Joel Kontinen
Elävät olennot ovat täynnä korjausmekanismeja, jotka estävät mutaatioita ja siten myös darvinistista evoluutiota.
Nerokkaasti suunniteltu DNA on pitkään kiehtonut tutkijoita. Tomas Lindahl, Paul Modrich ja Aziz Sancar saivat vuoden 2015 kemian Nobel-palkinnon DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä. Ruotsin tiedeakatemian mukaan he ”kartoittivat molekyylitasolla, miten solut korjaavat vaurioitunutta DNA:ta ja säilyttävät geneettistä informaatiota”.
Tomas Lindahl selvitti, miten entsyymit tunnistavat vaurioituneita emäksiä ja korvaavat ne ehjillä.
Paul Modrich tutki mekanismia, joka korjaa DNA:n kopioinnissa tapahtuvia virheitä.
Aziz Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.
Näiden tutkimuksen yhteinen nimittäjä on siinä, että DNA:n luontaiset korjausmekanismit estävät mutaatioita, joiden pitäisi olla darvinistisen evoluution raaka-aineita. Vaikka suurin osa tunnetuista mutaatioista on haitallisia, evolutionistit ovat toivoneet, että ne voisivat tehdä uskomattomia hyppäyksiä.
Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä Melbournen museossa satuillaan: ”Osapuilleen 150 miljoonaa vuotta sitten mutaatio muutti suomun höyheneksi. Sen jälkeen mutaatiot ovat synnyttäneet ne hienot sulat, jotka nykyään näemme.”
DNA:n korjausmekanismit estävät tällaiset virheet.
Lähde:
Cressey, Daniel. 2015. DNA repair sleuths win chemistry Nobel. Nature news (7.10.).
Tekstit
