat säilyneet riittävän hyvin DNA-analyysin mahdollistamiseksi. Saatavilla on vain neljä korkealaatuista genomia – kolme neandertalinihmisten maantieteellisen levinneisyysalueen reunalta Siperiasta – vaikka heikompilaatuisia näytteitä on enemmän. Tämä tarkoittaa, että genetiikka ei ole pystynyt kertomaan meille paljoakaan heidän yhteisöjensä sosiaalisesta rakenteesta, mutta olemassa oleva genominen tieto viittasi siihen, että neandertalinihmisten vähentyessä heistä tuli sisäsiittoisia, mikä on saattanut vaikuttaa heidän ryhmiensä kuolemaan.

Lähde

Chris Simms 2026 Some of the last Neanderthals were surprisingly genetically diverse | New Scientist 24.6.

Mahdolliset merkit muinaisesta elämästä Marsissa sisältävät runsaasti monimutkaista hiiltä

 

Kuva: NASA/JPL-Caltech/MSSS.

Joel Kontinen

Evolutionistit haluavat löytää merkkejä elämästä Marsista, joko nyt tai menneisyydessä, koska he uskovat, että elämä alkoi darvinistisilla menetelmillä Maassa ja myös Marsissa.

NASAn Perseverance-mönkijä on löytänyt monimutkaisia ​​hiiliyhdisteitä Marsin kraatterista, joka oli aiemmin osoittanut kiehtovia mahdollisia merkkejä muinaisesta elämästä. Maapallolla nämä yhdisteet yhdistetään tyypillisesti kuolleisiin organismeihin, mutta tutkijoiden mukaan on liian aikaista tehdä samaa johtopäätöstä, koska näitä yhdisteitä löytyy myös elottomista ympäristöistä, kuten meteoriiteista.

Vaikka ei-biologisia lähteitä ei voitu sulkea pois, merkinnät ovat eräitä parhaista ehdokkaista, joita meillä on mahdolliselle muinaiselle elämälle Marsissa. Mutta tiedemiehillä ei ollut kattavaa tietoa näiden kuvioiden kemiallisesta koostumuksesta tai siitä, kuinka laajalle levinneet ne olivat Bright Angel -muodostelmassa.

Perseverance-luotain kantaa kuitenkin mukanaan mittaustyökaluja, jotka voivat tarjota enemmän kemiallista kontekstia kohtaamistaan ​​kivistä, kuten SHERLOC-instrumentti, joka käyttää ultraviolettilaserista heijastunutta valoa alkuaineiden ja yhdisteiden tunnistamiseen kivinäytteestä.

Nyt Ashley Murphy Planetary Science Institutessa Tucsonissa, Arizonassa, ja hänen kollegansa ovat käyttäneet SHERLOCia tunnistaakseen suuria, monimutkaisia ​​hiiltä sisältäviä molekyylejä, joita kutsutaan makromolekyyliseksi hiileksi, merkittyjen kivien pinnalla Bright Angel -muodostelmassa sekä erillisessä kivessä samassa muodostumassa noin 100 metrin päässä.

Murphy ja hänen kollegansa havaitsivat myös, että yhdisteet liittyivät karbonaatti- ja sulfaattimineraaleihin, jotka muodostuvat yleensä vesipitoisissa ympäristöissä, mikä on toinen elämän kannalta tärkeä ainesosa. "Se antaa meille tietoa geologisesta kontekstista, jossa näitä orgaanisia aineita löytyy", sanoo Dartnell.

Lähde:

Alex Wilkins 2026 Possible signs of ancient life on Mars are rich in complex carbon | New Scientist 24.6.

Muinaisen ihmisen DNA:ta löydettiin luolataiteesta ensimmäistä kertaa

Kuva: ABAMIA ARKEOS-ALBERTO MARTÍNEZ VILLA

Joel Kontinen

Säilyykö DNA tuhansia vuosia vanhoissa kallotaiteissa? Ne eivät ole niin vanhoja kuin dinosaurusten DNA.

Muinainen ihmisen DNA voi selviytyä luolan seinillä ja kalliotaiteessa tuhansia vuosia. Asia on todettu Espanjassa ja Portugalissa, kun tutkittiin luolia. Tämä avaa uusia tapoja ymmärtää esihistoriallisia ihmisiä ja vastata kysymyksiin siitä, maalasivatko neandertalilaiset myös luolan seinille.

"Se on uuden aikakauden alku", sanoo Genevieve von Petzinger Witwatersrandin yliopistosta Johannesburgista Etelä-Afrikasta. "Tämä antaa meille mahdollisuuden tavata todellisia taiteilijoita, yksilöitä, jotka tekivät tämän taiteen. Se on poikkeuksellista."

Lähde:

Alison George 2026 Ancient human DNA found on cave art for the first time | New Scientist 26.6.

Kaikki tunnetut Homo naledi -luurangot näyttävät olevan naisia

 

Kuva: Peter van Evert/Alamy.

Joel Kontinen

Homo naledin kallot tuntuvat kaikki olevan naisia.

Etelä-Afrikasta luolasta 13 vuotta sitten löydetyt Homo naledi -fossiilit ovat jopa merkittävämpiä kuin on luultu. Luurankojen proteiinien analyysi viittaa siihen, että ne kaikki ovat naisia. Löytö saattaa olla tähän mennessä selkein todiste siitä, että H. naledi todella kohteli kuolleitaan epätavallisella tavalla.

Pari luolatutkijaa törmäsi H. naledi -fossiileihin vuonna 2013 tutkiessaan Rising Star -luolastoa noin 40 kilometriä Johannesburgista luoteeseen. Fossiilit olivat useissa syvissä ja vaikeasti saavutettavissa luolakammioissa. Siitä lähtien tutkijat ovat painiskelleet sen mysteerin kanssa, miten ne päätyivät sinne.

Homo naledi evoluution mukaan noin 300 000 vuotta vanha. Aluksi sen kerrottiin olevan paljon vanhempi mutta evoluutioon uskovat tiedemiehet tekevät virheitä.

Lähde:

Colin Barras 2026 All known Homo naledi skeletons seem to be female | New Scientist 24.6.

Tiedemiehet ovat löytäneet salaperäisen aineen Titanilta ja Plutolta

 

Kuva: NASA/JPL/Space Science Institute

Joel Kontinen

Jotkut tiedemiehet ovat löytäneet mielenkiintoisen ilmiön Plutolta ja Saturnuksen kuulta Titanilta.

Jokin absorboi valoa Pluton ja Titanin pinnoilla, ja sen selvittäminen voi olla ratkaisevan tärkeää Titanin monimutkaisen kemian ymmärtämiseksi.

Titanin paksu ilmakehä tarkoittaa, että sen pinnan tutkiminen on erittäin vaikeaa, joten tämän yhdisteen tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään siellä tapahtuvaa monimutkaista kemiaa. Tämä kuu on yksi aurinkokunnan kiehtovimmista paikoista etsiä avaruusolentoa, ja sen kemian selvittäminen on avainasemassa tässä etsinnässä.

Titan on yksi kuu, josta evoluutioon uskovat tieteilijät haluavat löytää elämää.

Lähde:

Leah Crane 2026 We've found a mysterious substance on Titan and Pluto | New Scientist 19.6.

Kyyhkyset lukitsevat silmänsä paikoilleen lentäessään

 

Kuva: yod67/Alamy

Joel Kontinen

Miksi kyyhkyt pitävät silmänsä suunnattuna, kun ne lentävät? Tämä kertoo älykkäästä suunnittelusta.

Ivo Ros Kalifornian teknologiainstituutista ja hänen kollegansa suunnittelivat kevyen peilien ja kameroiden laitteiston, joka voidaan kiinnittää tavallisen kyyhkysen (Columba livia) päähän.

Sen jälkeen he kouluttivat kuusi kyyhkystä lentämään kahden noin 20 metrin etäisyydellä toisistaan ​​sijaitsevan pesän välillä sisätiloissa ja kolme lentämään noin 25 metrin päähän ulkona palatakseen kyyhkyslakkaan.

Molemmissa ympäristöissä tehtyjen koelentojen aikana päähän kiinnitetty silmänseurantajärjestelmä paljasti, että nousun jälkeen lintujen pupilli suureni ja ne omaksuivat kiinteän ja johdonmukaisen silmien asennon päässään, lukiten silmänsä käytännössä paikoilleen.

"Aina kun ne alkavat lentää, silmät kääntyivät eteenpäin", Ros sanoo.

Jos niiden päät liikkuivat, niiden silmät liikkuivat synkronoidusti niiden kanssa. Kiinteä silmien asento on linjassa lintujen näköaistin ja niiden vestibulaarisen järjestelmämme – tasapainoa ja avaruudellista suuntautumista säätelevän aistiverkoston – ensisijaisen vaakasuoran akselin kanssa.

"Kyyhkysten on osoitettu pystyvän liikuttamaan silmiään itsenäisesti ja että niitä voidaan liikuttaa enintään noin 15 asteen amplitudilla", sanoo Graham Martin Birminghamin yliopistosta Isosta-Britanniasta. "Siksi se, että lennon aikana silmänliikkeet ovat alle 1 asteen, viittaa siihen, että linnut vakauttavat aktiivisesti silmiensä asentoa lennon aikana."

Lähde:

Chris Simms 2026 Pigeons lock their eyes in place when they are flying | New Scientist 17.6.

Somalimaa avaa suurlähetystön Jerusalemissa

 

Kuva: Yonatan Sindel/Flash90.

Joel Kontinen

Israel tunnusti Somalimaan jo vuonna 2025. Se oli ensimmäinen kerta, kuin vieras maa tunnusti Somalimaan. Nyt somalimaa siirsi suurlähetystönsä Jerusalemiin.

Somalimaa sijaitsee strategisella paikalla Afrikan sarven keskustassa Adeninlahden varrella, suoraan Jemeniä vastapäätä.

"Olemme juuri avanneet Somalimaan suurlähetystön Jerusalemiin, ikuiseen pääkaupunkiimme", Israelin ulkoministeri Gideon Sa'ar twiittasi maanantai-iltana.

"Israelin ja Somalimaan välinen ystävyys ei ole olemassa vain hallitustemme, vaan myös kansojemme välillä. Se on juurtunut molempien maiden kansalaisten sydämiin", hän lisäsi.

Lähde:

JNS. 2026  Somaliland opens embassy in Jerusalem | World Israel News  15.6. 

Ovatko tiedemiehet vihdoin selvittäneet, kuinka kärpäsloukut napsahtavat kiinni?

 

Kuva: Jeanne Bourdier, Corentin Mollier.

Joel Kontinen

Kärpäsloukku (Dionaea muscipula) on askarruttanut tieteilijöitä jo pitkään. Charles Darwin ei tiennyt, miten se syö hyönteisiä ja hämähäkkejä.

Tämä liittyy älykkääseen suunnitteluun, koska kärpäsloukku ei tee mitään sattumalta.

On laajalti ajateltu, että mekanismi sisältää veden pumppaamisen ansan toiselta puolelta toiselle kudoksen läpi. Tämä aiheuttaisi yhden puolen kutistumisen ja toisen turpoamisen, mikä synnyttäisi loukun sulkemiseen tarvittavan kaarevuuden.

Tämän hypoteesin testaamiseksi Yoël Forterre Aix-Marseillen yliopistosta Ranskasta ja hänen kollegansa mittasivat, kuinka kauan veden kulkeminen loukun läpi kestää, sekä yksittäisten solujen että kasvikudoksen läpi.

Hän seuraavaksi havaitsivat, että loukku muuttui töyssyisemmäksi laukaisun jälkeen – muutos, jonka he sanovat voivan tapahtua vain soluseinän jäykkyyden vähentyessä. Niinpä he tutkivat, voisiko jonkinlainen soluseinän pehmeneminen olla vastuussa loukun sulkeutumisesta, käyttämällä pieniä antureita epidermiksen solujen sisällä olevien mekaanisten voimien mittaamiseen. "Kun loukku laukeaa, epidermiksen ulomman kerroksen soluseinät pehmenevät nopeasti", Forterre sanoo.

"Nämä signaalit toimivat kasvin hermosignaalin vastineena", hän sanoo. "Ne mahdollistavat tiedon kosketuksesta välittymisen laukaisuhiuksista kaukaisiin loukun soluihin yli sekunnin murto-osassa."

Kun se vastaanottaa signaalin, loukun ulkopinta muuttuu nopeasti mekaanisesti vähemmän jäykäksi, jolloin kudokseen varastoituneet sisäiset jännitykset vapautuvat ja paineistetut sisäsolut pääsevät laajenemaan enemmän kyseisellä puolella. Tämän seurauksena ulkoreunat pitenevät, kun taas sisäpinta pysyy jäykkänä, jolloin loukku taipuu ja sulkeutuu.

Lähde:

James Woodford 2026 Have we finally worked out how Venus flytraps snap shut? | New Scientist 11.6.

Miljoonia fossiilisten valaanluiden jäänteitä löytyi syvänmeren "nekropolista"

 

Kuva: Global TREnD, IDSSE.

Joel Kontinen

Maailman syvin tunnettu valaiden hautausmaa on löydetty eteläisestä Intian valtamerestä 7 kilometrin syvyydestä. Sieltä löydettyjen jäänteiden joukossa on uusi sukupuuttoon kuollut nokkavalaslaji ja muita yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, kuten evolutionistit sanovat.

Vuoden 2023 alussa Peng Zhou Kiinan tiedeakatemiasta ja hänen kollegansa tekivät 32 sukellusta miehitetyllä sukellusveneellä 1200 kilometrin syvyydessä merenpohjassa.

Retkikunta oli osa Global Hadal Exploration -ohjelmaa, kiinalaisten tiedemiesten johtamaa pyrkimystä tutkia kaikkia planeetan valtamerien syvimpiä osia, jotka ulottuvat 6000–11 000 metrin syvyyteen pinnan alapuolella. Näissä syvyyksissä ei ole valoa, ja elämän on selviydyttävä pinnalta putoavalla vedellä tai tuotettava oma energiansa kemikaaleista – tämä tunnetaan kemosynteesinä.

”Se tuntui syvästi erityiseltä”, Zhou sanoo. ”Katsoimme miljoonien valaiden – joista osa oli yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja – viimeistä leposijaa – syvää aika-arkistoa evoluutiosta ja syvänmeren elämästä. Se oli nöyrryttävää ja kunnioitusta herättävää, ja kohtelimme paikkaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.”

Ryhmä löysi yhteensä 485 aktiivista valaiden putoamis- ja fossiililöytöpaikkaa. Sukellusaluksen robottikäsivarsien avulla he keräsivät 43 fossiilinäytettä, joiden ikä oli 120 000–5,26 miljoonaa vuotta.

Nuorempien fossiilien joukossa useimmat olivat nokkavalaita, jotka kuuluivat kahteen elävään lajiin: Andrewsin nokkavalaaseen (Mesoplodon bowdoini) ja hammasvalaaseen (Mesoplodon layardii).

Tähän mennessä tiimi on virallisesti kuvannut yhden uuden lajin, nimeltään Pterocetus diamantinae. He ovat kuitenkin keränneet myös useita fragmentteja, jotka saattavat sisältää muita tieteelle tuntemattomia lajeja, kertoo tiimin jäsen Giovanni Bianucci Pisan yliopistosta Italiasta. " Yhdistelmä luutiheyttä, hidasta hautautumista ja mineraalipäällysteitä on estänyt näiden luiden häviämisen yli 5 miljoonan vuoden ajan", sanoo Xiaotong Peng Kiinan tiedeakatemiasta.

Löytö vaikuttaa siltä, että Nooan ajan vedenpaisumus olisi tappanut näitä eliöt. Mutta se ei ollut hidas kuolema, vaan valaat kuolivat hetkessä.

Lähde: 

James Woodford 2026 Millions of fossil whale bones found in deep-ocean ‘necropolis’ | New Scientist 10.6.

Lelu-universumi osoittaa, että aika voi olla kvantti-illuusio

 

Kuva: Quality Stock / Alamy

Joel Kontinen

Mitä aika on? Onko sitä todella olemassa? Jotkut teoreetikot sanovat, että se on illuusio, jonka kvanttivuorovaikutukset kokoavat yhteen.

Ajan kuluminen ei ehkä ole muuta kuin illuusio, joka syntyy maailmankaikkeuden eri osien välisistä kvanttivuorovaikutuksista – ainakin tämä pitää paikkansa kosmoksen lelumallissa. Koe voi antaa vihjeitä ajan luonteesta omassa maailmankaikkeudessamme

Giovanni Barontini Birminghamin yliopistosta Isosta-Britanniasta alkoi miettiä aikaa katsellessaan 6-vuotiaan poikansa leikkiä. "Hän rakensi omaa pientä maailmankaikkeuttaan, ja ajattelin, että se on melko lailla sama asia, mitä me teemme myös laboratorioissamme, kun rakennamme ultrakylmien atomien järjestelmää", hän sanoo. "Mutta sitten aloin ajatella, että tämä on myös aika tylsä ​​maailmankaikkeus, koska siellä ei tapahdu paljon, ja jos mitään ei tapahdu, se on kuin aika ei kulkisi."

Lähde:

Karmela Padavic-Callaghan 2026 Toy universe shows that time could be a quantum illusion | New Scientist 11.6.

Dinosaurukset tappaneen asteroidin törmäyspaikka pysyi kuumana miljoonia vuosia

 

Kuva: Shutterstock

Joel Kontinen

Chicxulub-asteroidin törmäyskohdasta poratut näytteet osoittavat, että laajalle levinneen tuhon ohella törmäys loi laajan maanalaisen ekosysteemin, joka oli täynnä kuumaa vettä ja joka suojeli mikrobielämää.

Kun asteroidi iskeytyi Meksikoon evolutionistien mukaan noin 66 miljoonaa vuotta sitten, maaperä pysyi kuumana vielä miljoonia vuosia, Tämä käy ilmi kaivauksista, joilla tutkitaan, miten maa kuivui törmäyksen jälkeen.

Dinosaurukset tuhonnut asteroidi-isku osui maahan sellaisella voimalla, että kesti vähintään 8 miljoonaa vuotta ennen kuin törmäyskohta jäähtyi ja loi lämpimän maanalaisen ekosysteemin, jossa mikroskooppinen elämä kukoisti.

Chicxulub-asteroidin, joka törmäsi Maahan 66 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Meksikossa, uskotaan olleen halkaisijaltaan jopa 15 kilometriä. Isku aiheutti niin paljon ilmastokaaosta, että se pyyhki pois kolme neljäsosaa maapallon lajeista. Kaikki dinosaurukset lintujen esi-isiä lukuun ottamatta kuolivat sukupuuttoon ja ydintalvi valtasi planeetan ainakin 15 vuodeksi.

Lähde:

James Woodford 2026 Dinosaur-killing Chicxulub asteroid impact site stayed hot for millions of years | New Scientist 9.6.

Pakastetun rotan kromosomi on herätetty henkiin hiiren sisällä

 

Kuva: Yamanashin yliopisto

Joel Kontinen

Pakastetun rotan kromosomi on sijoitettu hiiren sisään. Jotkut tiedemiehet uskovat, että he käyttävät tätä strategiaa yrittääkseen saada mammutit takaisin.

Tutkijat ovat luoneet hiiriä, joissa on soluja, joihin on lisätty rotan kromosomi. Nämä kimeeriset hiiret koostuvat joistakin soluista, joissa on rotan kromosomi.

Sukupuuttoon kuolevien eläinten palauttamiseen erikoistunut yritys Colossal Biosciences saattaa olla tekemässä hyppyä. Mammuttien kromosomien herättäminen henkiin elävissä soluissa saattaa olla mahdollista, kun tiedemiehet siirsivät yli vuoden pakastetun rotan kromosomin eläviin hiiren soluihin. Sitten he loivat kokonaisia ​​hiiriä, joiden soluista osa sisältää lisätyn rotan kromosomin.

"Kun olemme hioneet tekniikkaa, alamme testata sitä norsujen soluilla", sanoo Teruhiko Wakayama Yamanashin yliopistosta Japanista. "Jos onnistumme lisäämään norsujen kromosomeja hiiren alkion kantasoluihin, haluamme ehdottomasti kokeilla sitä mammuttien kanssa."

Lähde:

Michael Le Page 2026 A chromosome from a frozen rat has been resurrected inside mice | New Scientist 5.5.

Pieniä ongelmanratkaisijoita

 

Kuva: Mikko Törmänen/Oulun yliopisto

Joel Kontinen

Tutkimukset ovat paljastaneet, että simpanssit muistuttavat meitä läheisesti. Mutta itse asiassa jopa mehiläiset, joilla on pieni pää, omaavat monia piirteitämme. Ne ovat täynnä älykkään suunnittelun piirteitä.

Kimalaiset ovat paljon kognitiivisesti kehittyneempiä kuin aiemmin on ajateltu: ne leikkivät palloilla, laskevat, tunnistavat kasvoja ja jopa tuntevat rytmin. Ei kuitenkaan ole osoitettu, että ne voisivat saavuttaa yhden kognitiivisen suorituskyvyn korkeimmista huipuista: kyvyn ratkaista ongelma spontaanisti. Jotkut tutkijat testasivat tätä kykyä antamalla mehiläisille pallon, jota voitiin käyttää työkaluna muuten saavuttamattoman kukkapalkinnon saavuttamiseksi. Mehiläiset, joiden oli annettu leikkiä pallolla ja päästä kukkaan, oppivat spontaanisti liikuttamaan palloa päästäkseen kukkaan, kun ne olivat läsnä yhdessä.

Lähde:

Sacha Vignieri Tiede 2026 In Science Journals | Science 4.6.

Stonehengen alttarikiveä ei luultavasti kuljettanut jäätikkö

 

Kuva: Heritage Image Partnership Ltd /Alamy

Joel Kontinen

Stonehengen alttarikiveä ei kuljettanut jäätikkö. Se viittaa siihen, että ihmisillä oli tuolloin näky jumalasta, jolle he uhrasivat. Jotkut tutkimukset väittävät, että sen toivat miehet, jotka tiesivät, että heidän oli palveltava häntä kiittämällä häntä.

”Viisi metriä pitkä monoliitti, joka on osittain hautautunut kahden muun kiven alle ja peittynyt siihen, on ollut nykyisellä paikallaan Stonehengen työstettyjen lohkareiden keskellä noin 4500 vuotta.

Vuonna 2024 tutkijat, mukaan lukien Anthony Clarke Curtinin yliopistosta Perthistä, Australiasta, määrittivät kiven kemiallisen koostumuksen perusteella, että alttarikivi oli peräisin Koillis-Skotlannista.

Alttarikiven kemiallinen sormenjälki täsmäsi Orcadian altaan paljastumiin, geologiseen muodostumaan, joka peittää osia Koillis-Skotlannista. Tämä tarkoitti, että kiven on täytynyt kulkeutua 750 kilometriä etelään Stonehengeen Etelä-Englantiin.

Jotkut muut Stonehengen muodostavat kivilajit, jotka painavat 25–30 tonnia, kuljetettiin ihmisten toimesta kymmeniä kilometrejä. Tämä tarkoittaa, että riittävän ajan kuluessa heillä olisi ollut teknologiaa ja tahtoa siirtää alttarikiveä vielä kauemmas, Clarke sanoo.”

Lähde:

James Woodford 2026 Stonehenge's altar stone probably wasn't transported by a glacier | New Scientist 4.6.

'Hämmästyttävää': James Webb -teleskooppi havaitsi kemiallisesti alkeellisimman galaksin muinaisessa maailmankaikkeudessa

 

Kuva: NASA/ESA/CSA/K. Nakajima Et al. (2026).)

Joel Kontinen

Miten galaksit muodostuvat? Uuden tutkimuksen mukaan varhaisessa maailmankaikkeudessa galaksit muodostuivat heti alkuräjähdyksen jälkeen. Niistä puuttuivat nykyisten galaksien kaltaiset raskasmetallit.

"Yksi James Webb -avaruusteleskoopin suurimmista saavutuksista on se, miten se on mahdollistanut tiedemiesten laajentaa tähtitieteen rajoja havainnoimalla galakseja, jotka olivat olemassa varhaisen maailmankaikkeuden aikana, alle miljardi vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Tämä ajanjakso, joka tunnetaan reionisaation aikakautena, osuu yksiin sen kanssa, mitä tähtitieteilijät ovat kutsuneet "kosmiseksi pimeäksi keskiajaksi". Tänä aikana, 380 000–1 miljardi vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, maailmankaikkeus oli täynnä neutraalia vetyä, ja kaikki nykyään näkyvät valonlähteet ovat punasiirtyneet perinteisten teleskooppien rajojen ulkopuolelle.

Webbin edistyneiden infrapunainstrumenttien ja spektrometrien ansiosta tiedemiehet voivat nyt kurkistaa tämän verhon taakse ja nähdä, miten galaksit ovat kehittyneet varhaisimmista kosmologisista aikakausista lähtien. Kansainvälinen tähtitieteilijäryhmä käytti Webbiä ja gravitaatiolinssitekniikkaa saadakseen harvinaisen kuvan LAP1-B:stä, erittäin himmeästä galaksista, joka oli olemassa 800 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Webbin spektrometrien avulla tiimi pystyi lopullisesti karakterisoimaan... tässä galaksissa, mikä paljastaa sen olevan tähän mennessä havaittu metalliköyhin galaksi varhaisessa maailmankaikkeudessa.

Ryhmää johti apulaisprofessori Kimihiko Nakajima Kanazawan yliopistosta. Heidän tutkimuksensa ​​ julkaistiin 13. toukokuuta Nature-lehdessä.

Välittömästi alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus sisälsi vain kevyitä alkuaineita, kuten vetyä ja heliumia, kun taas elämälle välttämättömät alkuaineet (hiili, happi jne.) puuttuivat. Nämä alkuaineet muodostuivat ensimmäisen sukupolven tähtien (populaatio III) sisäosiin, jotka sitten hajaantuivat, kun nämä tähdet räjähtivät supernovina ja räjäyttivät ulkokerroksensa. Tähtitieteilijät ovat vuosikymmenten ajan toivoneet löytävänsä nämä tähdet, jotta he voisivat todistaa hetken, jolloin ne alkoivat kylvää maailmankaikkeuteen raskaampia alkuaineilla. Tämä on ollut ongelmallista, koska varhaisimmat galaksit, joissa oli populaation III tähtiä, näyttävät niin pieniltä ja himmeiltä.

Ainutlaatuisen kemiallisen koostumuksensa ansiosta tämä tekee siitä lähes täydellisen vastineen Linnunradan läheltä nykyään löydetyille "ultrahimmeleille kääpiögalakseille (UFD)". Tutkimusryhmän jäsen, professori Masami Ouchi (NAOJ/Tokion yliopisto), sanoi: "UFD-galaksit eivät ole ainoastaan ​​himmeimpiä galakseja; ne koostuvat yli 12 miljardia vuotta vanhoista muinaisista tähdistä ja niitä kuvataan usein 'maailmankaikkeuden fossiileiksi'. Tähtitieteilijät epäilivät, että ne saattavat olla maailmankaikkeuden varhaisimpien galaksien jäänteitä, koska niistä puuttuu raskaita alkuaineita, mutta tähtitieteilijöillä ei koskaan ollut suoraa yhteyttä – ennen kuin löysimme LAP1-B:n. On syvä yllätys huomata, että LAP1-B näyttää täsmälleen 'esi-isältään'."

Alkuräjähdyksen ehdottamat miljoonat vuodet eivät koskaan tapahtuneet. Jumala loi maailmankaikkeuden ilman niitä.

Lähde:

Matthew Williams

2026 in'Astonishing': James Webb telescope spots the most chemically primitive galaxy in the ancient universe | Live Science 31.5.

Kuinka muut eläimet selvisivät asteroidista, joka tappoi dinosaurukset?

 

Kuva: Shutterstock

Joel Kontinen

Evoluution mukaan noin 66 miljoonaa vuotta sitten jättimäinen asteroidi törmäsi Maahan ja aiheutti maailmanlaajuisen kaaoksen.

Törmäyksen aiheuttama ylikuumentunut kivi räjähti ilmaan ja loi sienimäisen pilven, joka lämmitti Maan yläilmakehän paahtavan kuumaksi 226 celsiusasteeseen. Kilometrin korkuiset tsunamiaallot syöksyivät Meksikonlahden läpi ja häiritsivät valtamerten altaita toisella puolella maailmaa. Tulipalot raivosivat polttaen eläimiä ja kasveja. Paineaallot levisivät räjäyttäen kaiken tieltään. Ja törmäyksen hiukkaset, kuten rikki, sinkoutuivat ylöspäin estäen auringon ja pudoten alas happosateina.

Tämä kuulostaa Nooan vedenpaisumukselta, mutta ajoitus on pielessä.

Kaiken kaikkiaan 75 % Maan lajeista kuoli sukupuuttoon. Joten miten jotkut eläimet – kuten linnut, kilpikonnat ja nisäkkäät – selvisivät katastrofaalisesta asteroiditörmäyksestä ja sen jälkimainingeista?

Koolla oli, kuten kävi ilmi, ratkaiseva rooli. Maan suurimmat huippupedot ja kasvinsyöjät – dinosaurukset, kuten Tyrannosaurus rex ja Triceratops, sekä merimatelijat, kuten plesiosaurukset ja jättiläinen Mosasaurus – olivat tuomittuja tuhoon törmäyshetkestä lähtien, sanoi Kenneth Lacovara, New Jerseyssä sijaitsevan Rowanin yliopiston Edelman Fossil Parkin ja museon perustaja ja toiminnanjohtaja. Tämä johtuu siitä, että niiden valtavuus tarkoitti, että ne olivat alttiimpia vammoille alkuperäisen räjähdyksen aikana, eivät kyenneet piiloutumaan turvalliseen paikkaan apokalyptisen jälkimainingeissa ja tarvitsivat valtavia määriä ravintoa selviytyäkseen aikana, jolloin ruokaa oli niukasti.

Ei ole yllättävää, että koko liittyisi selviytymiseen, Lacovara sanoi. Maalla "on melko selvää korrelaation kannalta, että on oltava pieni ja on oltava kaivaja selviytyäksesi tästä tapahtumasta", sanoi Lacovara, joka on myös paleontologian ja geologian professori Rowanin yliopistossa. Pienet eläimet, kuten jotkut liskot ja nisäkkäät, jotka eivät tuolloin olleet mäyriä suurempia, löysivät todennäköisemmin suojaa asteroidin välittömiltä ja pitkäaikaisilta jälkivaikutuksilta. Muut pienet eläimet, jotka tarvitsivat vähemmän ruokaa, kuten jotkut kilpikonnat ja kalat, suojautuivat vedessä.

Evoluutioteorian mukaan nykylinnut selvisivät todennäköisesti siksi, että ne olivat pieniä ja niillä oli voimakkaat siivet ja rintalihakset, joiden avulla ne pystyivät lentämään hyvin ja pakenemaan vaikeista tilanteista tai löytämään uusia mahdollisuuksia. Myös niiden poikaset kasvoivat nopeasti, mikä tarkoittaa, että ne pystyivät pian pärjäämään omin avuin eivätkä rasittaneet vanhempiaan liikaa.

Lähde:

Isabel Gil 2026 How did animals survive the asteroid that killed the dinosaurs? | Live Science 24.5. 

Varakkaat ihmiset, joilla on ympäristöihanteita, ovat suurimpia päästöjen aiheuttajia

 Kuva: Steve Allen / Alamy

Joel Kontinen

Korkean sosioekonomisen aseman omaavien ihmisten keskuudessa rakkaus luontoon vastaa suurempaa ympäristöjalanjälkeä – ja siihen on ilmeinen syy.

Ketkä saastuttavat ilmastoa paljon? He ovat ympäristöstä huoltavat ja lentäen uuteen kohtaan menevät ihmiset. Yksityissuihkukoneet ovat hiili-intensiivisin tapa matkustaa.

Ihmiset, jotka välittävät eniten ympäristöstä, tekevät myös eniten ympäristövahinkoja suihkumatkailullaan, ainakin parhaiten tulojen ja koulutuksen omaavien keskuudessa.

Mutta sen sijaan, että tämä havainto olisi kritiikkiä ympäristönsuojelua kohtaan, se osoittaa, että politiikan muuttaminen on tärkeämpää kuin arvojen muuttaminen ilmasto- ja biodiversiteettikriisien pysäyttämisessä, tiedemiehet sanovat.

"Emme halua väittää, että yksilöt ovat yksin vastuussa hiilijalanjäljestään", koska vähähiilisiä vaihtoehtoja lentämisen kaltaisille aktiviteeteille on usein vielä vaikea löytää, sanoo Malte Dewies Cambridgen yliopistosta, yksi uuden tutkimuksen taustalla olevista tutkijoista.

Lähde:

Alec Luhn 2026 Wealthy people with environmental ideals are the biggest emitters | New Scientist 27.5.

Marsin astronautit saattavat pestä pyykkiä puhaltamalla vaatteita plasmasuihkulla

 Valkoisen paidan materiaalia puhdistetaan kylmäplasmalla. Kuva: Alabaman yliopisto Huntsvillessä, propulsiotutkimuskeskus

Joel Kontinen

Kuinka Marsin astronautit pesevät vaatteensa? Nyt on keksitty yllättävä uusi menetelmä.

Avaruudessa olevat astronautit eivät voi pestä pyykkiä – mutta tilanne saattaa olla muuttumassa. Ja se voi tarkoittaa, että lennoilla olevat voivat nauttia kodin mukavuuksista Kuun tai Marsin pinnalla.

Kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) astronautit käyttävät usein samoja vaatteita päiväkausia ja pakkaavat ne sitten takaisin Maahan, missä ne palavat ilmakehässä. Tämä on ihan hyvä muutaman viikon tai jopa kuukauden mittaisille lennoille, mutta se ei ole toimiva ratkaisu pidempikestoisille lennoille, joita ei säännöllisesti täydennetä Maasta.

Lähde:

Leah Crane 2026 Mars astronauts may do laundry by blasting clothes with a plasma beam | New Scientist 25.5.

Merkurius on saattanut kerätä kaiken vetensä yhdessä päivässä

 

Kuva: NASAn tieteellinen visualisointistudio

Joel Kontinen

Vaikka Merkurius on lähimpänä aurinkoa oleva planeetta, sen navoilla on paksuja jääkerrostumia, ja nyt tiedemiehet saattavat ymmärtää tapahtumia, jotka muodostivat ne vain yhden Merkuriuksen päivän aikana.

Evoluution mukaan noin 100 miljoonaa vuotta sitten Merkuriuksen pinta koki yhtäkkiä dramaattisen muutoksen. Ennen sitä sen pinta oli suhteellisen kuiva ja jäätön – ei yllättävää, sillä päivälämpötilat voivat nousta siellä jopa 430 °C:een, mutta yhden Merkuriuksen päivän aikana kaikki muuttui.

Merkuriuksen navoilla on kraattereita, joiden pohjat eivät koskaan näe auringonvaloa, ja niitä kutsutaan pysyvästi varjoalueiksi. NASAn Messenger-luotaimen ansiosta, joka kiersi Merkuriusta vuosina 2011–2015, tiedetään, että näissä kraattereissa on useita metrejä syviä jääkerrostumia. Mutta se, miten jää sinne päätyi, on hämmentävää.

Merkurius sai vetensä yhtenä päivänä, kun Jumala loi sen. Siihen ei kulunut tuhansia vuosia vaan se tapahtui hetkessä.

Lähde: 

Leah Crane 2026 Mercury may have gained all of its unexpected water in a single day | New Scientist 22.5.

Tiedemiehet saattavat vihdoin tietää, miksi T. rexin kaltaiset dinosaurukset kehittivät pieniä eturaajoja

 

Kuva: Mark Witton/The Trustees of the Natural History Museum, London

Joel Kontinen

Kun T. rexillä on iso leuka, niin se ei tarvitse isoja raajoja. Tämä on evolutionistien käsitys siitä, että se saalisti suuria otuksia vahvoilla leuoillaan, eikä raajoillaan.

Evoluutiota totena pitävät tiedemiehet ovat tietoisia siitä, että monet suuret, petomaiset theropodit muuttuivat ajan myötä kohti isompia vartaloja, isompia päitä ja pienempiä, lyhyempiä eturaajoja. Mutta ei tiedetty, miksi tämä kuvio toistui useissa saalistuseläinperheissä, jotka ovat hajallaan ympäri maailmaa ja joita erottaa miljoonia vuosia, sanoo Charlie Scherer University College Londonista. On myös vähän ymmärrystä siitä, kuinka niiden yhä raskaamman kallonsa luut muuttuivat käsivarsien pienentyessä suhteellisesti.

Scherer ja hänen kollegansa kokosivat tietoja 85 teropodilajin eturaajojen ja kallon mittasuhteista sekä ruumiinmassatiedoista. Näin he pystyivät laskemaan kallon mittojen ja eturaajojen pituuksien välisen suhteen ja määrittämään, kuinka pienet käsivarret olivat verrattuna päähän. Tutkijat vertasivat sitten tätä suhdetta muihin dinosaurusten ruumiin mittoihin sekä kallojen vahvuuden mittaukseen, joka perustui tekijöihin, kuten purentavoimaan ja kallon jäykkyyteen.

Tutkijaryhmä havaitsi, että kallon kestävyys liittyi pienempiin eturaajoihin riippumatta siitä, missä laji sijoittui teropodien evoluutiopuussa. "Jos kyseessä on saalistajateropodi ja sillä on erittäin vankka kallo, sillä on todennäköisesti suhteellisen pienet eturaajat", Scherer sanoo.

Tutkijat havaitsivat, että tämä pään ja eturaajojen välinen ero kehittyi itsenäisesti viidessä teropodiryhmässä: tyrannosaurideissa, lyhytkuonoissa abelisaurideissa, veitsihampaisissa carcharodontosaurideissa, ceratosaurideissa ja megalosaurideissa. Tätä evoluutiomallia ei ollut tunnistettu kahdessa edellisessä ryhmässä ennen tätä tutkimusta, huomauttaa Fion Waisum Ma Kiinan Beipiao Pterosaur -museosta. Tämä osoittaa, kuinka piileviä evoluutiosignaaleja voidaan paljastaa, kun ominaisuuksia kvantifioidaan tällä tavalla, hän sanoo.

Löydökset antavat vihjeitä siitä, miksi dinosaurusten eturaajat kutistuivat jatkuvasti. Näiden saalistajien kasvava kallon vahvuus ja ruumiin koko osuivat yksiin niiden saaliiden kasvavan massan kanssa. Teropodit kehittivät valtavat, tukevat kallot alistaakseen suuren, vaikeasti hallittavan saaliinsa. Niiden päät tekivät selvästi suurimman osan työstä, Scherer sanoo, mikä vähensi vahvojen, tarttuvien eturaajojen tarvetta.

Lähde:

Jake Buehler 2026 We may finally know why dinosaurs like T. rex evolved tiny arms | New Scientist 20.5.

 

Himalajan susi-koiran hybridit nousevat uhkaksi susille ja ihmisille

 

Kuva: Morup Namgail.

Joel Kontinen

Ladakhissa Himalajan sudet lisääntyvät yhä useammin luonnonvaraisten koirien kanssa, mikä synnyttää uuden eläimen, joka tunnetaan nimellä khipshang, joka voi vahingoittaa ihmisiä ja voittaa muut lihansyöjät.

Khipshang-nimellä tunnettu hybridi on suurempi kuin susi, mutta pienempi kuin koira.

Jotkin hybridit ovat outoja, niin kuin suden ja koiran risteytys. Siinä ei ole kyse evoluutiosta, koska koirat ja sudet ovat yksi Genesiksen muodostama laji.

"Ei ole epäilystäkään. Harmahtava turkki, vaivaton ravi pehmeällä lumella, tapa, jolla se pysähtyy, varisee, sitten iskee, poimii murmelin ja päätti sen yhdellä puremalla: se on susi.

Sitä minä katselen lähes 5000 metrin korkeudessa täällä Intian hallinnoimalla alueella Ladakhissa, Himalajalla. Elämä korkeuksissa on karua, mutta nämä sudet kuuluvat elantonsa ansaitsevien nisäkkäiden joukkoon lumileopardien, Himalajan ruskeakarhujen ja tiibetiläiskettujen ohella."

 Lähde:

Adam Popescu 2026 Himalayan wolf-dog hybrids emerge as a threat to wolves and people | New Scientist 16.5.

Neandertalinihmiset hoitivat hammasreiän poraamalla hampaaseen

 

Kuva: Hexian Culture, Tourism and Sports Bureau, Ma’anshan,

Joel Kontinen

Siperialaisesta luolasta löydetty 59 000 vuotta vanha neandertalinihmisen hammas osoittaa merkkejä tarkoituksellisesta poraamisesta syvän reiän hoitamiseksi, mikä siirtää varhaisimpia todisteita hammaslääketieteestä noin 45 000 vuotta taaksepäin.

Alempi toinen poskihammas – jota epäillään vaivaavan bakteerien aiheuttama reikiintyminen – sisältää merkkejä kokeneesta kivityökaluilla poraamisesta kolmessa vaiheessa aina hampaiden pulpaan asti.

Vaikka toimenpide olisi ollut tuskallinen, se todennäköisesti lievitti kipua henkilöllä, joka jatkoi pureskelua hampaalla, mahdollisesti vuosien ajan, sanoo Kseniya Kolobova Venäjän tiedeakatemiasta.

Myös hobittit ovat kuulemma saaneet nauttia hammaslääkärien taidosta. Tämä osoittaa, että hobittit ja  neandertalinihmiset eivät olleet lähtöisin apinoista.

Lähde:

Christa Lesté-Lasserre 2026 Neanderthals treated a dental cavity by drilling into the tooth | New Scientist 13.5.

Arktiset tulipalot vapauttavat tuhansia vuosia varastoitunutta hiiltä

 

 

Kuva: Famartin, CC BY-SA 3.0.

Joel Kontinen

Arktiset tulipalot ovat vuosituhanten aikana päästäneet hiilidioksideja ympäristöön. Näin ilmastonmuutosten puolustajat kuvaavat nykytilannetta.

On oletettu, että se, mikä palaa, on enimmäkseen äskettäistä kasvien kasvua, mutta arktisten ja boreaalisten alueiden maaperän ytimien tutkimus on osoittanut, että nämä tulipalot sytyttivät varastoituneen hiilen, joka on jopa 5000 vuotta vanha.

"Maaperän palaminen vapauttaa pitkään varastoitunutta hiiltä maaperistä, joita on aiemmin pidetty hiilinieluina", sanoi Meri Ruppel Ilmatieteen laitokselta Helsingistä. Tällä hetkellä ilmastomallit eivät ota huomioon tämän muinaisen hiilen vapautumista.

Kasvit kasvavat hitaasti arktisen alueen kylmissä olosuhteissa, mutta niiden jäänteet voivat kerääntyä maaperään esimerkiksi turpeeseen vuosisatojen ja vuosituhansien kuluessa. Tämä tarkoittaa, että arktisen alueen ja sen lähialueiden boreaalisten metsien maaperä on toiminut hiilinieluna – eli auttanut poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä.

Musta hiili imee lämpöä auringosta, joten se lämmittää ilmakehää suoraan. Lisäksi kylmillä alueilla se voi kerrostua jäälle tai lumelle, tummentaen pintaa ja aiheuttaen sulamista, jota ei muuten olisi tapahtunut.

"Ei ole yllättävää, että havaitsimme palaneen hiilen iän olevan erilainen eri ympäristöissä, koska orgaanisen maaperän syvyys ja palamissyvyys vaihtelevat", Ruppel kertoi Euroopan geotieteiden unionin kokouksessa Wienissä viime viikolla.

Muinaisen hiilen vapautumisen riski pyrkii kasvamaan kohti arktista aluetta, hän sanoi, koska arktisen alueen maaperä on matalampaa ja orgaaninen aines kerääntyy lähemmäs pintaa. Esimerkiksi Kanadan Luoteisterritorioissa tulipalot polttavat useita senttimetrejä maaperässä ja vapauttavat jopa 400 vuotta sitten varastoitunutta hiiltä. Grönlannissa tulipalot polttavat keskimäärin 10 senttimetriä maaperään vapauttaen jopa 560 vuotta vanhaa hiiltä. Paikoin tulipalot ovat polttaneet 15 cm syvyyteen, vapauttaen jopa 1000 vuotta vanhaa hiiltä.

Kanadan Quebecin boreaalisessa metsässä tutkimusryhmä löysi paikkoja, joissa tulipalot ovat vapauttaneet hiiltä 5000 vuotta sitten. "Mutta tämä ei ollut lainkaan laajalle levinnyttä", Ruppel sanoi kokouksessa.

Lähde:

Michael Le Page 2026 Arctic fires are releasing carbon stored for thousands of years | New Scientist 13.5.

Pitääkö kuolleiden puiden hautaaminen metsäpalon jälkeen niiden hiilen sitoutuneena?

 

Hiiltyneet puut, jotka ovat yhä pystyssä metsäpalon jälkeen Glacierin kansallispuistossa, Montanassa. Kuva: Gorski/NurPhoto/Shutterstock.

Joel Kontinen

Voivatko kuolleet puut pitää hiilen tuhot kurissa? Uusin ilmastonmuutostutkimus väittää juuri sitä.

Metsäpalon jälkeen pystyssä olevat osittain palaneet puut yleensä kaadetaan ja poltetaan, mutta yhdysvaltalainen startup-yritys väittää, että niiden hautaaminen vangitsee hiilen maan alle vuosisadoiksi.

Vuonna 2021 kytevä maanalainen hiilikerros sytytti takkakuivan ruohon ja pensaat Poverty Flatsissa, Montanassa, aiheuttaen 267 neliökilometriä paloa. Liekit tappoivat 50 000 puuta, enimmäkseen ponderosamäntyjä, jotka olivat varjostaneet Gentry Ranchilla laiduntavaa karjaa.

Mustat, osittain palaneet oksat seisoivat hiiltyneen maan kuunmaisemassa. Nämä "leskientekijät" olisivat voineet arvaamattomasti kaatua työntekijöiden tai lehmien päälle tai ruokkia seuraavaa metsäpaloa. Tavanomainen käytäntö olisi ollut polttaa puut kasoina, jolloin olisi vapautunut lähes 7000 tonnia hiilidioksidia. 

Lähde:

Alec Luhn 2026 Will burying dead trees after a wildfire keep their carbon locked up? | New Scientist 14.5.

Länsi-Australiasta löydetty sukupuuttoon kuollut koalan sukulainen

 

Taiteilijan näkemys länsiaustralialaisesta koalasta, WA Museum.

Joel Kontinen

Evolutionistit kertovat, että Australiasta on löydetty koalan sukulainen, joka kuoli noin 30 000 vuotta sitten.

Nykyään on vain yksi koalalaji: Phascolarctos cinereus. Sitä tavataan lähes yksinomaan eukalyptusmetsissä Itä-Australiassa, ja sitä uhkaavat elinympäristöjen menetys, taudit, törmäykset tulokaslajien kanssa ja niiden aiheuttama saalistus.

Viimeisten 25 vuoden aikana tutkijoiden käyttöön on tullut lisää fossiileja, mukaan lukien edesmenneen luolatutkijan Lindsay Hatcherin perheen lahjoittamat kallot. Hatcher löysi lukuisia muinaisia ​​jäänteitä tutkimusretkillään luolissa Lounais-Australiassa.

"Lahjoituksen joukossa oli erittäin hyvässä kunnossa oleva koalan kallo", sanoo Kenny Travouillon Länsi-Australian museosta. ”Tutkiessamme kalloa huomasimme eroja nykykoaloihin verrattuna, mikä sai meidät aloittamaan kokoelman fossiilimateriaalin tutkimisen.

Kouluttamattomalle silmälle uutta lajia, nimeltään Phascolarctos sulcomaxilliarista, olisi ollut vaikea erottaa P. cinereuksesta, mutta hienovaraisia ​​eroja on olemassa.

Nämä koalat ovat kuitenkin peräisin samasta ”lajiensa mukaan” -lajista.

”Lyhyesti sanottuna Länsi-Australian koalat olivat samanlaisia ​​mutta erilaisia”, Travouillon sanoo. ”Niillä oli lyhyemmät päät, ehdottomasti, ja niillä näyttää olevan vähemmän kehittyneet pureskelulihakset kuin itärannikon koaloilla. Mutta ne yksinkertaisesti pureskelivat eri tavalla, sillä niillä oli suuremmat hampaat ja tehokkaampi, lyhyempi leuka lehtien hajottamiseen.”

P. sulcomaxilliariksen poskessa oleva suuri ura viittaa siihen, että eläimellä oli siinä kiinnittynyt suurempi lihas, jota käytettiin joko suuremman huulen liikuttamiseen, jolla se mahdollisesti tarttui lehtiin, tai sierainten täyttämiseen, jotta se pystyi haistamaan lehtiä kauempaa. Sen luuranko oli myös vähemmän ketterä, mikä viittaa siihen, että se vietti vähemmän aikaa liikkuessaan puiden välillä.

Kun ilmasto kuivui ja Länsi-Australian metsät katosivat noin 30 000 vuotta sitten, P. sulcomaxillaris katosi monien muiden sen elinympäristöä aikoinaan jakaneiden eläinten ohella. ”Oli varmasti ollut [Tasmanian]paholaisia, tylasiinia, jättiläissiiliä, lyhytkuonoisia kenguruita ja jättiläispussieläin Zygomaturus”, Travouillon sanoo.

”Ensimmäiset kansamme Länsi-Australiassa olisivat eläneet niiden keskuudessa ja todistaneet niiden sukupuuttoa.” Tim Flannery Australian museosta Sydneyssä sanoo, että tutkimus esittää "vakuuttavan perustelun Länsi-Australian koalojen ainutlaatuisuudelle ainutlaatuisena lajina". "Odotan innolla, voidaanko fossiileista eristää DNA:ta", hän sanoo.

 Lähde: 

James Woodford 2026 Extinct relative of koalas discovered in Western Australia | New Scientist 6.5.