Sukupuuttoon kuolleilla Australopithecus-lajilla on saattanut olla vaikeita synnytyksiä

 

Kuva: John Bavaro Fine Art/Science Photo Library

Joel Kontinen

Synnytys oli vaikeaa ja vaarallista apinan kaltaisille esi-isillemme, aivan kuten se on myös naisille nykyään. Uusi tutkimus Australopithecus-suvun lantiosta viittaa siihen, että synnytys kohdisti voimakkaita voimia lantionpohjaan – mikä tarkoittaa, että Australopithecus-äideillä oli riski välilihan repeytymiseen.

"Osoitamme, että australopithecus-suvun asukkaat ovat melko samanlaisia ​​kuin nykyihmiset", sanoo Pierre Frémondière, kätilö Aix-Marseillen yliopistosta Ranskasta. "Jos heillä olisi ollut paljon synnytyksiä, heillä olisi luultavasti suurempi lantionpohjan sairauksien riski."

Evolutionistien mukaan Lucy ja kumppanit olivat nykyihmisten kaltaisia, mikä ei Genesiksen mukaan ole oikein. Ne olivat apinoita.

Lähde

Michael Marshall 2026 Our extinct Australopithecus relatives may have had difficult births | New Scientist 13.3.

Uusi tutkimus viittaa siihen, että Lucyn ennennäkemätön serkku on saattanut asua samassa paikassa kuin vanhin tunnettu ihmislaji

 

Kuva: Villmoare

Joel Kontinen

Evolutionistit ovat ehkä löytäneet Lucyn serkun. Mutta kysymyksiä riittää.  Hampaat eivät ole Lucyn fossiilin ikäisiä, vaan nuorempia:

”Etiopiasta löydetyt noin 2,6 miljoonaa vuotta vanhat fossiiliset hampaat saattavat kuulua aiemmin tuntemattomalle varhaiselle ihmissukulaiselle.

Tunnistamaton varhainen hominiinifossiili, joka saattaa olla uusi laji, vahvistaa, että Australopithecus ja Homo-lajit elivät samalla Afrikan alueella samassa aikakaudessa.

Hampaat ovat Australopithecus-lajista, johon kuuluu Lucy (A. afarensis). Mutta nämä äskettäin löydetyt hampaat Nature-lehdessä keskiviikkona (13. elokuuta) julkaistun uuden tutkimuksen mukaan eivät näytä kuuluvan mihinkään tunnettuun Australopithecus-lajiin.

Lisäksi samasta paikasta tutkijat löysivät erittäin vanhoja hampaita. Tutkijat sanoivat, että nämä uudet löydöt osoittavat, että ainakin kaksi varhaisten homininien sukulinjaa – ryhmä, johon kuuluvat ihmiset ja lähimmät sukulaisemme – eli rinnakkain samalla alueella noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten.”

Lähde:

Olivia Ferrari 2025 Never-before-seen cousin of Lucy might have lived at the same site as the oldest known human species, new study suggests | Live Science 13.8.

Simulaatiot osoittavat, että ”isoäitimme” Lucy oli surkea juoksija

 

Joel Kontinen

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, kuinka nopeasti Australopithecus afarensis voisi liikkua luomalla 3D-digitaalisen robotin muinaisesta hominiinista.

Lucysta, joka eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten, ei olisi ollut vastusta nykyihmiselle juoksukilpailussa. Jopa lajimme keskimääräinen jäsen olisi jättänyt hänet 100 metrin sprintissä, ja tämän matkan nykyinen maailmanennätyksen haltija Usain Bolt olisi voittanut Lucyn jossain 50-80 metrillä.

Lucy oli apina, ja apinat eivät pysty juoksemaan kuin ihmiset.

Lähde:

 James Woodford 2024 Ancient hominin Lucy was a lousy runner, simulations show | New Scientist18.12

 

Kuinka väärinymmärrettiin se, mitä Lucy-fossiili paljastaa muinaisista ihmisistä

 

Joel Kontinen

 On kulunut 50 vuotta siitä, kun arkeologit löysivät Lucyn, kenties kuuluisimman koskaan löydetyn muinaisen hominiinin. Mutta häntä tutkineet tiedemiehet sanovat, että tämä fossiili antoi harhaanjohtavan kuvan lajin luonteesta.

 Sata vuotta sitten, 28. marraskuuta 1924, antropologi Raymond Dart avasi häkin. Siinä oli erä fossiileja Taungista, Etelä-Afrikan louhoksesta, mukaan lukien pieni kallo, joka näytti osittain apinalta, osittain ihmiseltä. Dart antoi sille nimen "Australopithecus africanus: Etelä-Afrikan ihmisapina". Se oli ensimmäinen Australopithecus-näyte, joka tunnistettiin, ja ensimmäinen todiste siitä, että varhaiset ihmiset kehittyivät apinoista.

Luonnontieteen museoissa isoäitinämme esiintyvä Lucy (Australopithecus afarensis) ei ilmeisesti osannut kävellä niin kuin me. Sen kädet muistuttavat aikamme apinoiden käsiä, joilla on hyvä riippua puissa.

Tutkimus viittaa siihen, että Lucy ei osannut äänellä niin kuin H. sapiens, vaan päästi kaikesta päätellen apinamaisia ääniä.

Vrijen yliopiston tutkija Bart de Boer rakensi Lucyn kaltaisen olennon ääntöväylästä (eli kohdasta, jossa muodostettu ääni artikuloituu) mallin. Puheen evoluution asiantuntija de Boer päätteli, ettei Lucy kyennyt ääntelemään ihmisen tavoin, vaan sen ääntely oli hyvin apinamaista.

Amerikkalaiset tutkijat huomasivat, että yksi Lucyn oletetuista nikamista on liian pieni. Se ei heidän mukaansa kuulu myöskään pienemmälle etelänapinalle, mutta se muistuttaa suuresti paviaanin luuta.

Jos jatkotutkimukset osoittavat tämän pitävän paikkansa, museoiden ja oppikirjojen pitäisi rehellisyyden nimissä myöntää, että ne ovat antaneet harhaanjohtavan kuvan Lucystä.

Piltdownin ihminen oli sekoitus eri lajien luita. Nyt näyttää siltä, että Lucyn jäämistö noudattaa samantapaista darvinistista perinnettä.

Lähteet:

Barras, Colin. 2015. Baboon bone found in famous Lucy skeleton. New Scientist 10.4.

Michael Marshall ja Colin Barras 2024 How we misunderstood what the Lucy fossil reveals about ancient humans | New Scientist 15.11.

Lucy on saanut apinamaiset kasvonpiirteet

  

Kuvat: Lucy (oikealla) ja Austrapitcetus africanusta (vasenalla) R. Campbell, G. Vinas, M. Henneberg, R. Diogo, fair use doctrine.

Joel Kontinen  

Taiteilijat ovat kuvanneet Lucyä ja Australopithecus afarenstai  Entiset kuvaukset perustuivat ihmisten ennakkoluuloihin, mutta nyt ne perustuvat todellisuuteen,  

Taiteilijat painottavat, että edelliset kuvat ovat edelleenkin luonnontieteellisten museoiden käytössä.

Taiteilijoiden luomus säilyttää vuosimiljoonat. Lucy on 3,2 miljoonaa vuotta vanha ja Australopithecus africanusta on 2.8 miljoonaa vuotta vanha. Nyt Lucy on saanut bonobon (Pan paniscus) kasvonpiirteet.

Lähde:

Geggel Laura, 2021. Human ancestor 'Lucy' gets a new face in stunning Life Science 4,3.

Evolutionistit sekoittavat faktan ja fiktion uudessa apinatutkimuksessa

Yksi näistä Lucyn nikamista on luultavasti paviaanin luu.



Joel Kontinen

Evolutionistit eivät pysty tekemään empiiristä tutkimusta ihmisen oletetusta kehityshistoriasta eli havainnoimaan ja mittaamaan apinamaista tutkimuskohdetta, koska sitä ei enää ole olemassa.

Ja sitä oli tuskin olemassa edes miljoonia vuosia sitten, jolloin sen olisi naturalistisen maailmankuvan mukaan pitänyt roikkua baobabin tai jonkin muun trooppisen puun oksalta.

Kulttimaista suosiota nauttiva isoäiti Lucy eli Australopithecus afarensis käynee varoittavasta esimerkistä.

Lucy luokkasi itsensä pudottuaan puusta, ja sen luut särkyivät.

Sittemmin huomattiin, että yksi Lucyn luista oli paviaanin nikama.

Tuore Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistu tutkimus lähtee toisesta varoittavasta esimerkistä eli “4,4 miljoonaa vuotta” vanhasta Ardista (Ardipithecus ramidus), jonka pääkallo oli murskaantunut ja joka piti koota yli kuudestakymmenestä rikkinäisestä ja laajalle alueelle levinneestä palasesta.

Palapelin kokoamiseen kului 15 vuotta.

Äskettäin antropologi Herman Pontzer (City University of New York) ja Elaine Kozma filmasivat simpanssien, bonobojen, gorillojen, gibbonien ja muiden kädellisten kävelyä. He spekuloivat myös Lucyn ja Ardin kyvystä kävellä pystyssä niin kuin me.

Näin evolutionistit taas sekoittavat faktan ja fiktion.

Nykyapinoiden filmaaminen ei kerro oletetuista esi-isistä ja -äideistä muuta kuin sen, että apinoiden on vaikea kävellä pystyssä.

Lähde:

Gibbons, Ann. 2018. Our tree-climbing human ancestors could walk upright like us, study of chimps and other primates shows Science (2.4.).

Himalajan hirvittävä lumimies (jeti) onkin hybridikarhu

Kuva: Philippe Semeria, CC BY 3.0.



Joel Kontinen

Usko evoluutioon voi saada ihmiset näkemään olentoja, joita heidän maailmassaan pitäisi olla – eli ihmisen ja apinan välimuotoja.

Himalajan hirvittävä lumimies eli jeti on ainakin Tintin seikkailujen päivistä lähtien ollut populaarikulttuurin kestosuosikki.

Tätä alun perin tiibetiläisestä mytologiasta peräisin olevaa olentoa on käytetty esimerkiksi seikkailukirjallisuudessa haastamaan luomisuskoa.

Evolutionistit ovat kuitenkin hötkyilleet liikaa.

Evoluutiobiologi Charlotte Lindqvistin ja kollegoiden tuore Proceedings of the Royal Society B -lehdessä julkaistu DNA-tutkimus viittaa siihen, että yhdeksästä lumimiehen näytteestä kahdeksan oli peräisin Himalajan karhuista ja yksi koirasta.

Yksikään ei ollut myytillisestä lumimiehestä, jota kaikesta päätellen ei ole edes olemassa.

Lumimiehen amerikkalainen serkku bigfoot pääsi aikoinaan tunnetuimpien tieteellisten huijausten listalle, jonka National Geographic julkaisi aprillinpäivänä vuonna 2009.

Listalla komeili myös meille kaikille tuttu Piltdownin ihminen.

Vuonna 1999 National Geography julkaisi näyttävästi olennon, jota se mainosti dinosaurusten ja lintujen välimuodoksi. NG joutui perumaan kansikuvalintunsa jo seuraavana vuonna, kun kävi ilmi, että Archaeoraptor liaoningensis oli väärennös. Dinosauruksen ja linnun osista oli tehty liimaamalla dinolintu.

Samanlaista strategiaa on hyödynnetty myös oletetun isoäitimme Lucyn (Australopithecus afarensis) jäämistössä: yksi sen nikamista on paviaanin luu.

Tutkimukset osoittavat, että kristinusko varjelee taikauskolta.

Evoluutio taas innoittaa villejä spekulaatioita milloin mistäkin.

Lähde:

Perkins, Sid. 2017. So much for the abominable snowman. Study finds that ‘yeti’ DNA belongs to bears. Science (28.11.).

Parta askarruttaa darvinisteja

Genghis Khan. Kuvan lähde: Dschingis Khan und seine Erben (esittelykatalogi, München 2005, s. 304, public domain.





Joel Kontinen

Ihmisen karvoitus eroaa melkoisesti eläinten turkista. Ihminen ei silti ole kovinkaan karvaton, vaan valtaosa karvoistamme on miltei näkymättömiä.

Miehille voi kasvaa parta, joka on darvinistinen mysteeri. Apinoille sitä ei kasva.

Me eroamme monin tavoin eläimistä. Meillä on esimerkiksi leuka, jota yhdelläkään eläimellä ei ole, ja olemme ainoa laji, jolla on silmänvalkuainen.

Museot yrittävät hämärtää ihmisen ja apinan eron piirtämällä apinoille, etenkin Lucylle, silmänvalkuaisen.

New Scientistin uutuuskirja How to be Human ei yrityksistä huolimatta pysty selvittämään, miksi ihmisen karvoitus eroaa niin paljon eläinten turkista.

Lähde:

New Scientist. 2017. How to be Human: The reason we are so scarily hairy (7.10.).

“5,7 miljoonaa vuotta” vanhat jalanjäljet sekoittavat ihmisen evoluution

Ardi joutunee nyt unholaan. Kuva: T. Michael Keesey, (CC BY 2.0).



Joel Kontinen

Darvinistien olettamukset ihmiskunnan menneisyydestä ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi.

Nyt he uskovat, että äskettäin Kreetalta löydetyt ihmisen jalanjäljet ovat ”5,7 miljoonaa vuotta” vanhat.

Vielä viime viikolla he tiesivät, että 5,7 miljoonaa evoluutiovuotta sitten esi-isimme tallustivat Afrikan savannilla pienillä apinamaisilla jaloillaan.

Vasta Laetolin jalanjälkien aikoihin eli ”3,7 miljoonaa” vuotta sitten jalat olivat venyneet ihmisjaloiksi.

Uusi löytö horjuttaa myös Lucyn (Australopithecus afarensis) suvereenia asemaa isoäitinämme.

Lucy on muutenkin kokenut kovia viime vuosina: sen arvellaan pudonneen puusta, ja yksi sen nikamista oli paviaanin luu.

Apinalla on käytännössä neljä kättä, eikä sillä ole ensinkään isovarvasta vaan peukalon tapaiset ulommaiset sormet. Niillä on hyvä riippua oksista mutta huono kävellä suoraan edes savannilla.
Yksikään eläin ei pysty kävelemään pystyssä kahdella jalalla niin kuin Jumalan kuvaksi luotu ihminen. (Opetetut sirkuseläimet tosin voivat pysyä pystyssä lyhyen matkan.)

Aikanaan paljon mainostetulla Ardilla (Ardipithecus ramidus), jonka piti olla ”4,4 miljoonaa vuotta” vanha, oli apinan pikkuruiset jalat sivulle sojottavine peukalomaisine varpaineen.

Äskettäin ”7 miljoonan vuoden” ikäinen Sahelanthropus tchadensis sai vielä patsastella vanhimpana esi-isänämme, joskin kriittiset antropologit pitivät sitä joko simpanssina tai gorillana.

Siitä on jäänyt jälkipolville liki kokonainen kallo.

Alkuvuodesta julkaistiin ”7,2 miljoonaa vuotta” vanha Graecopithecus freybergi, joka on löytönä niin tuore, että sitä ei vielä ole ehditty ampua alas. Tämän vanhanherran jäämistö koostuu alaleuanluusta ja jokusesta hampaasta.

Sille saattaa hyvinkin käydä yhtä köpelösti kuin Sahalanthropusille.

Lähde:

Uppsala Universitet. 2017. Fossil footprints challenge established theories of human evolution. Science Daily. (31.8.).

Isoäiti Lucy putosi puusta, tuore tutkimus kertoo

Näillä jaloilla ei ehkä olisi kannattanut kiipeillä puussa.





Joel Kontinen

Isoäitien ei ehkä pitäisi kiipeillä puissa. Tuore Naturessa toistaiseksi vain verkossa julkaistu tutkimus viittaa siihen, että Lucy (Australopithecus afarensis) putosi kenties 12 metrin korkeudelta, mursi siinä hötäkässä ainakin yhden kylkiluun ja muita luita sekä kuoli vammoihinsa.

Lucy ei siis aina viihtynyt maassa.

Professori John Kappelman (University of Texas, Austin) tutki kollegoineen oletetun isoäitimme jäämistöä, kun ne olivat USA:n kiertueella vuonna 2008. Vammat kävivät tuolloin ilmi tietokonekerroskuvauksesta eli CT-kuvauksesta, mutta tulokset julkaistiin vasta nyt.

Myös muutamat muut tutkijat ovat ehdottaneet, että Lucy eli puussa. Esimerkiksi Will Harcourt-Smith (American Museum of Natural History) sanoo, että vaikka A. afarensiksen jalkaholvi olisikin ollut hieman kaareva, sen sormet ja varpaat olivat apinamaisen kaarevat.

Oppikirjat ja luonnontieteen museot ovat kuvailleet Lucyn jalkoja suuriksi, koska isoäitimme on vain ”0,4 miljoonaa vuotta” nuorempi kuin Laetolin kuuluisat jalanjäljet.

Lucy pääsee tuostakin otsikoihin. Viime vuonna Google juhli isoäitiämme, Obama kävi häntä moikkaamassa ja tutkijat kertoivat, että yksi Lucyn nikamista kuuluikin paviaanille.

Naturen tutkimus viittaa siis siihen, että Lucy eli monen muun apinan tavoin puussa.


Lähteet:

Kappelman, John et al. 2016. Perimortem fractures in Lucy suggest mortality from fall out of tall tree. Nature (29.8.).

Webb, Jonathan. 2016. Early human ancestor Lucy 'died falling out of a tree'. BBC News (29.8.).

Viikon evoluutiotarina: karvattomuus saattoi olla avain ihmisen menestykseen

Nelisormimangusti (Suricata suricatta) uhmaa darvinistisia selityksiä.





Joel Kontinen

Turkki on hyödyllinen. Se eristää ja suojelee ihoa. Miksi meillä ei siis ole kunnon karvapehkoa niin kuin simpanssilla ja muilla isoilla apinoilla?

Ihmisen karvattomuus on BBC Earthin tämänkertaisen ihmetyksen aihe.

Anglosaksisessa maailmassa BBC Earth kilpailee monesti National Geographyn kanssa villeimmistä evoluutiojutuista. BBC on aiemmin peridarvinistiseen tapaan pohtinut esimerkiksi kirahvin kaulan pituutta ja ihmisen parran evoluutiosalaisuuksia.

H. sapiensin niukka karvoitus ei darvinistisessa maailmassa ole kovinkaan tuore keksintö.

Jo Charles Darwin pohdiskeli sen syitä kirjassaan Descent of Man (1871). Hän tarjosi selitykseksi seksuaalista valintaa, mutta monet myöhempien aikojen evolutionistit ovat hylänneet oppi-isänsä opetuksen ainakin tältä osin.

Liki sata vuotta Darwinin jälkeen eläintieteilijä Desmond Morris käsitteli ihmisen statusta kirjassaan The Naked Ape (suom. Alaston apina: eläintieteilijän tutkimus eläimestä nimeltä ihminen).

Morrisillakaan ei ollut viimeistä sanaa tästä darvinistisesta arvoituksesta.

Nyt BBC Earth pyrkii ratkaisemaan pulman, mutta aivan liian usein toimittaja erehtyy Darwinstanian ryteiköissä satuilemaan villisti.

Mutta selitykset eivät jää riippumaan piikkipensaan oksalle, vaan ne jatkavat safariaan osapuilleen näin:

Ihmisen muinaisella esi-isällä oli paksu turkki, josta savannilla koitui riesa poikineen. Patriarkkapoloinen ei pystynyt jahtaamaan saaliseläimiä päiväntasaajan helteessä kuin vasta illalla.

Mutta onneksi hän keksi ratkaista pulman hikoilemalla. Se viilensi ihoa ja vähensi samalla karvoitusta.

Kun patriarkka ponnistautui kahdelle jalalle, karvoitus väheni entisestään. Hänen piti tosin illalla sytyttää nuotio, jotta hän ei olisi hytissyt kylmästä.

Kypsennetty liha saattoi edistää patriarkkamme henkistä kehitystä, niin kuin myös juokseminen, jonka tiedetään olevan hyväksi aivoille.

Toimittaja Melissa Hogenboom marssittaa tarinaansa Lucyn (Australopithecus afarensis) ja H. erectuksen lisäksi koko joukon tutkijoita, jotka eivät läheskään aina ole yhtä mieltä muusta kuin siitä, että isot apinat ovat sukulaisiamme.

Hän muistaa tietenkin mainita täit, jotka kuuluivat evolutionistien kalustoon jo ihmiskunnan aamunkoitteessa.

Uskottava selitys pysyy siitä huolimatta ryteikön pimennoissa. Hän ei sitä löydä.

Mekään emme löydä sitä.

Lähde:

Hogenboom, Melissa. 2016. Our weird lack of hair may be the key to our success. BBC Earth (2.8.).

PS. Evolutionistit ovat aiemmin kehitelleet tarinan kaljupäisyyden kehitysopillisista eduista, mutta he perustelevat sitä hieman eri syillä kuin turkittomuutta.

Google juhlii Lucyä: 41 vuotta isoäidin löytymisestä

Yksi näistä nikamista ei kuulu joukkoon.



Joel Kontinen

Google mainosti koko eilisen päivän Isoäiti-Lucyä, jonka löytymisestä tuli kuluneeksi tasan 41 vuotta.

Ihmisen esi-isien – ja esiäitien – etsintä näyttää jämähtäneen paikalleen, koske näin vanhat luut pääsevät tuon tuostakin otsikoihin ja Googlen hakukoneen kuviin.

Lucy on Afarin etelänapinoista (Australopithecus afarensis) tunnetuin. Tutkijat ovat onnistuneet keräämään yllättävän suuren osan sen luista (nelisenkymmentä prosenttia), vaikka kukaan ei osaa sanoa, ovatko kaikki niistä samasta yksilöstä – tai edes samasta lajista. Ainakin yhden paviaanin nikaman arvellaan eksyneen Lucyn jäämistöön.

Museot ja oppikirjat kuvaavat Lucyä isojalkaiseksi, koska Tansaniasta löydetyt Laetolin jalanjäljet on ajoitettu vain "400 000 vuotta" isoäitiä vanhemmaksi. Maantieteellinen etäisyys Lucyn luihin on 1 500 kilometriä, joten maailmankatsomus näyttelee isoa roolia oletetun menneisyytemme ennustamisessa.

Lucyllä on apinan kaarevat käpälät. Laetolin jalanjälkien lisäksi mikään ei viittaa siihen, että isoäidin jalat olisivat niin suuret ja ihmismäiset kuin mitä oppikirjat meille kertovat.

Monet tutkijat epäilevät Lucyn kykyä jättää nykyihmiselle ominaisia jalanjälkiä.

Mutta evolutionistit tarvitsevat isoäitiä. Lucy saa kelvata siihen saakka, kunnes sopivampi tapaus kaivetaan esille jostain vanhasta kalliosta tai kukkulasta.

Obama kävi tervehtimässä isoäiti-Lucyä

Museot kuvaavat pienen Lucyn yllättävän isojalkaiseksi.




Joel Kontinen

Itä-Afrikasta juuriaan etsinyt Barack Obama kävi tapaamassa sukulaisiaan Keniassa. Sieltä hän suuntasi Etiopiaan, jossa hän tervehti isoäiti-Lucyä. Hän sai jopa koskettaa tämän luita.

Obama oli haltioissaan nähdessään pikkuruisen isoäidin jäämistön. Evoluutioinnostus selittänee esimerkiksi sen, miksi hän vieroksuu kristillisiä arvoja ja suosii homoliittoja.

Obama päätteli Lucyn luista, että kaikki ihmiset ovat sukua toisilleen.

Niin he ovatkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Lucyn kanssa. Me olemme sukua, koska olemme kaikki Aadamin jälkeläisiä.

Tutkijat ilmoittivat hiljattain, että yksi Lucyn nikamista oli paviaanin luu. Sitä ei kerrottu Obamalle.

Monet evolutionistit uskovat, että Lucyllä (Australopithecus afarensis) oli isot jalat. Tämä on silkkaa spekulaatiota, koska kukaan ei ole löytänyt Lucyn jalkapohjan luita. Mutta koska Lucy on ajoitettu osapuilleen yhtä vanhaksi kuin Laetolin kuuluisat jalanjäljet, (eli "3,2 miljoonaa vuotta"), he olettavat, että Lucy kävi välillä kävelyllä Tansanian puolella.

Tutkijat ovat pitkään kiistelleet siitä, miten Lucy käveli.

Todisteet puhuvat sen puolesta, että Lucy oli puussa elänyt apina, joka ei ole mitään sukua Barack Obamalle eikä muille ihmisille.

Lähde:

Smith, David. 2015. Obama meets Lucy, 'the grandmother of humanity,' during Ethiopia visit. The Guardian (27.7.).

Evolutionistin ongelma: suunnittelu näkyy kivityökaluissa mutta ei DNA:ssa tai solussa

Evolutionisti näkee tässä merkkejä älykkyydestä, mutta hän kiistää, että esimerkiksi DNA tai solu on suunnittelun tulos.


Joel Kontinen

Science raportoi tällä viikolla vanhimmista kivityökaluista. Tutkijat arvioivat, että Pohjois-Kenian Turkanajärven alueelta löytyneet esineet ovat 700 000 vuotta vanhempia kuin edellisen vanhuusennätyksen haltijat.

Kaikki vanhenee pikavauhtia. Myös ihmissuku on viime viikkoina vanhentunut ainakin 400 000 vuotta, jos evoluutioon on uskomista.

On tokin hyvä muistaa, että evolutionistit eivät yleensä ajoita kalloja vaan esimerkiksi niiden lähistöllä olevia kallioita, ja iänmääritysmenetelmissä on oleellisia puutteita. Ne mittaavat tarkasti, mutta eivät välttämättä oikein.

Jotkut uskovat, että Turkanajärven työkalujen tekijä oli australopithecus eli etelänapina, koska ”3,3 miljoonaa vuotta” sitten sokeat naturalistiset prosessit eivät olleet vielä ehtineet luoda kahdella jalalla kävelevää ihmistä.

Ongelmista ei ole pulaa. Lucyn (A. afarensis) kädet olivat puissa viihtyvän ja oksilla roikkuvan apinat käyrät kädet, joilla ei tehdä suuria keksintöjä. Ja isoäitimme jäämistöön on kaiken kukkuraksi eksynyt paviaanin luu.

Kukka on selvempi todiste suunnittelusta kuin kukkamaljakko. Mutta evolutionisti ei ajattele tällä tavoin. Hänen maailmankuvansa ohjaa hänen tulkintojaan: hän näkee suunnittelun kivityökalussa, mutta ei DNA:ssa tai solussa, vaikka jokainen meistä on täynnä nerokkaita nanokoneita.


Lähde:

Balter, Michael. 2015. World’s oldest stone tools discovered in Kenya. Science (14.4.).

Kova isku Isoäiti Lucylle: yksi sen nikamista on paviaanin luu

Yksi näistä nikamista on luultavasti paviaanin luu.



Joel Kontinen

Darwinille avoimesti kumartavat luonnontieteen museot markkinoivat Lucyä (Australopithecus afarensis) isoäitinämme ja ylpeilevät sillä, että osapuilleen 40 prosenttia tämän evoluution ikonin luista on saatu kyhättyä kokoon.

Jotkut evolutionistit uskovat, että ”3,2 miljoonan vuoden ikäiseksi” arvioitu Lucy eli A. afarensis käveli kahdella jalalla.

Tämä näkemys perustuu yksinomaan siihen, että suunnilleen yhtä vanhoiksi ajoitetut Laetolin jalanjäljet kertovat siitä, että jotkut ovat joskus muinoin kävelleet pystyssä.

Uusi tutkimus heittää intoilijoille jäitä hattuun: amerikkalaiset tutkijat huomasivat, että yksi Lucyn oletetuista nikamista on liian pieni. Se ei heidän mukaansa kuulu myöskään pienemmälle etelänapinalle.

Mutta se muistuttaa suuresti paviaanin luuta.

Jos jatkotutkimukset osoittavat tämän pitävän paikkansa, museoiden ja oppikirjojen pitäisi rehellisyyden nimissä myöntää, että ne ovat antaneet harhaanjohtavan kuvan Lucystä.

Piltdownin ihminen oli sekoitus eri lajien luita. Nyt näyttää siltä, että Lucyn jäämistö noudattaa samantapaista darvinistista perinnettä.

Lähde:

Barras, Colin. 2015. Baboon bone found in famous Lucy skeleton. New Scientist (10.4.)

Kiista etelänapinan iästä: 2, 2 miljoonaa, 3 miljoonaa vai 4 miljoonaa vuotta?

Little Foot. PIeni jalka ei ole kovin iso. Kuva: Tobias Fluegel, Wikipedia.


Joel Kontinen

Vuonna 1997 tutkijat löysivät Sterkfonteinista Etelä-Afrikasta oletetun apinaihmisen luurangon. Fossiilin löytäjä arvioi sen iäksi ”3 miljoonaa” vuotta.

Liverpoolin yliopisto ilmoitti vuonna 2006 sen iäksi 2,2 miljoonaa vuotta.

Isoäiti-Lucyn tavoin se on Australopithecus eli etelänapina. Mutta toisin kuin Lucy, fossiili on harvinaisen täydellinen. Nature newsin mukaan 95 prosenttia luista on löydetty.

Sitä kutsutaan Pikkujalaksi (Little Foot), koska sillä on pienet jalat. Monet evolutionistit olettavat, että Lucy jätti Laetolin jalanjäljet, joten heidän on kuviteltava Lucy isojalkaiseksi.

Isoäidin lähisukulainen näyttää kuitenkin olleen varsin pienijalkainen. Jalat ovat apinamaisen kaartuvat.

Lucyn jalkaluita ei sen sijaan ole löydetty.

Tuore Journal of Human Evolution -lehdessä julkaistu tutkimus arvioi Pikkujalan iäksi vähintään 3 miljoonaa vuotta, jotta se olisi lähellä Lucyn ikää. Jotkut spekuloivat, että se voisi olla neljän miljoonan vuoden ikäinen.

Fossiilien iänmääritys ei ilmeisesti läheskään aina anna niin tarkkoja lukemia kuin mitä evolutionistit toivoisivat.

Lähde:

Casassus, Barbara. 2014. Ancient hominin Little Foot older than thought. Nature news (14.3.).

Lucy äänteli kuin apina, uusi tutkimus kertoo

Lucy luultavasti äänteli kuin apina, uusi tutkimus kertoo.




Joel Kontinen


Luonnontieteen museoissa isoäitinämme esiintyvä Lucy (Australopithecus afarensis) ei ilmeisesti osannut kävellä niin kuin me. Sen kädet muistuttavat aikamme apinoiden käsiä, joilla on hyvä riippua puissa.

Tuore tutkimus viittaa siihen, että Lucy ei osannut äänellä niin kuin H. sapiens, vaan päästi kaikesta päätellen apinamaisia ääniä.

Vrijen yliopiston tutkija Bart de Boer rakensi Lucyn kaltaisen olennon ääntöväylästä (eli kohdasta, jossa muodostettu ääni artikuloituu) mallin. Puheen evoluution asiantuntija de Boer päätteli, ettei Lucy kyennyt ääntelemään ihmisen tavoin, vaan sen ääntely oli hyvin apinamaista.



Lähde:

Neimark, Jill. 2012. Big Idea Bring Ancient Voices Back to Life. Discover Magazine (9.8.).

Uusi fossiililöytö: Lucyn aikalainen eli puussa

Evolutionistit kuvaavat Lucyn jalat suuriksi, vaikka jalkojen luita ei ole löydetty.





Joel Kontinen

Toiset vanhat fossiilit herättävät huomiota populaarimediassa ja toiset eivät. Nature raportoi äskettäin Etiopiasta löydetyistä varpaan luista. Ne ovat sikäli kiinnostavia, että ne kaivettiin esille samasta kerrostumasta kuin Lucy eli Australopithecus afarensis – niin ikään Afarista, jonka mukaan Lucy sai nimensä.

Ne on ajoitettu osapuilleen yhtä vanhoiksi kuin A. afarensis eli noin 3,4 miljoonan vuoden ikäisiksi.

Ne eivät kuitenkaan ole herättäneet laajemmin huomiota – ehkä siksi, että ne ovat niin selvästi puussa asuneen apinan käyrät jalat.

Jotkut, esimerkiksi tutkimusryhmän johtaja Yohannes Haile-Selassie, näkevät uudessa löydössä yhtäläisyyksiä Ardiin (Ardipithecus ramidus). Se on poikkeuksellisesti vielä nimetön.

Löytö joka tapauksessa sekoittaa ihmisen oletetun sukupuun – taas kerran.

Lähde:

Switek, Brian. 2012. Ancient human ancestor had feet like an ape. Nature news 28.3.).

”Kaikki fossiilit ovat meidän”

Meillä on erilaisia tulkintoja samasta fossiilista, esimerkiksi Lucystä.




Joel Kontinen

Muuan evolutionisti yritti äskettäin puolustaa darvinistista maailmankuvaansa väittämällä, että kaikki fossiilit ovat heidän (eli evoluution kannattajien). Väite on perin kummallinen, koska kuten esimerkiksi Answers in Genesis –järjestön johtaja Ken Ham on monesti todennut, meillä kaikilla on samat fossiilit.

Maailmankatsomusten välisessä kiistassa ei ole kyse siitä, kenellä fossiilit ovat, vaan siitä, miten me tulkitsemme niitä.

Luonnontieteelliset museot näyttävät harvoin itse fossiileja, joten vierailijat saavat tyytyä muutamien luiden perusteella tehtyihin rekonstruktioihin.

Taitelija on monesti antanut rekonstruktiolle hyvin darvinistisen tulkinnan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Lucyn eli Australopithecus afarensiksen tapauksessa, jossa isot jalat ovat mielikuvituksen tuotetta.

Useimmat fossiilit muistuttavat meitä Nooan ajan tuhotulvasta.

Miten Lucy oikein käveli?

Lucy näyttää tällaiselta Lontoon Natural History Museumissa.


Joel Kontinen

Sciencen hiljattain julkaisema tutkimus Australopithecus afarensiksen jalkapöydän luista on innoittanut monenlaisia otsikoita populaarimediassa. Hurjimmissa skenaarioissa korkokengissä kadulla harppova Lucy ei erottuisi muista kaupunkilaisista juuri lainkaan.

On syytä pitää mielessä, että tutkijat ovat kiistelleet Lucyn luista yli 35 vuotta.

Paleoantropologit Carol Ward Missourin yliopistosta ja Donald Johanson Arizonan yliopistosta analysoivat 35 A. afarensiksen fossiilia, jotka on löydetty viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana Hadarista Etiopiasta. Heidän mielestään jalkapöydän neljäs luu, joka yhdistää varpaan jalkaan, osoittaa, ettei Lucy ollut lattajalka vaan kykeni kävelemään pystyssä liki nykyihmisten tavoin.

Wardin mukaan luu viittaa siihen, että kun sen toinen pääty oli maassa, toinen oli kahdeksan asteen kulmassa siihen, joten se toimi iskunvaimentimen tavoin.

Donald Johanson puolestaan kuului A. afarensiksen eli Lucyn vuonna 1974 löytäneeseen tutkimusryhmään, joten häntä tuskin voidaan pitää puolueettomana tarkkailijana. Paleoantropologian historia tuntee yllättävän monta tapausta, joissa fossiilin löytäjä pitää omaa fossiiliaan historian tärkeimpänä löytönä.

Kaikki paleoantropologit eivät jaa Wardin optimismia. Will Harcourt-Smith New Yorkin American Museum of Natural Historystä sanoo, että vaikka A. afarensiksen jalkaholvi olisikin ollut hieman kaareva, sen sormet ja varpaat olivat apinamaisen kaarevat.

Harcourt-Smithin mukaan Lucy viihtyi pikemminkin puissa kuin tasaisessa maastossa.

Näyttää jälleen kerran siltä, että otsikot pystyssä kävelevästä Lucystä eivät vastaa todellisuutta. Emme voi olla edes varmoja siitä, että jalkapöydän luut ovat A. afarensiksen jäämistöä, vaikka ne onkin ajoitettu osapuilleen saman ikäisiksi kuin ”oikea”, vuonna 1974 löytynyt Lucy.

Fossiileja kun ei yleensä ajoiteta vaan niiden alapuolella tai vieressä oleva maa-aines, mikä tekee ajoituksesta varsinaisen arpapelin.

Lähde:

Gibbons Ann. 2011. Lucy Had a Spring in Her Step. Science NOW. (10.2.).