perjantai 30. tammikuuta 2015
”Uskontojen väkivaltaisuus on suuri harha”, Aamulehti kertoo
Puhemies Mao tapatti muutamassa vuosikymmenessä enemmän ihmisiä kuin kaikkien uskontojen edustajat yhteensä koko maailmanhistorian aikana. Zhang Zhenshin maalaama muotokuva. Lähde: Wikipedia.
Joel Kontinen
Aamulehti julkaisi äskettäin pitkähkön jutun uskonnoista ja niiden oletetusta väkivaltaisuudesta. Josif Stalinin, Mao Zedongin ja Adolf Hitlerin kuvat koristivat artikkelia.
”Maailmanhistoria osoittaa, että sotia sytyttää nationalismi eikä uskonto. 1900-luvun suurimmat massamurhaajat, Hitler, Stalin ja Mao, olivat enemmän tai vähemmän ateisteja. Islamia perusteena käyttävä väkivalta on kuitenkin lisääntynyt.”
Näin Teemu Järventien juttu alkaa. Hitler tosin saattoi ammentaa ideologiansa myös okkultismista, teosofiasta, muinaisista saksalaisuskonnoista ja evoluutiosta, joten hän ei ehkä ollut niin pesunkestävä ateisti kuin Stalin ja Mao.
On joka tapauksessa kiistämätöntä, että darvinistinen evoluutio on ollut tappavin ideologia, minkä ihminen on koskaan keksinyt.
Uskonnot eroavat toisistaan varsin suuresti. Evankeliumeissa Jeesus varoittaa seuraajiaan tarttumasta miekkaan: ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu” (Matt. 26:52). Muhammed taas sanoo: ”Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla.” (Suura 9:5).
Ehkä juuri tästä syystä esimerkiksi Richard Dawkins ei ole tohtinut ärsyttää muslimeja siinä määrin kuin kristittyjä ja juutalaisia.
Jaakko Hämeen-Anttilan Koraanin suomennos on tosin muuttanut tappamisen taistelemiseksi, mutta puhdasoppiset muslimit eivät hyväksyisi tällaisia muutoksia.
Kristinusko on täysin ainutlaatuinen uskonto. Sen keskushenkilö on Rauhan Ruhtinas, joka palveli opetuslapsiaan ja osoitti omalla esimerkillään ja opetuksellaan, mitä hyvä elämä ja lähimmäisen rakastaminen tarkoittavat. Jeesus tuli maailmaan etsimään pahasti eksynyttä ihmiskuntaa ja sovittamaan ihmiskunnan synnin, nostamaan sen siitä ahdingosta, johon Aadamin ja Eevan lankeemus oli sen vienyt.
Mutta Hän ei jäänyt hautaan vaan nousi ylös. Ja sen tähden mekin saamme elää.
Lähde:
Järventie, Teemu. 2015. Uskontojen väkivaltaisuus on harha. Aamulehti 25.1., A18–19.
Tunnisteet:
Charles Darwin,
darvinismi,
evoluutio,
islam,
Jeesus,
kristinusko,
Mao
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Mona Sahlin: Ruotsin juutalaiset eivät uskalla näyttää uskonnollisia symbolejaan
Monet Ruotsin juutalaiset eivät uskalla näyttää tätä symbolia. Kuva: Daniel Ullrich, Wikipedia.
Joel Kontinen
Monen muun valtion tavoin myös Ruotsissa muisteltiin holokaustin uhreja. 70 vuotta sitten (27.1.1945) puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin, mutta sitä ennen miljoona juutalaista oli tapettu tällä kuolemanleirillä.
Monet juutalaiset joutuvat edelleenkin pelkäämään henkensä puolesta. Ranskassa käynti supermarketissa koitui neljän juutalaisen kuolemaksi, ja Israelissa palestiinalaiset ovat äityneet puukottamaan siviilejä.
Dagens Nyheter raportoi eilen Tukholmassa vietetystä holokaustin muistojuhlasta. Entinen demarijohtaja Mona Sahlin muistutti meitä, että ei ole helppoa olla juutalainen nyky-Ruotsissa:
”Nykyisin ei ole turvallista olla juutalainen monissa osissa Ruotsia. Monet pitävät juutalaisia symbolejaan piilossa. Nyt elämme vuotta 2015, eikä tällainen on hyväksyttävää.”
Juutalaisviha näyttää olevan universaalinen ilmiö. Etenkin liberaalina itseään pitävä lehdistö on levitellyt sitä. Juutalaisia syytetään teoista, joihin he eivät ole syyllistyneet.
Suomikaan ei ole immuuni, vaan antisemitismi kytee myös täällä.
Lähde:
Delin, Mikael ja Emma Löfgren. 2015. Förintelsens offer hedrades i Sverige. Dagens Nyheter (27.5.).
maanantai 26. tammikuuta 2015
”Kreationistit höynäyttävät monia”, paleontologi Mikael Fortelius väittää
Fossiilit puhuvat kuolemasta, joka on synnin seuraus. (Tämä tosin lienee rekonstruktio.) Paleontologi Mikael Fortelius puolestaan puhui höpöjä äskettäisessä Essee-lehden haastattelussa.
Joel Kontinen
“Kreationistit ovat onnistuneet höynäyttämään monia kristittyjä luulemaan, että kristinopin ja evoluutioteorian välillä olisi jonkinlainen ristiriita, ettei hyvä kristitty mukamas voi hyväksyä evoluutioteoriaa”, Helsingin yliopiston evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius sanoo ESSE-lehden eli Espoon seurakuntasanomien haastattelussa.
Fortelius kiistää, että älykkään suunnittelun (Intelligent Design eli ID:n) puolustajat olisivat osoittaneet, että evoluutioteoria on väärässä. Samalla hän tulee sanoneeksi, että ID ”on yksi kreationismin muoto, ja kreationismi on mahdollinen vain, jos sulkee silmänsä luonnontieteeltä.”
Tämä alkaa kuulostaa kovin tutulta. Teistisen evoluution äänekkäät puolustajat, etenkin Mikko Louhivuori ja Eero Junkkaala, ovat väittäneet tällaista jo kauan ennen näitä päiviä.
Myös Forteliuksen väite on vedetty hatusta. Evolutionisteilla on pinttynyt tapa leimata kaikki darvinismin epäilijät kreationisteiksi.
Retoriikka ei siitä huolimatta tee luuloa todeksi. ID ja luomisusko eroavat monin tavoin toisistaan.
Toisin kuin evoluutio, ID perustuu luonnossa havaittuihin todisteisiin.
Monet huipputiedemiehet pitävät Genesistä eli 1. Mooseksen kirjaa luotettava kuvauksena luomisesta. He eivät suinkaan ”sulje silmiään luonnontieteeltä”. Monet, kuten esimerkiksi emeritusprofessori Matti Leisola, ovat arvostettuja tutkijoita. Jokainen Creation-lehden numero esittelee Raamattuun uskovan luonnontieteilijän.
He eivät hylkää luonnontieteitä, mutta ovat huomanneet, että darvinistinen evoluutio ei selitä lajien syntyä, kehitystä eikä monimuotoisuutta.
Professori Forteliuksen kannattaisi muistaa, että tieteen suuret pioneerit olivat kreationisteja. Ilman heidän uskoaan nykytiede ei olisi edes syntynyt.
Raamattuun uskovien tieteen pioneerien luettelo on liki uuvuttavan pitkä. Tässä muutama tunnettu nimi:
· Joseph Lister
· Johannes Kepler
· Robert Boyle
· John Ambrose Fleming
· James Clerk Maxwell
· Michael Faraday
· Sir William Hershel
· Blaise Pascal
· Louis Agassiz
· Sir Isaac Newton
· Louis Pasteur
Toisin kuin Fortelius sanoo, kristitty voi toki uskoa evoluutioon. Mutta niin tehdessään hän on epäjohdonmukainen, koska evoluutiossa synnin seuraukset (kuolema ja kärsimys, orjantappurat ja ohdakkeet) tulevat ennen syntiä.
Jeesus itse sanoi, että Jumala loi ihmisen luomakunnan alussa eikä vasta 13,8 miljardia vuotta alun jälkeen.
Meillä ei ole mitään rehellistä, älyllistä, tieteellistä tai teologista syytä epäillä Hänen sanojaan.
Lähde:
Kylätasku, Taneli. 2015. Väitellään: Kreationistit höynäyttävät monia, Mikael Fortelius! Esse (15.1.).
lauantai 24. tammikuuta 2015
Tuore kirja käy Ernst Haeckelin sikiökuvien kimppuun
Hiljattain ilmestynyt kirja luonnehtii Ernst Haeckelin sikiökuvia huijaukseksi.
Joel Kontinen
Evoluution suosio ei ole koskaan perustunut tieteellisiin näyttöihin vaan pikemminkin sen kannattajien retoriikkaan ja propagandaan. Meidän ei siis pidä hämmästyä, jos suuri osa tieteen tunnetuimmista huijauksista liittyy tavalla tai toisella evoluutioon.
Kun National Geographic julkaisi vuonna 2009 aprillinpäivän kunniaksi kuvia neljästä tunnetuimmasta tieteen huijauksesta, kolme niistä liittyi kehitysoppiin – eikä NS edes maininnut Nebraskan ihmistä.
Vain usko evoluutioon saattoi tuoda meille esimerkiksi Nebraskan ihmisen, Piltdownin ihmisen ja Archaeoraptorin.
National Geographic mainosti Kiinasta löytynyttä Archaeoraptoria siivekkäänä T. rexinä, kunnes kävi ilmi, että joku kiinalainen viljelijä oli keksinyt, että lentävien dinosaurusten fossiilit olivat niin tuottoisa bisnes, että dinosaurusten ja lintujen vanhoja luita kannatti liimailla yhteen.
Hän ei suinkaan ollut ensimmäinen väärentäjä. Huijareista röyhkein oli saksalainen eläintieteilijä Ernst Haeckel (1834–1919), joka levitti evoluution ilosanomaa Saksassa vähintään yhtä innokkaasti kuin Darwinin buldoggina tunnettu Thomas Huxley Englannissa.
Haeckel keksi mielikuvitusolentoja evoluution tueksi. Parhaiten hänet tunnetaan sikiökuvista, joiden tarkoitus oli osoittaa, että eri lajit näyttävät samassa kehitysasteessa liki identtisiltä.
Evolutionistin mielestä tämä osoittaisi, että lajit ovat kehittyneet samasta esi-isästä.
Osa Haeckelin aikalaisista epäili hänen sikiökuviaan. Jo vuonna 1874 professori Wilhelm His totesi piirrosten olevan väärennöksiä.
Vuonna 1997 Michael K. Richardson kollegoineen julkaisi Anatomy and Embryology-lehdessä kuvia siitä, miltä eri lajien sikiöt oikeasti näyttävät. Ne erosivat jyrkästi Haeckelin piirtämistä kuvista.
Tästä huolimatta Richard Dawkins käytti näitä kuvia ohjelmassaan vielä vuonna 2009.
Matthew Cobb arvioi hiljattain tieteenhistorioitsija Nick Hopwoodin kirjaa Haeckel's Embryos: Images, Evolution, and Fraud (University of Chicago Press, 2014) New Scientistissa.
Cobb myöntää, että väärennökset ovat perin pohjin virheellisiä ja siksi kiusallisia. Hän yrittää silti pitää kiinni uskostaan siihen, että eri lajit kehittyvät pääpiirteittään samalla tavalla.
Darvinistisen evoluution kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.
Lähde:
Cobb, Matthew. 2015. How fudged embryo illustrations led to drawn-out lies. New Scientist 3004 (20.1.).
torstai 22. tammikuuta 2015
Kuoleman kulttuurin kammottavat seuraukset: eutanasiaklinikka surmasi tinnituksesta kärsivän naisen
Hugo Simberg: Kuoleman puutarha. Kuva: Matti Paavola, Wikipedia.
Joel Kontinen
Eutanasiasta voi olla kammottavia seurauksia. Äskettäin hollantilainen klinikka auttoi kroonisesta tinnituksesta eli korvien soimisesta kärsinyttä 47-vuotiasta naista päättämään päivänsä.
Riippumaton komissio, jonka tehtävänä on valvoa, miten eutanasialakeja noudatetaan, antoi tälle Haagissa toimivalle klinikalle huomautuksen ja sanoi, että Gaby Olthuisille olisi pitänyt tarjota enemmän psykiatrisia tutkimuksia.
Kaksi vuotta toiminut klinikka on ”toteuttanut 250 eutanasiapyyntöä” eli surmannut 250 ihmistä. Viime vuonna se sai huomautuksen autettuaan vanhaa naista, joka ei halunnut mennä hoitokotiin, tekemään lopullisen ratkaisun. Sitä huomautettiin myös vanhahkon psykiatrisen potilaan eutanasiasta.
Eutanasia on ollut sallittua Alankomaissa vuodesta 2002 lähtien sietämättömistä kivuista kärsiville potilaille. Lain mukaan ehtojen tulee olla tiukkoja ja kahden lääkärin tulee hyväksyä jokainen eutanasiapäätös.
Sietämätön ja parantumaton eivät kuitenkaan ole absoluuttisia määreitä.
Avustetusta kuolemasta on tullut erittäin kannattava liikeidea joillekin kuoleman klinikoille.
Valitettavasti bisness voittaa Mooseksen aivan liian usein. Kuoleman kulttuurissa ei ole tilaa kristillisille arvoille ja elämän puolustamiselle.
Vuorisaarnan sijasta arvoja mitataan darvinistisilla kriteereillä.
Lähde:
Euthanasia clinic criticised for helping woman with severe tinnitus to die. Dutch News 19.1. 2015.
tiistai 20. tammikuuta 2015
Saksalaisprofessori: Universumin hienosäätö on todellista
Kvarkkien massa on juuri sopiva. Kuva: Incnis Mrsi, Wikipedia.
Joel Kontinen
Bonnin yliopiston Helmholtz-instituutin professori Ulf-G Meißner on julkaissut äskettäin tutkimuksen, joka osoittaa, että universumin hienosäätö on todellista niin mikro- kuin makrotasolla.
Hän sanoo, että universumille on ominaista, että tietyillä parametreilla on juuri ne arvot, jotka mahdollistavat elämän. Hienosäätö on toisin sanoen ilmeistä.
Suomessa etenkin Kari Enqvist on väittänyt, että hienosäätö on vain näennäistä.
Professori Helmholtzin tutkimus Anthropic considerations in nuclear physics julkaistiin Science Bulletin -lehdessä. Universumin koon lisäksi hän pitää esimerkiksi kvarkkien juuri sopivaa massaa osoituksena hienosäädöstä, joka mahdollistaa elämän.
Tällainen kertoo meille luomisesta.
Lähde:
New evidence for anthropic theory that fundamental physics constants underlie life-enabling universe. EurekAlert! 16.1. 2015.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
New Scientist: Hengellinen nälkä synnytti kulttuurin
Gobekli Tepen kaivertajat olivat taitavia. Kuva: Teomancimit, Wikipedia.
Joel Kontinen
"Tuhansia vuosia vanhojen valtavien temppelien löytäminen viittaa siihen, että kulttuuri sai alkunsa hengellisestä nälästä, ei täysistä vatsoista."
Näin New Scientist luonnehtii Etelä-Turkista löydettyä muinaista Göbekli Tepen kaupunkia. Arkeologit arvelevat, että uskonto näytteli oleellista roolia neoliittisen eli myöhäisen kivikauden ihmisten elämässä.
Tämän ei pitäisi yllättää meitä. Vanhan testamentin Saarnaajan kirjassa sanotaan: ”Iankaikkisuuden hän [Jumala ] on pannut heidän sydämiinsä.”
Kaikki ihmiset kaikkialla etsivät Jumalaa intuitiivisesti. Kaikki eivät vain tiedä sitä tai edes myönnä sitä itselleen. Muinaiset temppelit kertovat siitä, että ihmisten hengellinen etsintä on ollut todellista jo kauan ennen meidän päiviämme.
Viime vuosien löydöt ovat osoittaneet, että koulukirjojen kuvaus ihmisen kehityksestä on ollut väärä. Mitä enemmän saamme tietää kulttuurin ja rakentamisen alusta, sitä selvemmäksi käy, että darvinistinen käsitys on pahasti pielessä.
Genesis kuvaa meille maailmaa, jossa ihminen oli alusta lähtien etevä ja rakensi korkeakulttuuria jo muutaman sukupolven kuluttua luomisesta.
Lähde:
Robson, David. 2013. Hunter, gatherer… architect? Civilisation's true dawn. New Scientist 2937, 32-37.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





