Perhosen evoluutio pysähtyi ”180 miljoonaksi vuodeksi”

Perhosista on turha etsiä merkkejä evoluutiosta.



Joel Koninen

Perhosen evoluutio ei saa ilmaa siipien alle. Tuoreen Science Advances -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ”180 miljoonaa vuotta” vanhoissa perhosfossiileissa on merkkejä samanlaisista nanorakenteista, jotka antavat nykyperhosille niiden kimaltavat värit.

Elektronimikroskooppeja hyödyntänyt tutkimus osoitti, että Exeterin läheltä löydettyjen yöperhosten siipien suomuissa oli samanlaisia pikkuriikkisiä uurteita ja kohoumia, jotka antavat nykyisille yöperhosille niiden värit.

Yöperhoset voivat olla ällistyttävän värikkäitä, vaikka niiden pitäisi evoluutiomaailmassa olla mitäänsanomattoman harmaita.

Tutkijat ovat jo aiemmin huomanneet, että perhosista on turha etsiä merkkejä evoluutiosta.

Lähde:

University of Exeter. 2018. Fossil study sheds light on ancient butterfly wing colors. Science Daily (11.4.).

Merisiilit murskaavat graniittia superhampaillaan – ja haastavat uskon vuosimiljooniin

Merisiili Strongylocentrotus purpuratus haastaa darvinistisia käsityksiä. Kuva: Taollan82, CC-BY-3.0.

Joel Kontinen

Merisiili on yllättävän kaunis joskin vaarallinen otus. Sen rakenteessa on hyödynnetty Fibonaccin lukujonoa, mikä tekee siitä symmetrisen viehättävän.

Evolutionistit uskovat, että merisiilit humpsahtivat planeetallemme ordovikikauden puolivälissä eli osapuilleen ”450 miljoonaa vuotta” sitten, eivätkä ne ole vielä ehtineet muuttua.

Tuoreen tutkimuksen mukaan merisiili Strongylocentrotus purpuratus pystyy kaivamaan itselleen kotikolon kovaan kallioon. Laboratoriotestien mukaan se kykenee kaivertamaan 45 kuutiosentin kolon jopa graniittiin pelkillä hampaillaan.

Michael Russell (Villanova University, Pennsylvania) ja kollegat myös arvioivat tässä PLoS ONE:ssa julkaistussa tutkimuksessa, että merisiilit tuottavat yllättävän paljon sedimenttiä vuosittain, ehkä jopa 200 tonnia hehtaaria kohti, mikä vastaan monien jokien mereen kuljettamaa määrää.

Myös tämä viittaa siihen, että maapallo ei voi olla niin vanha kuin mitä useimmat koulukirjat meille kertovat.

Lähde:

Supriya, Lakshmi. 2018. Sea urchins can drill holes in solid rock with just their teeth. New Scientist (21.2.).

Hyönteisten siipien oletettu evoluutio on darvinistinen mysteeri

Hyönteisten siipien oletetusta evoluutiosta ei ole todisteita, vaan se on uskon asia.




Joel Kontinen

Darvinistit uskovat, että hyönteiset kehittyivät eliöistä, joilla ei ollut siipiä.

Tämä on uskon asia, koska kukaan ei ole nähnyt fossiilia, jolla olisi protosiipi.

Hiljattain New Scientist kertoi, että kaksi tutkimusryhmää on selvittänyt, miten hyönteisten siivet eivät ole voineet kehittyä, joten niiden on heidän mukaansa täytynyt kehittyä jollain muulla tavalla.

Tutkijat hyödynsivät CRISPR-geenimuuntelutekniikkaa yrittäessään kirjoittaa siipien evoluutiohistoriaa.

Meripihkaan hautautuneista hyönteisistä näkee, että ne ovat olleet nykyhyönteisten näköisiä jo ammoisista ajoista lähtien.

Myös muut meripihkaan jähmettyneet eläimet näyttävät niiden nykyisiltä lajitovereilta.

Niiden evoluutiota ei näy missään.


Lähde:

Le Page, Michael. 2018. The origin of insect wings has been revealed by gene editing. New Scientist (24.1.).

“300 miljoonaa vuotta” vanha moderni kovakuoriainen on uusin elävä fossiili

Kovakuoriaisia (Coleoptera) on jo aika paljon, mutta uusin tulokas mahtunee joukkoon. Kuva: H. Zell, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

On tullut aika päivittää elävien fossiilien luetteloa. Uusin tulokas on nimeltään Ponomarenkia belmonthensis. Se on ”300 miljoonaa vuotta” vanha kovakuoriainen, joka professori Rolf Beutel ja kollegat esittelevät meille Journal of Systematic Palaeontology -lehdessä.

Tutkijat löysivät tämän puolen sentin pituisen otuksen Australiasta ja antoivat sille nimen Bad Boy, mutta tiedejulkaisuun he joutuivat keksimään hiukan mahtipontisemman nimen, olihan se sentään vanhin moderni kovakuoriainen.

Evoluutio on unohtanut melkoisen määrän eläviä fossiileja, jotka eivät ole juuri muuttuneet kymmeniin tai satoihin miljooniin vuosiin tai jopa miltei kahteen miljardiin vuoteen.

Tiedejulkaisut uutisoivat vanhoista kovakuoriaisista myös aiemmin tänä vuonna, kun ”!05 miljoonaa” vuotta vanha Darwinylus marcosi julkistettiin.

Lähde:

Friedrich-Schiller-Universitaet Jena. 2017. 300 million-year-old 'modern' beetle from Australia reconstructed. Science Daily (24.7.).

Karhukaiset, eläinkunnan extreme-mestarit, uhmaavat evoluutiota selviytymismekanismillaan

Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Karhukaiset (Tardigrada) ovat saaneet nimensä ulkomuodostaan: ne muistuttavat karhuja.

Ne ovat eläinkunnan extreme-mestareita.

Ne ovat vain 0,5 millimetrin pituisia, mutta sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella.

Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Tuore Molecular Cell -lehdessä julkaistu tutkimus tuo esiin uuden puolen niiden kyvyistä: niillä on TDP (tardigrade-specific intrinsically disordered proteins) -nimisiä proteiineja, joita yhdelläkään muulla eläimellä ei ole.

Kun vettä on saatavilla, nämä proteiinit eivät muodosta kolmiulotteisia rakenteita (niin kuin muut tunnetut proteiinit). Ja kun vettä ei ole, ne muuttuvat lasimaiseksi aineeksi, joka suojaa karhukaisen elimiä.

Näin se kestää pitkääkin kuivuutta.

Evoluution sokea kelloseppä ei olisi ikinä ehtinyt keksiä näin nerokasta ratkaisua.

Mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala auttaa sekä ihmisiä että eläimiä.

Lähde:

Coghlan, Andy, 2017. Tardigrades turn into glass to survive complete dehydration. New Scientist (16.3.).

National Geographic päivittelee: evoluutio kulkee välillä väärään suuntaan

Sokea luolahämähäkki ei todista evoluutiosta.





Joel Kontinen

Darvinistisessa evoluutiossa eliöiden pitäisi kehittyä mutkikkaammiksi vuosimiljoonien vieriessä.

Evolutionistit ovat joutuneet välillä myöntämään, että näin ei aina käy. National Geographic tiesi kertoa meille, että viiden eläimen tai eläinryhmän kehitys ei ole noudattanut tätä kaavaa, vaan ne ovat menettäneet jonkin ominaisuuden tai jopa elimen tai elimiä.

NG mainitsee esimerkkeinä 1) limaajakalat, 2) pingviinit, 3) käärmeet, 4) kirvat ja 5) linnut.

1) Liimaajakalat ovat eläviä fossiileja, jotka muistuttavat suuresti vanhimpia ( ”300 miljoonaa vuotta” sitten eläneitä) esi-isiään, mutta ovat luolarapujen sekä joidenkin hämähäkkieläinten ja salamanterien tavoin menettäneet näkökykynsä.

Tämä kertoo rappeutumisesta.

2) Pingviinit ovat NG:n mukaan hukanneet lentokykynsä.

Tästä ei ole todisteita. Pingviini on suunniteltu lentämään veden halki.

3) Käärmeet ovat menettäneet raajansa.

Tämä väite perustuu kyseenlaisiin todisteisin. Muinaiset käärmeet muistuttavat nykykäärmeitä.

4) Kirvat ovat menettäneet elimen, jolla ne voisivat ulostaa.

Kirva syö vain kasvien mettä, joten sen ei tarvitse olla muiden hyönteisten klooni.

5) Linnut ovat menettäneet hampaansa. Oletus perustuu pitkälti
Archaeopteryxin hampaisiin. Sitä voi tuskin yleistää kaikkiin muinaisiin lintuihin.

Monet National Geographic muutoksista johtuvat pikemminkin rappeutumisesta kuin kehityksestä, ja ainakin osa voidaan selittää epigenetiikalla.

Lähde:

Morber, Jenny. 2016. 5 Times Evolution Ran in ‘Reverse’. National Geographic (6.10.).

Karhukaiset: eläinkunnan extreme-mestarit ovat uhmanneet evoluutiota jo ”530 miljoonaa vuotta”

Pieni mutta sitkeä. Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Maailman sitkein eläin ei ole torakka, jonka evoluutio on unohtanut ”100 miljoonaksi vuodeksi”, vaan sitä huomattavasti pienempi karhukainen.

Karhukaiset (Tardigrada) ovat jo oletetulla kambrikaudella eläneitä pikkuotuksia, jotka eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonaan vuoteen”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Karhukaisia kutsutaan myös vesikarhuiksi (water bears) ja suopossuiksi (moss piglets) niiden ulkomuodon vuoksi. Pituutta niille kertyy 0,5 mm ja niillä on kahdeksan jalkaa.

Ne ovat extreme -olioiden perikuvia: ne sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Tuore tutkimus on selvittänyt, että karhukaiset valmistavat proteiinia, joka suojaa niiden DNA:ta säteilyn haitoilta ja reaktiivisiltä happiradikaaleilta.

Tokion yliopiston biotieteiden apulaisprofessori Takekazu Kunieda kollegoineen sai tämän selville sekvenssoidessaan äskettäin Ramazzottius varieornatus -karhukaisen genomin.

Kunienda myös huomasi, että karhukaisella oli enemmän reaktiivisiltä happiradikaaleilta suojaavia entsyymejä kuin muilla eläimillä.

Ne pysyvät kunnossa vaikka eivät popsikaan antioksidantteja.

Karhukaiset eivät vastaa evoluution odotuksia. Kambrikauden eläimen ei pitäisi olla paremmin sopeutunut ympäristön haittoihin kuin ”nuoremmat” lajit, mutta niin on päässyt käymään.

Sillä välin evoluutio on kulkenut väärään suuntaan. Genesis luomisineen ja syntiinlankeemuksineen selittää tällaisen rappeutumisen eli devoluution paljon paremmin kuin Darwin.

Lähde:

Coghlan, Andy. 2016. World’s hardiest animal has evolved radiation shield for its DNA. New Scientist (20.9.).

Tuorein elävä fossiili: pyhä pillerinpyörittäjä eli jo dinosaurusten aikana

Pyhät pillerinpyörittäjät eivät ehdi laiskottelemaan. Kuva: Hectonichus, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).





Joel Kontinen


Elävien fossiilien veljeskunta sai taas uuden jäsenen. Tuoreen PLOS ONE:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan pyhät pillerinpyörittäjät elivät jo ”115 miljoonaa vuotta” sitten.

Tutkijat arvelevat nykypyörittäjien DNA:n ja muinaisten sontiaisten fossiilien perusteella, että pyhät pillerinpyörittäjät hyödynsivät aikoinaan dinosaurusten jätöksiä.

Vaikka vuosimiljoonat ovat pitkälti naturalistinen fiktio, eläinten stasis eli evoluution puuttuminen on darvinistinen päänsärky – tai ainakin sen pitäisi olla.

Kambrikauden räjähdys, dinosaurusten radiohiili ja roska-DNA:n paljastuminen myytiksi eivät liioin lievitä darvinistin angstia tai edes kognitiivista dissonanssia.

Lehtisarvisiin kuuluva kovakuoriainen Scarabaeus sacer ei muuten ole mikään typerys. Se osaa suunnistaa linnunradan mukaan yöllä.


Lähde:

Monahan, Patrick. 2016. Dung beetles may have evolved to eat dinosaur poop. Science (5.5.).

Cityliskojen nopea ”evoluutio” kertoo luomisesta

Anolilisko. Kuva: schizoform, Creative Commons (CC BY 2.0).





Joel Kontinen

Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Eikä kaikki muutos ole darvinistista evoluutiota, vaikka tiedelehdet niin uskottelisivat.

Äskettäin kohistiin Puerto Ricon anoliliskoista (Anolis cristatellu). Ne ovat sopeutuneet kaupunkielämään, koska niillä on tavallista pidemmät raajat, joissa on enemmän haituvia eli tartuntakarvoja kuin niiden maalaisserkuilla.

Ne ovat siitä huolimatta pysytelleet anoliliskoina.

Anolis cristatellun nopea evoluutio ei ole ollut kovinkaan nopeaa, koska Karibian liskot eivät ole juuri muuttuneet ”15–20 miljoonaan vuoteen".

Liskojen oletettu evoluutio on ollut varsin hidasta. Evolutionisti uskoo, että ainakin muutamat aikamme liskot, esimerkiksi gekot ja kameleontit, elivät jo liitukaudella osapuilleen ”100 miljoonaa vuotta” sitten.

Mooses on edelleenkin ajankohtaisempi kuin Darwin. Eläimet ja kasvit lisääntyvät lajiensa mukaan, mutta niillä on ällistyttävä kyky sopeutua uusin oloihin.

Sammakot näyttävät silti sammakoilta, katkaravut katkaravuilta ja etanat etanoilta.

Myös hybridit kertovat luomisesta.

Mutta darvinistinen evoluutio loistaa poissaolollaan.

Lähde:

Beans, Carolyn. 2016. Lizard gets to grips with city life by evolving stickier feet. New Scientist (27.4.).

”10 miljoonaa vuotta” vanhat pigmenttisolut haastavat evoluution vuosimiljoonat

Kronomatofori antaa kameleontille sen värit. Kuva: Geoff, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Me saamme ihonvärimme melaniinista, joka myös antaa lintujen sulille niiden värin.

Matelijat sen sijaan saavat värinsä ihonalaisista pigmenttimolekyyleistä, joita kutsutaan kronomatoforeiksi.

Hiljattain tutkijat katsoivat jo 1900-luvun alkuvuosina Espanjasta löytyneen käärmeen fossiilia elektronimikroskoopilla ja julkaisivat tuloksensa Current Biology -lehdessä. Paleontologi Maria McNamara (University College, Cork) kollegoineen huomasi, että vaikka kalsiumfosfaatti oli syrjäyttänyt alkuperäiset solut, pigmenttisolujem muodot näkyivät yhä.

McNamara ja kollegat vertasivat käärmevainajan värejä nykykäärmeiden väreihin ja huomasivat, että ne täsmäsivät. Tämä ”kymmenen miljoonaa vuotta” vanha matelija oli päältä vihertävä ja osaksi ruskea tai musta ja vatsanpuolelta vaalea – niin kuin monet nykykäärmeet.

Jälleen kerran evoluutio loistaa poissaolollaan. Käärme muistattaa nykyisin kiemurtelevia lajitovereitaan monin tavoin.

Se ei evolutionistien mielestä ole läheskään niin vanha kuin varhaisimmat käärmeet. He uskovat, että käärmeet olivat käärmeitä jo ”167 miljoonaa vuotta” sitten.

Evoluutiolla on kiusallinen tapa unohtaa eläimiä.


Lähde:

Monahan, Patrick. 2016. A 10-million-year-old snake, in full color. Science (31.3.).

”305 miljoonaa vuotta” vanha hämähäkkieläin valmisti silkkiä

Idmonarachne brasieri. Kuva: Garwood, Russell J.; Dunlop, Jason A.; Selden, Paul A.; Spencer, Alan R.T.; Atwood, Robert C.; Vo, Nghia T. & Drakopoulos, Michael. 2016. Almost a spider: a 305-million-year-old fossil arachnid and spider origins. Proceedings of the Royal Society B 283 (1827): 20160125. DOI:10.1098/rspb.2016.0125. Creative Commons (CC BY-SA 4.0).




Joel Kontinen

"305 miljoonaa vuotta" on evoluutiollekin varsin pitkä aika, etenkin jos hämähäkkieläin ei siinä ajassa ole ehtinyt muuttua kuin pikkuisen.

Näin on käynyt sentin pituiselle Idmonarachne brasierille, jota sen löytäjät eivät pidä hämähäkkinä vaan hämähäkkieläimenä. Otus on säilynyt niin hyvin, että siitä on voitu tehdä kolmiulotteinen malli.

Eläimen nimi on tunnustus hiljattain kuolleelle hämähäkkitutkijalle professori Martin Brasierille. Vuonna 2009 hän julkaisi tutkimuksen meripihkaan jähmettyneestä hämähäkinseitistä, jonka iäksi arvioitiin "140 miljoonaa vuotta".

Evolutionisteille hämähäkkien alkuperä on hämärän peitossa, eikä niiden evoluutiota tunneta, koska sitä ei fossiileista näy, mutta ne ovat useimmiten säilyttäneet sekä muotonsa (lue lisää tästä ja tästä) että tapansa sinnikkäästi.

Hämähäkin seitti on insinööritaidon huippu. Isäntäeläin osaa navigoida siinä sotkeutumatta.

Vaikka hämähäkkien tavat kertovat syntiinlankeemuksesta, Bagheera kiplingi syö kasvisruokaa, ja jotkin hämähäkit keräävät vettä talteen seiteillään.

Evoluutio voi myös kulkea väärään suuntaan. Luolassa elävä Malorerus randoi on menettänyt näkönsä. Kun mutaatio vie eläimeltä kyvyn, voimme pikemminkin puhua devoluutiosta eli rappeutumisesta, mikä sopii hyvin Genesiksen malliin.

Lähde:

University of Manchester. 2016. Fossil of 'early spider' discovered; 305 million years old. ScienceDaily (31.3.).

Tuorein elävä fossiili: pikkuruinen skorpioni ei ole muuttunut “100 miljoonaan vuoteen”

Tämän nykyisin elävän skorpionin lähisukulainen löytyi meripihkaan hautautuneena. Kuva: Jaroslav Smrž, Ĺubomír Kováč, Jaromír Mikeš, Alena Lukešová, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Dinosaurusten uusin naapuri oli vain riisinjyvän (1,47 millimetrin) pituinen. Burmasta löytynyt meripihkaan jähmettynyt Electrokoenenia yaksha muistuttaa suuresti nykyisin eläviä skorpioneja.

Fossiili on ajoitettu ”100 miljoonan vuoden” ikäiseksi. Ennen tätä löytöä vanhin tällainen skorpioni oli ”3–6 miljoonaa vuotta” vanha.

Evoluutio loistaa myös uudessa löydössä poissaolollaan.

Eläinten pitäisi evoluution mukaan muuttua ja kehittyä vuosimiljoonien saatossa, mutta muuttumattomuudesta (stasis) on tullut melkoinen trendi.

Elävien fossiilien luettelo kasvaa liki päivittäin.

Darvinistin on uskottava, että evoluutio unohti monet eläinlajit kymmeniksi tai jopa sadoiksi miljooniksi vuosiksi.

Toisin sanoen: evoluutioajattelu on ajautunut umpikujaan.

Lähde:

Springer. 2016. First microwhip scorpion from Mesozoic period found in Burmese amber: New minute fossilized microwhip scorpion named after South Asian nature spirits. Science Daily. (9.3.).

Kaunis mutta petollisen piikikäs: Merisiili on ”400 miljoonaa vuotta” vanha elävä fossiili

Merisiili. Kuva: Nick Hobgood Creative Commons (CC BY-SA 3.0).





Joel Kontinen

Olen astunut elävän fossiilin päälle, ja se teki kipeää. Merisiili piileskeli Mombasan rantahiekassa niin, ettei siitä näkynyt mitään. Kun hölkkäsin paljain jaloin veden ääressä, astuin fossiilin päälle.

Piikit työntyivät syvälle jalkapohjaan. Se lenkki jäi äkkiä kesken.

Merisiili on yllättävän kaunis. Sen rakenteessa on hyödynnetty Fibonaccin lukujonoa, mikä tekee siitä symmetrisen viehättävän.

Tiesitkö, että kultainen leikkaus ei luontokappaleiden lisäksi ilmene yksinomaan Ateenan Parthenonissa ja Leonardo da Vincin maalauksissa vaan myös meissä?

Etäisyys jaloista napaan ja navasta päälakeen noudattaa tätä kaavaa eli lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Meissä navan yläpuolisen osuuden pituuden suhde sen alapuoliseen osuuteen on sama kuin alapuolisen osuuden suhde kokonaispituuteemme.

Meidät on tehty ajatteleviksi ja toimiviksi taideteoksiksi.

Evolutionisti uskoo, että merisiilit humpsahtivat planeetallemme ordovikikauden puolivälissä eli noin ”450 miljoonaa vuotta” sitten.

Merieläimet ovat vastustaneet evoluutiota ällistyttävän sitkeästi. Meidän päivinämme elävistä pikkuotuksista merisienet ilmaantuivat jo ennen kambrikautta. Kampamaneetit uiskentelivat merissä jo ”500 miljoonaa vuotta”, ja meritähdet eivät ole muuttuneet ”200 miljoonaan” vuoteen.

Isommat veden elävät ovat niin ikään olleet nihkeitä muuttumaan. Varsieväkala Latimeria chalumnae uiskenteli jo dinosaurusten aikana ja hait ja merikilpikonnat jo ennen niitä.

Elävät fossiilit haastavat sekä evoluution että vuosimiljoonat ja tukevat vahvasti Genesiksen lajiensa mukaan -periaatetta.

Äyriäiset vastustaneet evoluutiota ”365 miljoonaa” vuotta

Triops longicaudatus. Kuva: Micha L. Rieser, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).



Joel Kontinen

Äyriäisten maailmassa Ruususen uni on jatkunut jo ”365 miljoonaa vuotta”, ainakin siinä mielessä, että kidusjalkaiset (Branchiopoda) eivät ole muuttuneet nimeksikään Tiktaalikin päivistä.

Tuore Current Biology kertoo meille, että varhaiset kidusjalkaiset näkivät päivänvalon jo kambrikaudella, jonka räjähdystä on luonnehdittu evoluutiobiologin päänsäryksi.

Tutkijat löysivät makeanveden äyriäisyhteisön kerrostumasta, jonka iäksi ne arvioivat 365 miljoonaa vuotta. Siinä oli esimerkiksi nykyisiä äyriäisiä muistuttavia lehtijalkaisia (Anostraca) ja kilpikidusjalkaisia (Notostraca).

Kilpikidusjalkaisia (Lepidurus arcticus) on myös löytynyt Enontekiöltä.

Tutkijat hämmästelevät Current Biologyssä kidusjalkaisten ekologista ja morfologista stasista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina eläneet samanlaisessa ympäristössä eivätkä ole muuttuneet muodoltaan.

Elävien fossiilien luettelo näyttää pitenevän liki viikoittain. Vasta viime viikolla tiedejulkaisut raportoivat rukoilijasirkoista.

Ja joulun alla kuulimme kambrikauden otuksesta (Eokinorhynchus rarus), joka ei oletettavasti ole muuttunut nimeksikään ”530 miljoonaan” vuoteen.

Darvinistien olisi jo syytä olla huolissaan.


Lähde:

Gueriau, Pierre et al. 2016. A 365-Million-Year-Old Freshwater Community Reveals Morphological and Ecological Stasis in Branchiopod Crustaceans. Current Biology (14.1.).

Häkellyttävä löytö: ”125 miljoona vuotta” vanhan jyrsijän turkki, keuhkot, maksa ja korvat yhä pehmeät

Eläinten turkki ei ole muuttunut sanottavasti ”125 miljoonaan vuoteen”. Ahma on huomattavasti suurempi kuin Spinolestes xenarthosus, mutta sillä on myös monia yhteisiä piirteitä vanhan pikkujyrsijän kanssa.





Joel Kontinen

Espanjasta äskettäin löydetty Spinolestes xenarthosus ei ole kuin rotan kokoinen, mutta sen merkitys on paljon suurempi. Noin 24-senttisestä otuksesta on säilynyt pehmeänä turkki, keuhkot, maksa ja korvat.

Se on toisin sanoen varsin häkellyttävä löytö. Ainoastaan vedenpaisumuksen kaltainen raju katastrofi olisi voinut saada sen säilymään niin hyvin.

Tutkijat löytävät yhä useammin muinaisten eläinten pehmeitä jäänteitä, vaikka luulisi, että ne olisivat jo kuviteltujen vuosimiljoonien aikana ehtineet fossiloitua.

Pehmeitä kudoksia on löytynyt esimerkiksi mammutista, dinosauruksista, äyriäisistä, salamanterista ja muista matelijoista.

Ne jos mitkä haastavat uskon vuosimiljooniin.

Evolutionistit uskovat, että Spinolestes xenarthosus eli jo dinosaurusten kaudella. Näemme siitä, että stasis eli muuttumattomuus on yllättävän yleistä eläinkunnassa. Eläinten turkki ei esimerkiksi ole sanottavasti muuttunut ”125 miljoonaan vuoteen”. Sama koskee myös piikkejä.


Lähde:

Perkins, Sid. 2015. Breathtaking fossil of tiny mammal preserves fur and internal organs. Science (14.10.).

Karibian liskot eivät ole muuttuneet "15–20 miljoonaan vuoteen", uusi tutkimus kertoo

Anolilisko. Kuva: Daniel CD, Creative Commons.





Joel Kontinen

Monet eläinlajit vieroksuvat muutosta. PNAS julkaisi äsken verkossa tuoreen esimerkin tästä ilmiöstä – tutkimuksen meripihkaan jähmettyneistä Karibian liskoista.

Mikrotomografia osoitti, että ”15–20 miljoonaa vuotta” sitten fossiloituneet anoliliskot muistuttavat suuresti nykyisin alueella eläviä sukulaisiaan.

Missä on evoluutio? Sitä on varsin vaikea nähdä.

Evoluution mukaan apinamaisen kantaisän lajiutuminen ihmiseksi ja simpanssiksi kesti vain seitsemän miljoonaa vuotta, mutta liskojen tavoin myös monet muut lajit ovat vastustaneet muutosta ”kymmeniä tai jopa satoja miljoonia vuosia”.

Elävät fossiilit muistuttavat meitä siitä, että evoluutio ei toimi niin kuin Charles Darwin olisi toivonut.



Lähde:

Sherratt, Emma et al. 2015. Amber fossils demonstrate deep-time stability of Caribbean lizard communities. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (27.7.)

Saniainen –ei muutosta ”300 miljoonaan” vuoteen

Joel Kontinen

Varhaisin saniainen (Alethopteris gramdini) näyttää aivan nykyisiltä saniaisilta, vaikka sen otaksutaan olevan 300 miljoonaa vuotta vanha.

Muuttumattomuus on yllättävän yleistä luomakunnassa. Lajit eivät muutu toisiksi lajeiksi edes sadoissa miljoonissa evoluutiovuosissa.

Jurakauden sirkka osasi jo sirrittää

Hieman nuorempi sirkka. Kuva: Roberto Zanon, Wikipedia.




Joel Kontinen

Darvinistinen evoluutio edellyttää muutosta, mutta fossiilit kertovat monesti jostain vallan muusta. Monet eläimet eivät muutu miksikään edes pitkien ajanjaksojen kuluessa.

Tuoreimman esimerkin tarjoaa sirkka Archaboilus musicus. Sirkan tavat eivät ole muuttuneet ”165 miljoonaan vuoteen”. Koirassirkka osasi houkutella naaraita hankaamalla siipiään vastakkain jo T-rexin aikoina.

Kansainvälinen tutkimusryhmä julkaisi löytönsä viime viikolla Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (PNAS) -tiedelehden verkkoversiossa. Sirkan siiven kampamainen soitin näkyy selvästi tutkimukseen liitetyistä kuvista.


Lähteet:

Gill, Victoria. 2012. Jurassic cricket's song recreated. BBC Nature (6.2.).

Gu, Jun-Jie ja muut. 2012. Wing stridulation in a Jurassic katydid (Insecta, Orthoptera) produced low-pitched musical calls to attract females. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (6.2.).

Miltä näytti maailman vanhin katkarapu? – Nykykatkaravulta, tietenkin

Katkarapu. Kuva: National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA), Wikipedia.





Joel Kontinen


Katkarapu ei juurikaan ole muuttunut "360:een miljoonaan vuoteen”. Hiljattain Oklahomasta löydettyä 70 millimetriä pitkää katkaravun fossiilia pidetään maailman vanhimpana katkarapuna.

Kuluneella viikolla The Journal of Crustacean Biologyssä julkaistu löytö on sikäli erikoinen, että katkarapuvainajan lihakset ovat säilyneet yllättävän hyvin.

Katkarapu näyttää aivan nykyisiltä lajitovereiltaan.

Evoluutio määritellään monesti muutokseksi, mutta katkaravut ovat pysytelleet katkarapuina, sudenkorennot sudenkorentoina, kalmarit kalmareina, varsieväkalat varsieväkaloina, mollukkiravut mollukkirapuina ja tuatarat tuataroina koko sen ajan, kun dinosauruksista piti tulla lintuja ja varhaista nisäkkäistä ihmisiä.

Muutosta sitkeästi vastustavat eläimet tukevat selvästi Genesiksestä tuttua lajiensa mukaan –periaatetta. Lajit pysyttelevät itsepintaisesti samanlaisina. Edes oletetut vuosimiljoonat eivät ole saaneet niitä muuttumaan dramaattisesti.

Lähde:

Minogue. Kristen. 2010. ScienceShot: World's Oldest Shrimp Is Still Strong.
ScienceNOW (11.11.)

Ampiainen vastusti evoluutiota ”34 miljoonaa vuotta”

Ampiaiset eivät juurikaan ole viitsineet muuttua. Kuva: Holger Gröschl, Wikipedia.



Joel Kontinen

Kulunut viikko on ollut kiehtova. Ensin kävi ilmi, että pelikaani ei ole muuttunut ”30 miljoonaan” vuoteen, sitten kerrottiin, että nisäkkään karva on säilynyt muuttumattomana ”100 miljoonaa” vuotta. Tuorein tapaus on ampiainen, joka on vastustanut muutosta ”34 miljoonaa” vuotta.

Steve Compton Leedsin yliopistosta kollegoineen julkaisi Biology Letters- lehdessä tutkimuksen kolmesta erittäin hyvin säilyneestä fossiloituneesta ampiaisesta. Ne löydettiin jo 1920-luvulla, mutta tuolloin ne tulkittiin väärin.

Tohtori Compton hämmästelee, että viikunoiden kanssa symbioosissa eläneet ampiaiset eivät juurikaan näytä muuttuneen ”34 miljoonaan” vuoteen.

Tulee Genesis mieleen.

Lähde:

World's Oldest Fig Wasp Fossil Proves That If It Works, Don't Change It. ScienceDaily 16. 6. 2010. http://www.sciencedaily.com/releases/2010/06/100615191649.htm