Älykkäästi suunniteltu kuningasfregattilintu haastaa evoluutioselitykset: lentää 60 vuorokautta laskeutumatta, liitää välillä 60 kilometriä ja nukkuu ilmassa

Kuningasfregattilintu ilmassa. Kuva: Tom Tarrant, Creative Commons (CC BY 3.0).



Joel Kontinen

Kuningasfregatti (Fregata minor) on poikkeuksellinen merilintu: sillä ei ole vettähylkiviä höyheniä, joten se ei pysty laskeutumaan mereen.

Se joutuu tyytymään lentokaloihin ja pikkukaloihin, joita tonnikalat ja muut pedot pelottelevat pinnalle.

Sen olisi pitänyt ”evoluution aikana” jo kuolla sukupuuttoon, mutta jostain syystä se vielä liitelee taivaalla ja hyödyntää nousevia ilmavirtoja.

Linnut eivät juuri välitä Darwinista.

Jos evoluutio olisi totta, emme enää näkisi esimerkiksi käpytikkoja.

Kuningasfregatti lentää pitkälle lyhyessä ajassa. Äskettäin tutkijat seurasivat niiden muuttoa GPS -paikantimella. Ennätysmuuttaja, nuori yksilö, joka ei vielä pesi, ehti lentää 55 000 kilometriä 185 vuorokaudessa.

Se raaski välillä viipyä vain 4 päivää maan kamaralla.

Dosentti Lennart Saaren mukaan lintujen häkellyttävät suunnistustaidot kertovat luomisesta.

100 grammaa painava amerikankurmitsa (Pluvialis dominica) lentää 2,5 vuorokaudessa 4 000 kilometrin matkan Alaskasta Havaijille. Se löytää tiensä juuri oikeille saarille ja käyttää 100 kilometrillä vain 0,9 grammaa rasvaa.

Lyijykynän pituinen viirukerttuli (Dendroica striata) lentää kolmessa päivässä välilaskutta 2 730 kilometriä.

Myös muut ilmassa viihtyvät eläimet saattavat muuttaa todella kauas.

Australialainen yöperhonen Agrotis infusa lentää tuhat kilometriä – täysin pimeässä.

Monarkkiperhonen (Danaus plexippus) saattaa vuosittain lentää muuttomatkallaan 8 000 kilometriä, ensin syksyllä Etelä-Kanadasta tai USA:sta Meksikoon ja sitten keväällä vähän matkaa takaisinpäin.

Perhonen hyödyntää matkaillessaan supernäköään.

Maailman yleisin sudenkorento Pantala flavescens on vain neljän sentin pituinen, mutta se voi lentää jopa 18 000 kilometriä etsiessään sopivaa lammikkoa, jonne se voisi laskea pikkuruiset jälkeläisensä.

Vaikka evolutionistit voivat vannoa kaiken olevan seurausta onnellisista sattumista, ällistyttävää hienosäätöä ilmenee kaikkialla, myös meissä.

Meidän on äärimmäisen vaikea kieltää luomista.

Lähde:

Gearin, Conor. 2016. Roller-coasting birds soar for months and may snooze while aloft. New Scientist (30.6.).

Apinoiden kivikautinen kulttuuri – vai evolutionistien epätoivoinen päiväuni?

Evolutionisti näkee apinoissa kivikauden kulttuuria. Kuva: Einar Fredriksen, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).





Joel Kontinen

Naturalistisen / materialistisen maailmankuvan mukaan aurinkokuntamme ei voi olla erikoinen. Planeettamme ei voi olla erikoinen, eikä ihminen voi olla luotu Jumalan kuvaksi.

Planeettamme näyttää kuitenkin olevan äärimmäisen harvinainen. Maan iso Kuu saattaa olla ainutlaatuinen. Jopa aurinkomme on kaikkea muuta kuin tavallinen.

Universumin hienosäätö on evolutionistin mielestä enimmäkseen harhaa, vaikka sitä ilmenee kaikkialla, solun pienimmästä nanokoneesta kierteisgalakseihin.

Darvinisti ei pysty selittämään luomakunnan häkellyttävää kauneutta eikä erinomaista suunnittelua.

Evolutionistit haluavat sen sijaan nähdä eläimellisiä piirteitä ihmisissä ja inhimillisiä piirteitä eläimissä.

He jopa kiittävät apinoita musiikista ja rituaaleista.

Sadan vuoden ajan he kuvailivat neandertalilaiset äärimmäisen apinamaisiksi. Heidän ideologiansa tarvitsi apinamiestä.

He näkevät kulttuurin synnyn eläinkunnassa. Uusimman selityksen – vai pitäisikö sanoa villityksen – mukaan Aasian makakit elävät parhaillaan kivikautta. He uskovat, että niillä on kulttuuria, koska ne osaavat paukutella pienellä kivellä isompaa kiveä yrittäessään avata pähkinöiden, simpukoiden ja rapujen kuoria.

Muurahaiset rakentavat isoja ekologisia kekoja, linnut pesiä. Varikset käyttävät työkaluja, jotka ovat mutkikkaampia kuin apinoiden kiviset viritelmät.

Varislinnut eivät tunne darvinistisia selityksiä.

Äskettäin saimme muistutuksen apinan älykkyydestä: vihermarakatti pimensi koko Kenian liki neljäksi tunniksi.

Lähde:

Kasprak, Alex. 2016. ‘Monkey archaeology’ reveals macaque’s own Stone Age culture. New Scientist (10.6.).

Saksalaisprofessori: Universumin hienosäätö on todellista

Kvarkkien massa on juuri sopiva. Kuva: Incnis Mrsi, Wikipedia.



Joel Kontinen

Bonnin yliopiston Helmholtz-instituutin professori Ulf-G Meißner on julkaissut äskettäin tutkimuksen, joka osoittaa, että universumin hienosäätö on todellista niin mikro- kuin makrotasolla.

Hän sanoo, että universumille on ominaista, että tietyillä parametreilla on juuri ne arvot, jotka mahdollistavat elämän. Hienosäätö on toisin sanoen ilmeistä.

Suomessa etenkin Kari Enqvist on väittänyt, että hienosäätö on vain näennäistä.

Professori Helmholtzin tutkimus Anthropic considerations in nuclear physics julkaistiin Science Bulletin -lehdessä. Universumin koon lisäksi hän pitää esimerkiksi kvarkkien juuri sopivaa massaa osoituksena hienosäädöstä, joka mahdollistaa elämän.

Tällainen kertoo meille luomisesta.

Lähde:

New evidence for anthropic theory that fundamental physics constants underlie life-enabling universe. EurekAlert! 16.1. 2015.

Ällistyttävää hienosäätöä meissä: proteiinit soivat kuin kellot, Glasgow’n yliopiston tutkijat sanovat

Proteiinit ovat moninkertaisesti tarkempia kuin Big Ben.



Joel Kontinen

Tutkijat ovat viime aikoina verranneet ihmisen biologisia prosesseja sinfoniaan. Niin aivot kuin proteiinit noudattavat tarkkaa suunnitelmaa.

Glosgow’n yliopiston tutkijat tarkastelivat lysotsyymiä laserspektroskopialla. (Lysotsyymi on bakteereja vastustava proteiini).

He huomasivat, että tämä entsyymi värähtelee muutaman terahertsin (miljoonan hertsin) taajuudella. Soitto lähettää energiaa proteiinin halki.

Värähtely kestää vain pikosekunnin eli sekunnin miljoonasosan miljoonasosan. Tällaisessa sinfoniassa hienosäätö on huipussaan. Värähtely kestää juuri oikean ajan. Lyhyempi värähtelyaika olisi tehoton ja pidempi saisi proteiinin soimaan jatkuvasti.

Sokeat evoluutioprosessit eivät pysty tällaiseen hienosäätöön vaan värähtely kertoo luomisesta.


Lähde:


University of Glasgow. 2014. Proteins ‘ring like bells’.

Onko Jumala kostonhimoinen? Vanhan testamentin moraali ja Joosuan pitkän päivän historiallisuus

John Martin (1816) kuvaili Joosuan pitkää päivää näin. Lähde: Wikipedia.



Joel Kontinen

Nimimerkki Kiinnostunut (Suur-Keuruu 8.5.) kysyi näkemystäni Joosuan kirjassa kerrotun pitkän päivän historiallisuudesta.

Kuvaus on osa Israelin kampanjasta amorilaisia vastaan. Muiden kanaanilaisten kansojen tavoin amorilaiset olivat moraalisesti hyvin rappeutuneita ja esimerkiksi uhrasivat vauvoja epäjumalilleen. Jumala oli antanut kanaanilaisille 400 vuotta aikaa tehdä parannus, mutta toisin kuin niniveläiset, jotka katuivat syntejään kuullessaan Joonan saarnan, amorilaiset eivät luopuneet julmista ja raaoista tavoistaan.

Kyseessä oli siis pikemminkin rangaistus pahuudesta kuin kosto.

Amorilaiset palvoivat aurinkoa jumalanaan, joten Jumala myös osoitti, että heidän jumalansa oli melko lailla avuton. Monilla eri kulttuureilla on traditio pitkästä päivästä, mikä osaltaan kertoo siitä, että silloin tapahtui jotain todella epätavallista. Me emme tiedä, miten päivä venyi niin pitkäksi, koska Raamattu ei kerro sitä.

Kaikkialla universumissa ilmenevä hienosäätö kertoo siitä, että sen Luoja on maailmankaikkeuden ulkopuolella, ja luonnonlakien säätäjänä Hän kykenee myös ylittämään ne. Mutta Hän on voinut saada päivänvalon aikaan myös luonnollisemmalla keinolla.

Se, että aurinko pysyi paikallaan, ei tarkoita, että Joosuan kirjan kirjoittaja olisi uskonut auringon kiertävän maata. Mekin ajattelemme maakeskeisesti. Kun meteorologi sanoo, että aurinko nousi kello 5:20, hän ei tarkoita, että aurinko kiertäisi maata. Hän tarkoittaa sitä, että aurinko alkoi tuolloin näkyä horisontin yläpuolella.

Joosuan kirja on historiallista kerrontaa. Joosua oli todellinen henkilö. Israelilaiset ja amorilaiset olivat todellisia kansoja, ja Joosuan ajan taistelut todellisia taisteluja, joten loogisin selitys on, että myös nimimerkin tarkoittama taistelukuvaus on historiallisesti totta.