Sukupuuttoon kuolleella hirvilajilla oli uskomattoman suuret sarvet

 

Kuva: Daniel Eskridge/Shutterstock

Joel Kontinen

Vuosikymmeniä tiedemiehet luulivat, että irlantilaisen sukupuuttoon kuolleen hirven ruumiin koko selittää sen, miksi sillä oli valtavat sarvet, mutta totuus voi olla monimutkaisempi.

Pleistoseenin aikakaudella eläneen hirven (Megaloceros giganteus) sarvet olivat kaikkien aikojen suurimmat: 3,5 metriä kärjestä kärkeen– mutta ei ole täysin selvää, miksi ne kasvoivat niin hämmästyttävän kokoisiksi. Noin 50 vuotta sitten vaikutusvaltainen darvinistinen biologi Stephen Jay Gould ehdotti yksinkertaista selitystä irlantilaisen hirven valtavalle kruunulle. Hän vertasi hartioiden korkeutta ja sarven pituutta useiden hirvieläinten välillä – ryhmässä, johon kuului irlantilainen hirvi.

Mutta Jumala pystyy tekemään hirvestä, millaisen Hän tahtoo.  

​Lähde:

Colin Barras 2024. Extinct elk species had antlers that were too big to make sense | New Scientist 5. 2.

Evolutionistin pulma: onko kehitys satunnaista vai päämäärähakuista?

Vesinokkaeläin eroaa monin piirtein muista eläimistä, mutta toisin kuin ihminen, sitä ei ole luotu Jumalan kuvaksi.





Joel Kontinen

Miten ennustettavaa evoluutio on?

Harvardin yliopiston evoluutiobiologi Jonanthan Losos kertoo uutuuskirjassaan Improbable Destinies, että pari tunnetuimmista evoluutiotutkijoista on täysin eri mieltä tästä evoluution pulmasta.

Harvardin yliopiston jo edesmennyt marxilainen tutkija Stephen Jay Gould vannoi satunnaisuuden nimeen, kun taas teististä evoluutiota kannattava Cambridgen yliopiston palaeontologi Simon Conway Morris näkee kehityksessä päämäärähakuisuutta.

Morris vetoaa monesti konvergenttiin evoluutioon, joka hänen mielestään viittaa determinismiin eli jonkinlaiseen päämäärähakuisuuteen.

Losos myöntää, että eläinmaailmassa ilmenee paljon konvergenttisuutta eli samankaltaisia piirteitä eläimissä, jotka eivät ole lähestä sukua toisilleen.

Toisaalta Richard Lenskin kuuluisat bakteerikokeet viittaavat Lososin mielestä siihen, että oletettu evoluutio voi olla varsin arvaamatonta.

Gould puolestaa uskoo, että jos evoluutio alkaisi uudestaan alusta, se tuottaisi täysin erilaisen eläimistön kuin mitä me nyt näemme.

Losos päättelee, että evoluutio ei ole aivan sattumanvarainen eikä myöskään täysin päämäärähakuinen. Tuloksena on toisinaan täysin ainutlaatuisia olentoja, kuten esimerkiksi ihminen ja vesinokkaeläin.

Darvinistina hän kiistää ihmisen ja eläimen eron, joka on täysin ilmeinen. Vain ihminen pystyy miettimään perimmäisiä kysymyksiä.

Vesinokkaeläin ei sitä tee.


Lähde:

Cobb, Matthew.2017. s evolution about chance or fate? Well, it depends New Scientist (18.10.).

Tieteen kerettiläiset

Richard Dawkins inhoaa harhaoppeja. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Kuluneella viikolla sana kerettiläinen (heretic) esiintyi kahdessa populaaritiedelehdessä eli Scientific Americanissa ja New Scientistissa, mikä kertonee jotain nykytieteen valtavirran tilasta – ja siitä, mitä ruodusta poikkeavat tieteentekijät joutuvat edelleenkin kohtaamaan aikana, jolloin hanakasti korostetaan tasa-arvoa.

Kumpikaan julkaisuista ei käsitellyt kreationismia tai edes älykästä suunnittelua. Scientific Americanin artikkeli tarkasteli ilmastonmuutosta ja New Scientistin juttu fysiikan lakeja.

Tämä kiinnostava piirre tuo mieleen sen, mitä Richard Dawkins myönsi dokumenttifilmissä Expelled: No Intelligence Allowed: ”Tiedemiehenä suhtaudun kilpailevaan opinkappaleeseen varsin vihamielisesti."

Dawkins ilmaisi näin halunsa puolustaa darvinistista oikeaoppisuutta.

Stephen Jay Gould käytti ilmaisua darvinistinen fundamentalismi vuonna 1997 julkaistussa esseessään. Marxilaisuudestaan tunnettu Gould lainaili siinä raamatunlauseita osoittaessaan, että joukko evolutionisteja, etenkin John Maynard Smith, Daniel Dennett ja Richard Dawkins, pitävät kiinni oikeaoppisesta darvinismista eli siitä, että luonnonvalinnan roolia evoluution ohjaajana ei pidä kyseenalaistaa.

Tiedemiehet eivät taida vieläkään suvaita kerettiläisiä.

Lähteet:

Brooks, Michael. 2010. Constant change: Are there no universal laws?
http://www.newscientist.com/article/mg20827830.900-constant-change-are-there-no-universal-laws.html?full=true (25. 10.).

Gould, Stephen Jay. 1997. Darwinian Fundamentalism. The New York Review of Books (12. 6.).

Lemonick, Michael D. 2010. Climate Heretic: Judith Curry Turns on Her Colleagues. http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=climate-heretic&sc=WR_20101027 (25. 10).

Evoluution pyhät sodat

Tämän sedän opetuslapset kinastelevat keskenään. Kuva: Wikipedia

Joel Kontinen

Elävät fossiilit näyttävät edelleenkin herättävän voimakkaita tunteita. Samaa voitaneen sanoa myös tunnetusta edesmenneestä evolutionistista Stephen Jay Gouldista ja tämän näkemyksistä. Bloggari Juha Leinivaara laittoi nettiin jutun Gould ei saa levätä haudassa. Kommentoidessaan kirjoitustani Rapu, jonka evoluutio unohti ateistiksi tunnustautuva Leinivaara, joka käyttää nimeä Paholaisen asianajaja, sanoi tunteneensa närästystä siitä, että lainasin Gouldia hänen mielestään väärin ja varsinkin niin ikivanhaa (1977) kirjoitusta.

Gould ei kuitenkaan sanottavammin muuttanut käsityksiään vuosien saatossa, eikä juuri mitään uutta, järisyttävää ja mullistavaa evoluutiolöytöä ole tehty sen jälkeen. Monet entisistäkin löydöistä on kuopattu kaikessa hiljaisuudessa.

Leinivaara ei pitänyt siitä, että sanoin Gouldin ja Eldredgen ehdottaneen punktualismia gradualismin tilalle. Hänen mukaansa ne täydentävät toisiaan. Mutta esimerkiksi Richard Dawkins voisi olla asiasta eri mieltä. Dawkins arvioi Niles Eldredgen kirjaa Time Frames: The Rethinking of Darwinian Evolution and the Theory of Punctuated Equilibria vuonna 1985 Nature-lehdessä ja totesi: ”Jos hylkäämme gradualismin, hylkäämme juuri sen, mikä tekee evoluutiosta uskottavamman kuin luominen.” Suomennos: Punktualismi ei ole uskottavaa.

Toimittaja Andrew Brown dokumentoi darvinistien kahden leirin eripuraa vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan The Darwin Wars: How Stupid Genes Became Selfish Gods. Vuoden 1995 Templeton-palkinnon saaja Brown, joka ainakin kirjan julkaisuhetkellä ilmoitti olevansa ateisti ja evolutionisti, sanoo, että evolutionistit ovat jakaantuneet kahteen leiriin eli gouldilaisiksi ja dawkinsilaisiksi. Leirit ovat jatkuvasti keskenään tukkanuottasilla.

Filosofi Michael Ruse arvioi Brownin kirjaa varsin myönteisesti Science –tiedelehdessä. Ison-Britannian päivälehdet käyttivät värikkäitä ilmauksia esitellessään teosta. Esimerkiksi Guardian mainosti sitä näin objektiivisesti: ”Evoluutioteoria on nykyisin yksi aikamme huomattavimmista myyteistä… yli kahdenkymmenen vuoden ajan sitä on repinyt pyhä sota, jota on käyty niin kiivaasti, että sen äänet kantautuvat pitkälle tiedeyhteisön muurien ulkopuolelle.”

Brown lainaa kirjassaan John Maynard Smithiä, joka sanoi Gouldista: ”Evoluutiobiologit, joiden kanssa olen keskustellut hänen työstään, ovat sitä mieltä, että hänen käsityksensä ovat niin hämäriä ettei niistä kannattaisi edes välittää mutta häntä ei silti saisi kritikoida julkisesti, koska hän on kaikesta huolimatta meidän puolellamme kreationisteja vastaan.”

Tohtori Henry Morris kirjoitti Brownin kirjasta jutun ICR:n julkaisuun Acts and Facts. Morris totesi, että gouldilaiset väittävät fossiiliaineiston osoittavan, että toisin kuin uusdarvinistit uskovat, evoluutio ei ollut hidasta ja asteittaista. Dawkinsilaiset sen sijaan väittävät kiivaasti, että toisin kuin punktualistit uskovat, evoluutio ei olisi lainkaan mahdollista, jos välillä olisi pitkiä jaksoja, jolloin mitään muutosta ei tapahdu.

Morris toteaa, että molemmat puolet ovat oikeassa eli evoluutiota ei tapahdu. Mutta professori Gould olisi varmaan pitänyt tällaista päätelmää kerettiläisyyden huippuna.

Voit lukea rapujutun tästä.


Lähteet:

Brown, Andrew. 1999. The Darwin Wars: How Stupid Genes Became Selfish Gods. Lontoo: Simon & Schuster.

Dawkins, Richard. 1985. What Was All The Fuss About? Nature 316, 683-684 (22.8. 1985)

Leinivaara, Juha. 2008. Gould ei saa levätä haudassa.
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/

Morris, Henry M. 2000. A House Divided. Acts and Facts. Institute for Creation Research. Helmikuu 2000.

Ruse, Michael. 1999. Evolution: Stories from the Front. Science 284:5416, 923.