sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Eläinmaailman triathlonisti: älykkäästi suunniteltu lehdenleikkaajamuurahainen haastaa darvinistiset selitykset taidoillaan



Lehdenleikkaajamuurahainen. Kuva: Grey Wulf, Flickr (Creative Commons).




Joel Kontinen

Lehdenleikkaajamuurahaiset jaksavat ällistyttää tutkijoita. Äskettäin kävi ilmi, että ne ovat kemiallisen sodankäynnin mestareita.

Royal Society Open Science -julkaisu kertoo meille lisää näiden muurahaisten yllättävistä piirteistä. Kerätessään neliömetrin tuoreita lehtiä ne joutuvat leikkaamaan niitä kolme kilometriä eli noin miljoona kertaa oman pituutensa.

Lehdenleikkaajamuurahaiset ovat viljelijöitä, jotka lannoittavat viljelmänsä kasvien osilla.

Lehtien pilkkominen on kovaa työtä pienelle muurahaiselle. Tutkijat arvelevat, että ne joutuvat tässä työssä käyttämään liki kaiken energiansa – samaan tapaan kuin triathlonisti omassa uuvuttavassa urakassaan.

Muurahaiset eivät ole mitään työrobotteja vaan pikemminkin jalkatyöläisiä, jotka myös osaavat helpottaa työtään esimerkiksi valitsemalla pienempiä lehtiä.

Näyttää siltä, että niiden jalat on suunniteltu nimenomaan lehtien leikkaukseen. Ne pystyvät tarttumaan niillä lehteen ja pitämään sitä paikallaan ja leikkaamaan pienemmäksi.

Älykäs suunnittelu on yhä ilmeisempää eläinkunnassa.

Raamattu ei turhaan kehota meitä oppimaan muurahaisilta. Ne ovat yllättävän ahkeria ja kekseliäitä. Ne pysyvät pinnalla rakentamalla eläviä lauttoja. Saharan hopeamuurahainen pysyttelee viileänä jopa paahtavan kuumassa autiomaassa, ja toiset lajit ovat keksineet lämpötilaeroja hyödyntävän ekologisen ilmastoinnin.

Niillä on nuppineulan kokoiset aivot, joten niiden taidot eivät missään tapauksessa ole sokean darvinistisen kellosepän tuotantoa.

Lähde:

Asher, Claire. 2016. Leafcutter ants use prehensile legs to help chop up leaves. Science (27.1.).

perjantai 29. tammikuuta 2016

Aivojen ällistyttävä muistikapasiteetti kumoaa darvinistiset oletukset


Hermosolujen välinen viestintä on moninkertaisesti tehokkaampaa kuin mitä olemme luulleet. Kuva: US National Institutes of Health, public domain.



Joel Kontinen

Ylisuunnittelu istuu hyvin huonosti darvinistiseen maailmaan, jossa kaikella pitäisi pohjimmiltaan olla vain eloonjäämistä edistävä tehtävä.

Darvinistisen tarinan mukaan ihmisen oletettu apinamainen esi-isä tarvitsi aivojaan lähinnä vain tunnistamaan, milloin isot kissapedot uhkasivat häntä savannilla.

Ihmisen isot aivot ovat suuri ongelma kehitysopille. Niiden kehityksestä on punottu monia täysin epäuskottavia tarinoita.

Tuore Salk Institutessa tehty tutkimus romuttaa miltei kaiken, minkä luulimme tietävämme muistamisesta. Professori Terry Sejnowski luonnehtii tuloksia neurotieteen (eli hermoston toimintaa ja rakennetta tutkivan tieteenalan) todelliseksi uutispommiksi.

Ihmisen aivojen muistikapasiteetti on nimittäin kymmenen kertaa suurempi kuin mitä ennen luultiin. Hänen mukaansa se on vähintään petatavun luokkaa, eli ihminen kykenee periaatteessa muistamaan vähintään yhtä paljon tietoa kuin mitä world wide webissä (www) on nykyisin saatavilla.

Professori Sejnowski kertoi Salk Instituten julkaisemassa lehdistötiedotteessa hippokampuksen neuronien suunnitteluperiaatteesta, jonka avulla ne toimivat tehokkaasti mutta silti taloudellisesti.

Muistomme ovat seurausta aivojen sähköisestä ja kemiallisesta toiminnasta. Tätä tapahtuu etenkin silloin, kun hermosolut eli neuronit vuorovaikuttavat synapsien avulla. Neuroni lähettää aksionin (viejähaarakkeen) toiseen neuroniin, ja signaalit kulkevat kemiallisesti hermosolusta toiseen, kun neurotransmitterit eli hermoston välittäjäaineet vievät ne muille neuroneille.

Jokaisella neuronilla voi olla tuhansia synapseja, joilla ne muodostavat yhteyden tuhansiin muihin hermosoluihin.

Tämä kaikki tapahtuu ällistyttävän nopeasti ja ällistyttävän taloudellisesti. Tutkijat toivovat voivansa hyödyntää aivojen tehokkuutta ja taloudellisuutta suunnitellessaan entistä tehokkaampia tietokoneita.

Sokea kelloseppä ei osaa valmistaa näin hienoja kokonaisuuksia. Aivot kertovat meille luomisesta.


Lähde:


Salk News. 2016. Memory capacity of brain is 10 times more than previously thought (20.1.).


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Holokaustin muistopäivänä Ban Ki-moon puhui enemmän palestiinalaisten turhautumisesta kuin juutalaisten ahdingosta



Holokaustin muistopäivää vietetään 27.1. Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen muistoksi. Kuva: Wikipedia.



Joel Kontinen

Tänään tulee kuluneeksi 71 vuotta siitä, kun puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin vangit.

Puhuessaan YK:n turvallisuusneuvostossa pääsihteeri Ban Ki-moon tosin paheksui palestiinalaisten viime viikkojen terroritekoja (joissa on kuollut 28 israelilaista, eritrealainen ja amerikkalainen), mutta samalla myös puolusteli veritekoja.

Monet uhreista ovat olleet siviilejä.

Hänen mukaansa tekojen motiivina oli palestiinalaisten vieraantumisen ja epätoivon tunne. Hän pahoitteli, että rauhanprosessi on ajautunut karille ja painotti, että miehitys synnyttää luonnostaan vihaa ja ääritekoja.

Pääsihteeri valitsi puheensa ajankohdan väärin. Tänään muistellaan holokaustia, jossa kuusi miljoonaa juutalaista surmattiin yksinomaan sen vuoksi, että he olivat juutalaisia.

Palestiinalaisten terrori johtuu samasta syystä. He eivät haluaisi antaa Israelille maata, jota voitaisiin puolustaa hyökkäyksiltä.

Ban Ki-moonin olisi kenties pitänyt noudattaa Ludwig Wittgensteinin ohjetta: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” (Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen).



Lähde:

Netanyahu says UN chief Ban Ki-moon 'encouraging terror' BBC News (27.1.).


tiistai 26. tammikuuta 2016

Paha zikavirus osoittaa, että mutaatiot saavat aikaan tuhoa


Aedes aegypti levittää zikavirusta. Kuva: Rafaelgilo, public domain.



Joel Kontinen

Etenkin Brasiliassa riehuva zikavirus kertoo ebolan tavoin, että synnin seuraukset voivat olla hyvin todellisia maailmassamme.

Aadam ja Eeva päättivät uhmata Jumalan kieltoa ja toivat kuoleman, kärsimyksen ja ahdingon maailmaan.

Jotkut tutkijat arvelevat, että mutaatiot ovat tehneet zikasta tuhoisamman.

Fukushiman mutanttiperhosten tavoin myös zikavirus osoittaa, mitä mutaatiot saavat aikaan.

Virus aiheuttaa mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä monissa vauvoissa.

Hobitti eli Floresin ihminen (Homo floresiensis) on tutkijoiden mukaan saattanut kärsiä mikrokefaliasta.

Vaikka evolutionistit voivat kutsua mutaatioita mahtaviksi virheiksi, niissä ei ole mitään mahtavaa. Evoluutio tarvitsee niitä, mutta todellisuudessa ne tekevät lopun evoluutiosta.

Nykytietämyksen mukaan hyödylliset mutaatiot ovat darvinistista toiveajattelua.

Nekin mutaatiot, jotka jossain mielessä hyödyntävät ihmisiä tai eläimiä (esimerkiksi se, joka suojaa malarialta mutta aiheuttaa samalla sirppisoluanemiaa), ovat todellisuudessa haitallisia. Ne eivät lisää geneettistä informaatiota, jota evoluutio kipeästi tarvitsisi.

Jonkin ominaispiirteet (vaikkapa näön) menettäminen ei myöskään auta darvinistista evoluutiota.


Lähde:


Mackenzie, Debora. 2016, Did Zika’s recent mutations let it explode as a global threat? New Scientist (25.1.).


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Taas pehmeitä kudoksia – tällä kertaa jurakauden kalmarista, joka ei ole muuttunut nimeksikään dinosaurusten päivistä


Passaloteuthis bisulcata. Kuva: Ghedoghedo, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Pehmeiden kudosten ei pitäisi säilyä kymmeniä miljoonia vuosia eikä jurakauden eläinten vastustaa evoluutiota meidän päiviimme saakka, mutta näin on käynyt – yllättävän monta kertaa.

Tuorein tapaus on Acanthoteuthis, josta tutkijat raportoivat Biology Letters -lehdessä. Se kuuluu jurakauden belemniitteihin (Belemnoidea).

Belemniitteja on havaittu jo ”500 miljoonan vuoden” ikäisissä kerrostumissa, ja niiden uskotaan tuhoutuneen yhdessä dinosaurusten kanssa 65 miljoonaa evoluutiovuotta sitten.

Mutta niiden sukulaiset uiskentelevat yhä merissämme.

Acanthoteuthis muistuttaa meidän päiviemme kalmareita siinä mielessä, että sillä on kymmenen lonkeroa, toisin kuin tursailla, joiden on tyydyttävä kahdeksaan. Tutkijat myös arvelevat, että se oli kalmareiden tavoin hyvä uimari.

Ällistyttävän hyvin säilynyt Acanthoteuthis löytyi Solnhofenista, joka tunnetaan hienosta Archaeopteryxin fossiilista.

Tutkijat joutuvat nyt keksimään luovia selityksiä sille, miksi he löytävät pehmeitä kudoksia yhä useammin – ja yhä useimmista eläinlajeista, myös selkärangattomista. Tutkimusryhmään kuulunut Christian Klug uskoo, että eläinten on täytynyt hautautua hyvin nopeasti.

Esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksessa, mutta sitä hän ei ehkä uskalla sanoa.

Monet geologiset muodostelmat ja massiiviset joukkohaudat muistuttavat globaalista vedenpaisumuksesta.

Merieläinten fossiileja kaivetaan esiin vuoristoista, ja trooppisia metsiä ja eläimiä on napapiirillä.

Genesis kertoo miksi.


Lähde:

Weisberger, Mindy. 2016. Jurassic 10-Armed 'Squid' Were Speedy Swimmers. Live Science (6.1.).



perjantai 22. tammikuuta 2016

Tutkijat ällistelevät kambrikauden aivojen säilymistä

Fuxianhuia protensa. Kuva: Graham Budd, public domain.



Joel Kontinen

Kambrikautta ei turhaan ole luonnehdittu evoluutiobiologin päänsäryksi. Darvinistisen evoluution mukaan elämän pitäisi kehittyä hiljalleen alun yksinkertaisista eliöistä yhä mutkikkaammaksi.

Mutta jo ”500 miljoonaa vuotta” sitten eläneiden trilobiittien silmät olivat kehittyneempiä kuin monen meidän päiviemme otusten silmät.

Ja ainakin yhdellä kambrikauden eläimellä oli yllättävän isot aivot. Tutkijat ovat päätelleet – joko tosissaan tai muuten vain – että tämän otuksen on täytynyt ajatella kohtalaisen paljon.

Mutta ehkä kaikkein ongelmallisinta evoluutiolle on eläinten pehmeiden osien säilyminen. Tutkijat ovat löytäneet esimerkiksi verkkokalvoja, sarveiskalvoja, sisäelimiä ja suolia.

Kun aivot eivät ole ehtineet fossiloitua edes ”520 miljoonassa vuodessa” vaan ovat säilyttäneet alkuperäisen pehmeytensä, evolutionistien on perin vaikea säilyttää uskottavuutensa.

The Scientist pohdiskeli hiljattain kambrikauden aivojen säilymistä. Yli puoli miljardia evoluutiovuotta on pitkä aika pehmeille aivoille, ja jotkut tutkijat eivät aluksi voineet uskoa niiden voivat säilyä niin kauan.

Mutta kun tutkimus toisensa jälkeen osoitti kiistattomasti, että aivot ovat säilyttäneet pehmeytensä, heidän on nyt pakko keksiä, miksi tämä on ylipäätään mahdollista.

Vuosimiljoonista on tullut darvinistinen dogmi, jota ei saa epäillä, joten heidän täytyisi keksiä parempia selityksiä kuin ”ne nyt vaan sattuivat säilymään”.

Kambrikauden eläinten aivojen säilyminen on vielä astetta suurempi ongelma evoluutiolle kuin dinosaurusten fossiilien proteiini ja radiohiili (C-14).

Lähde:

Zusi, Karen. 2016. To Retain a Brain: Exceptional neural fossil preservation helps answer questions about ancient arthropod evolution. The Scientist (1.1.).


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Äyriäiset vastustaneet evoluutiota ”365 miljoonaa” vuotta

Triops longicaudatus. Kuva: Micha L. Rieser, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).



Joel Kontinen

Äyriäisten maailmassa Ruususen uni on jatkunut jo ”365 miljoonaa vuotta”, ainakin siinä mielessä, että kidusjalkaiset (Branchiopoda) eivät ole muuttuneet nimeksikään Tiktaalikin päivistä.

Tuore Current Biology kertoo meille, että varhaiset kidusjalkaiset näkivät päivänvalon jo kambrikaudella, jonka räjähdystä on luonnehdittu evoluutiobiologin päänsäryksi.

Tutkijat löysivät makeanveden äyriäisyhteisön kerrostumasta, jonka iäksi ne arvioivat 365 miljoonaa vuotta. Siinä oli esimerkiksi nykyisiä äyriäisiä muistuttavia lehtijalkaisia (Anostraca) ja kilpikidusjalkaisia (Notostraca).

Kilpikidusjalkaisia (Lepidurus arcticus) on myös löytynyt Enontekiöltä.

Tutkijat hämmästelevät Current Biologyssä kidusjalkaisten ekologista ja morfologista stasista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina eläneet samanlaisessa ympäristössä eivätkä ole muuttuneet muodoltaan.

Elävien fossiilien luettelo näyttää pitenevän liki viikoittain. Vasta viime viikolla tiedejulkaisut raportoivat rukoilijasirkoista.

Ja joulun alla kuulimme kambrikauden otuksesta (Eokinorhynchus rarus), joka ei oletettavasti ole muuttunut nimeksikään ”530 miljoonaan” vuoteen.

Darvinistien olisi jo syytä olla huolissaan.


Lähde:

Gueriau, Pierre et al. 2016. A 365-Million-Year-Old Freshwater Community Reveals Morphological and Ecological Stasis in Branchiopod Crustaceans. Current Biology (14.1.).