tiistai 10. tammikuuta 2017

Luominen Eero Junkkaalan mukaan: ”Jumala loi evoluution”

Kuva: Ryan McKellar, Royal Saskatchewan Museum, Fair Use -periaate.





Joel Kontinen

Vuonna 2015 kiinalainen tutkija Lida Xing kierteli kollegoineen torilla Pohjois-Burmassa (Myanmarissa) ja osti sieltä koko joukon meripihkakoruja.

Yhden sisältö pääsi viime joulukuussa Current Biologyyn ja sieltä myös populaarimediaan.

Vaikka korunkäsittelijät olivat jo työstäneet pikkuruista meripihkan kappaletta, kiinalaistutkijat tiesivät sen olevan ”99 miljoonan vuoden” ikäinen.

Höyhenet näyttivät täysin nykylintujen höyheniltä. Meripihkassa näkyi kaksi pyrstönikamaa, mutta tutkijat sanovat uskovansa, että niitä saattoi olla jopa 25.

Todisteet puuttuvat yhä, mutta näin pieni puutos ei estänyt evolutionisteja paisuttelemasta löydöstä suurensuurta kuplaa.

Xing kollegoineen osti myös sen meripihkakappaleen, jonka sisään oli jähmettynyt ”100 miljoonaa vuotta” vanhat linnun siivet.

Ne näyttivät nykylinnun siiviltä.

Sadassa miljoonassa evoluutiovuodessa evoluutio ei siis vielä ollut ehtinyt muuttaa siipiä eikä niiden höyheniä.

Teologian tohtori Eero Junkkaala on jo pitkään kampanjoinut ärhäkkäästi Raamatun luomisuskoa vastaan.

Teistisenä evolutionistina hän uskoo Darwinille kumartavien tiedejulkaisujen kertovan meille totuuden evoluutiosta, kunhan hän ehtii lisätä sekaan pari valittua raamatunjaetta.

Nyt hän uskoo, että nämä höyhenet todistavat evoluutiosta.

(Voit lukea lisää Junkkaalan ontuvista argumenteista täältä).

Dinosauruksista on tullut kreationistien ystäviä: niiden luussa on edelleenkin verisoluja, proteiineja ja radiohiiltä (C-14:ää), jotka eivät millään ilveellä säily kymmeniä vuosimiljoonia.

Eero Junkkaalan kannattaisi tosissaan pohtia, voiko kukaan saada höyhenistä ja kahdesta pyrstönikamasta 99 miljoonan ikäisen dinosauruksen.

Ja muistaa, että Jumala ei alussa luonut evoluutiota vaan Hän loi eläimet lajiensa mukaan.


Lähde:

Junkkaala, Eero. 2017. Jumala loi evoluution. Seurakuntalainen.fi (4.1.).