maanantai 31. maaliskuuta 2014

Professori Matti Leisola: ”Evoluutio on naturalistin luomiskertomus”

Professori Leisolan kirjan nimi kertoo siitä, mitä hän ajattelee evoluutiosta.



Joel Kontinen

Tuoreessa Ristin voitossa toimittaja Heikki Salmela esittelee Aalto-yliopiston bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisolan ajattelua.

”Toisin kuin avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja monet muut evoluutiopopulistit, Leisola tutki liki 40-vuotisella työurallaan juuri niitä ilmiöitä, joista hän puhuu ja joista hän evoluutioteorian selitysvoimaa moittii: entsyymien ja mikrobien ominaisuuksia ja niiden geneettistä muuttamista.

Tutkimustyönsä kautta Leisola tuli yhä skeptisemmäksi siitä, että evoluutioteorian sattumamekanismi voisi synnyttää evoluution edellyttämää uutta informaatiota. Päinvastoin. Kaikki biologisessa maailmassa näyttää suunnitellulta ja rappeutuvan
.”

Solun monimutkikkuus on hämmästyttänyt tutkijoita: ”Elimistö lukee geenejä kahteen suuntaan, ja informaatio on osin limittäistä. Samasta geenistä palasia yhdistelemällä solu voi tuottaa uusia viestejä. Soluista on löydetty täsmällisesti toisiinsa sopivia ’kokoonpanolinjoja’ ja ’koneita’, jotka sisältävät tarkasti toisiinsa sopivia liikkuvia osia. Tieteeseen on tullut uusi termikin, systeemibiologia.”

Darvinistinen evoluutio ei ennustanut tällaista. Kaikki näyttää suunnitellulta. Toisin kuin evolutionistit ovat väittäneet, perimässämme ei ole tarpeetonta roskaa.

Loogisin selitys on se, että kaikki elävät olennot on suunniteltu älykkäästi.

Professori Leisola sanoo: ”Luonnontieteilijöiden enemmistö pitää evoluutiota totena mutta ei ole itse perehtynyt siihen.” Lisäksi monet epäilevät darvinistisia prosesseja mutta eivät uskalla sanoa sitä julkisesti.




Lähde:

Salmela, Heikki. 2014. Ei mikään takinkääntäjä. Ristin Voitto 13/2014, 2–3. (27.3.)


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Myskilurikki: papukaija, jonka luonnonvalinta unohti eloonjäännin kilpavarustelussa

Myskilurikki (Glossopsitta concinna) uhmaa darvinistisia selityksiä.




Joel Kontinen


Evolutionistit ovat kehitelleet monia selityksiä eläinten väreille. Niiden pitäisi joko suojata pedoilta, osoittaa yksilön status saman lajin yksilöille tai pelottaa viholliset.

Mikään niistä ei sovi myskilurikkiin (Glossopsitta concinna), australialaiseen papukaijaan, joka on enimmäkseen vihreä, mutta sillä on sininen päälaki ja sen nokan pää on kirkkaanpunainen ja rinnusta oranssinkeltainen.

Koiras ja naaras ovat liki yhtä värikkäitä, joten Charles Darwinin teoria seksuaalisesta valinnasta ei myöskään selitä niiden kirkuvaa väritystä.

Professori Stuart Burgess sanoo, että tällainen ylisuunnittelu on osoitus luomisesta. Luominen selittää myskilurikin värityksen paljon paremmin kuin evoluutio.






torstai 27. maaliskuuta 2014

Skeptikko yrittää kääntää huomion pois suvivirrestä kritikoimalla Nooan arkkia

Nooan arkki oli suuri merikelpoinen laiva.



Joel Kontinen

Helsinkiläisen vapaa-ajattelijan kantelusta syntynyt kohu suvivirrestä on herättänyt monenlaisia kannanottoja.

Toimittaja Lauri Miikulainen kirjoittaa Aamulehdessä: ”Sama luokanopettaja, jonka tehtävä on kylvää kriittisen ja tieteellisen ajattelun siemenet, opettaa toisella tunnilla tarinoita siitä, kuinka kaikki maailman eläinlajit mahtuivat Nooan arkkiin.”

Hänen aiheenaan on suvivirsi.

Voisi luulla, että Miikulainen yrittää kääntää huomion pois vapaa-ajattelijoiden suvaitsemattomuudesta ja halusta kieltää vapaa ajattelu.

Miikulainen on tehnyt kotitehtävänsä huonosti. Kriittinen ajattelu vieroittaa ihmisen evoluutioon perustuvasta maailmankatsomuksesta, jonka mukaan kaasut ja tähtipöly synnyttivät elämän elottomasta jo ennen kuin darvinistiset prosessit ehtivät käynnistyä.

Nooan arkki oli 150 metriä pitkä erittäin merikelpoinen laiva, jossa oli kolme kantta.

Suurin osa miljoonista eläinlajeista on pikkuruisia hyönteisiä, jotka mahtuvat hyvin pieneen tilaan. Nooan ei tarvinnut ottaa kaloja tai muita vesieläimiä mukaan, koska ne selvisivät tyrskyistä vedessä.

Evolutionistit ovat monesti paisutelleet lajien lukumäärää, koska he eivät ole huomanneet, että esimerkiksi dinosaurukset muuttuivat vanhetessaan. Suurin osa dinosauruksista oli yllättävän pieniä, ja T. rex ja isot kasvinsyöjädinosaurukset olivat nuorina pikkuisia, koska ne joidenkin matelijoiden tavoin kasvoivat koko ikänsä.

Genesis on historiaa. Evoluutio taas perustuu pitkälti tarinointiin.


Lähde:

Miikulainen, Lauri. 2014. Veisaa virsiä omalla ajallasi. Aamulehti 26.3., B20.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Delfiinin sukulainen hyödynsi kaikuluotausta jo “28 miljoonaa vuotta” sitten

Aaltojen halki käy delfiinin tie. Kuva: NASA.




Joel Kontinen

Auringon alla ei ole paljon uutta. Hammasvalaiden, pyöriäisten ja delfiinien oletettu esi-isä Cotylocara macei käytti samanlaista kaikuluotausta kuin aikamme valaat ”28 miljoonaa vuotta” sitten.

Apulaisprofessori Jonathan Geisler kollegoineen päätteli tämän tutkittuaan Cotylocara macein kalloa. He julkaisivat havaintonsa Naturessa.

Merenkulussa kaikuluotaus on erittäin älykkään suunnittelun tulos. On loogista uskoa, että hammasvalaiden vieläkin hienommat systeemit eivät ole kehittyneet sattumalta.

Lähde:

New fossil species: Origin of toothed whale echolocation. ScienceDaily. (12.3.2014).

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Darwininsirkkujen evoluutio kulkee väärään suuntaan: kolmesta lajista tullut kaksi

Evoluution ikonit eivät tue evoluutiota. Kuva John Gould, Wikipedia.



Joel Kontinen

Darwininsirkut ovat evoluution tunnetuimpia ikoneja, jotka ovat tuttuja myös koto-Suomen biologian oppikirjoista. Niiden piti osoittaa, että evoluutio on muutakin kuin hypoteesi.

Koulun biologia lukio 2 -kirjassa sanotaan: ”Alun perin Etelä-Amerikan mantereelta peräisin olevasta sirkusta on Galapagossaarilla kehittynyt useita eri lajeja, jotka eroavat tosistaan mm. nokan muodon perusteella.”

Princetonin yliopiston sirkkututkijat Peter ja Rosemary Grant ovat seuranneet Galapagossaarten darwininsirkkuja yli 40 vuoden ajan ja huomanneet, että sirkkujen kehitys ei ole niin yksisuuntaista kuin mitä Darwin otaksui.

Grantit osoittivat, että pitkänokkaiset sirkut menestyvät kuivalla kaudella ja lyhytnokkaiset sadekaudella. Mitään selvää sukupolvelta toiselle periytyvää suuntausta he eivät havainneet.

Sonia Kleindorferin johtama tutkimusryhmä huomasi hiljattain, että Galapagossaariin kuuluvalla Floreanalla evoluutio näyttää kulkevan täysin väärään suuntaan. Saaren kolmesta sirkkulajista – iso puusirkku (Camarhynchus parvulus), keskikokoinen puusirkku (Camarhynchus pauper) ja pieni puusirkku (Camarhynchus psittacula) – on sadassa vuodessa tullut kaksi sirkkulajia. Biologit uskovat, että niistä saattaa lopulta tulla yksi ainoa sirkkulaji.

Jos evoluutio pystyy hädin tuskin selittämään, miksi kolmesta vanhasta lajista on tullut kaksi lajia, niin sen on turha selitellä, miten amebasta kehittyi vuosimiljoonien saatossa ahven, aasi, alpakka ja astrobiologi.

Lähteet:

Grant, Peter R. ja B. Rosemary Grant. 2014. Evolutionary biology: Speciation undone. Nature 507 (7491), 178–179.

Tast, Johann et. al. 1998. Koulun biologia lukio 2. Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Uusi elävä fossiili: Kummitussirkka

Aikamme kummitussirkat matkivat esimerkiksi puiden lehtiä. Kuva: Fritz Geller-Grimm ja Felix Grimm, Wikipedia.




Joel Kontinen

Elävien fossiilien lista pitenee pitenemistään.

Uusin tulokas on kummitussirkka. Tutkijat löysivät hiljattain Kiinasta Cretophasmomima melanogramma -suvun fossiilin. He uskovat sen eläneen jo 126 miljoonaa vuotta sitten.

Muutoksen pitäisi olla evoluution oleellisin piirre, mutta jostain syystä kymmenet lajit ovat vastustaneet muutosta uskomattoman pitkiä aikoja.

Kummitussirkat (Phasmatodea) matkivat esimerkiksi puiden lehtiä niin taitavasti, että niitä on vaikea erottaa. Ne elävät nykyään eri puolilla maailmaa.


Lähde:

Barras, Colin. 2014. The stripy stick insect that walked with dinosaurs. New Scientist (19.3.)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kumpi oli ensin: sieni vai puun juuri – evoluution vanha muna vai kana -ongelma

Melbournen kasvitieteellisessä puutarhassa kerrotaan sienen ja kasvien symbioosista.




Joel Kontinen

Evoluution muna vai kana ongelmat eivät ole kadonneet minnekään.

Myös alkuperäinen dilemma on edelleen ratkaisematta.

Vanha, monilta jo unohtunut haaste koskee sienen ja kasvien juurten symbioosia.

Sienet auttavat kasveja saamaan vettä ja ravinteita, joita ne eivät muuten saisi. Vastalahjaksi sienet saavat sokereita kasvilta. Näin ne molemmat selviävät köyhässä maaperässä.

Luominen selittää tällaisen yhteistyön paljon paremmin kuin evoluutio.