Joel Kontinen
Tiedevilpistä on tullut miltei yhtä suuri ongelma kuin dopingista huippu-urheilussa. Huijausten ei sinänsä pitäisi hämmästyttää meitä, koska emme enää aikoihin ole eläneet alun sangen hyvässä maailmassa, jota Genesiksen alkusivut kuvaavat.
Aadamin ja Eevan synnin seuraukset näkyvät myös tieteessä. Yhä useammin tehdään tutkimuksia, joiden tuloksia ei voida myöhemmin todentaa.
Nature on toistuvasti käsitellyt tieteellistä vilppiä. Äskettäin se kiteytti astrofyysikko Saul Perlmutterin (University of California, Berkeley) sanoin aikamme tieteen ongelman: Se on jatkuva kilpailu, jonka osapuolina olemme me itse. Keksimme keinoja, joilla huiputamme itseämme ja keksimme samalla keinoja, joilla vältämme huiputtamasta itseämme.
Naturen artikkeli lähtee selvittämään ongelmaa hyvin darvinistisesta perspektiivistä: Lehden mukaan aivomme kehittyivät Afrikan savannilla, jossa esi-isiemme piti osata sekä löytää kypsät hedelmät että varoa isoja kissapetoja. Mutta tällaiset kyvyt eivät auta tutkijaa tekemään paikkansapitäviä tulkintoja, kun hän analysoi terrabittitulvaa.
Evoluutio ja korkea tutkimusmoraali eivät välttämättä ole veljeksiä.
Tutkijat monesti erehtyvät keräämään todisteita, jotka tukevat heidän hypoteesiaan. He eivät huomaa muita selityksiä tai välitä niistä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että he tahallaan haluaisivat harhauttaa muita, mutta heidän oma näkemyksensä sokeuttaa heidät.
Nature ei tunnustane sitä, mutta monesti esimerkiksi usko evoluutioon tai vuosimiljooniin saa tutkijat etsimään täysin epäuskottavia selityksiä.
Lähde:
Nuzzo, Regina. 2015. How scientists fool themselves – and how they can stop. Nature news (7.10.).
Tekstit
