Kenguru potkii Darwinin elämänpuun nurin

Kenguru ei sovi hyvin darvinistiseen ajatteluun.



Joel Kontinen


Genetiikka voi vaarantaa darvinistisia uskomuksia.

Meidän pitäisi evolutionistien mielestä muistuttaa enemmän hiiriä kuin kenguruja. He uskovat, että ihmisillä ja hiirillä oli yhteinen kantaisä ”70 miljoonaa vuotta” sitten.

Kenguru sen sijaan loikki omille teilleen jo ”150 miljoonaa vuotta” ennen meidän päiviämme. Näin he otaksuvat.

Mutta kun australialaiset tutkijat sekvensoivat kengurun perimän, he hämmästyivät. Kävi ilmi, että ihminen (H. sapiens) muistuttaa enemmän tätä isoa pussieläintä kuin pikkunisäkkäitä.

Evolutionistit olivat syystäkin hämillään.

Toisaalta Darwinin elämänpuu on kohdannut niin kovia iskuja, että se on rojahtanut maahan jo ajat sitten:

· Esimerkiksi hiilikauden hirviö Tullimonstrum gregarium ei sovi lainkaan evoluutiopuuhun.
· Vesinokkaeläin (Ornithorhynchus anatinus) on nisäkäs, mutta sillä on ankan nokka, se munii munia ja viihtyy vedessä.
· Australiassa elävä nokkasiili (Tachyglossus aculeatus) sopii huonosti evoluution maailmaan, koska se on vesinokkaeläimen tavoin nisäkäs, mutta se sekä munii että imettää poikasensa.
· Lentokyvyttömällä kiivillä on ”primitiiviset sulat” ja luut kuin nisäkkäillä.
· Maasialla (Orycteropus afer) on aasin korvat, sian kuono ja rotan häntä.
· Kampamaneeteilla on hyvin kehittynyt hermojärjestelmä, vaikka niiltä puuttuu esimerkiksi hermosoluja rakentavat geenit.
· New Scientist siunasi Darwinin elämänpuun haudan lepoon vuonna 2009 – siis pian kengurututkimuksen julkaisemisen jälkeen.
· Tuorehkon lintututkimuksen mukaan Darwinin puu onkin pensas.
. Mikro-RNA:t soittavat kuolinkelloja darvinistisille puu-uskomuksille.

Myös kengurun pikkuserkku kalliovallabi (Petrogale penicillata) tuottaa harmaita hiuksia darvinisteille.

Lähde:

Bradford, Katie. 2008. Kangaroos 'closely related' to humans. Sydney Morning Herald (18.11.).

Solujen ällistyttävät varajärjestelmät kertovat luomisesta

Apollo 15:n komento/huoltomoduuli Kuuta kiertävällä radalla. Kuva: NASA. Meidän solujemme hienot varajärjestelmät herättäisivät kateutta NASA:n insinööreissä.




Joel Kontinen

NASA:n insinöörit olisivat ylpeitä, jos he onnistuisivat kehittelemään yhtä tehokkaita varajärjestelmiä kuin mitä meissä on. Näin Sciencen toimittaja Elizabeth Pennisi aloittaa kirjoituksensa molekyylibiologian uusimmista löydöistä.

Molekyylibiologia on osoittautunut moninkertaisesti mutkikkaammaksi kuin mitä evolutionistit kuvittelivat. Elävien olentojen suunnittelussa ei mitään ole jätetty sattuman varaan.

Viime vuosien geneettiset löydöt lisäävät monien evolutionistien ahdistusta.

Äskettäin tutkijat onnistuivat selvittämään, miten kahden raajojen muodostukseen osallistuvan geenin varajärjestelmät toimivat.

Uusissa löydöissä pääosaa näytteli proteiineja koodaamaton DNA, jota vielä jokin vuosi sitten kutsuttiin roska-DNA:ksi lähinnä sen vuoksi, että evolutionistit eivät tienneet, mitä se tekee.

Nyt tiedetään, että roska-DNA on kaikkea muuta kuin roskaa. Geneetikot arvelevat, että meillä saattaa siinä osassa olla satojatuhansia tehostajia eli transkriptiotekijöitä, jotka aktivoivat transkriptiota.

Transkriptiossa DNA:n geneettinen koodi muunnetaan RNA:ksi. Se on proteiinisynteesin eli valkuaisaineiden valmistuksen ensimmäinen vaihe.

Tehostajat takaavat esimerkiksi sen, että rotille – ja luultavasti myös meille – muodostuu tasan oikea määrä sormia ja varpaita.
Tutkijat uskovat, että tehostajat kaiken lisäksi toimivat yhdessä.

Niiden on siis täytynyt olla olemassa alusta lähtien, muuten saattaisimme nähdä vaikkapa kolmikätisiä, kuusisormisia tai nelivarpaisia ihmisolentoja.

Darvinistit ovat jo liian kauan satuilleet huonosta suunnittelusta, roskasta ja surkastumista, mutta todellisuudessa genetiikka on ihmeellistä.

Suunnittelijamme käden jälki näkyy meissä selvästi.

Lähde:

Pennisi, Elizabeth. 2016. Biologists identify the backup systems that ensure genes build limbs. Science (20.5.).

Neandertalilaisten maanalainen kahden tonnin painoinen mini-Stonehenge

Krokotiilit ja kummituseläimet uivat tai purjehtivat vain silloin, kun evolutionisti tarvitsee tarinaansa merenkulkijoita

Niilinkrokotiili ei evolutionistien mukaan ole voinut uida Amerikkaan. Kuva: Bernard Gagnon, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Evolutionistien selityksistä voi toisinaan olla vaikeaa erottaa päätä ja häntää toisistaan. Joskus ne muistuttavat Rydyard Kiplingin viidakkosatuja.

He kertovat vakavissaan, että kummituseläimet (Tarsiidae) purjehtivat Aasista Afrikkaan ”30 miljoonaa vuotta sitten” ja myöhemmin vielä takaisin.

He uskovat, että Afrikka oli tuolloin saari, joten ainoa reitti Aasiaan kulki veden halki. Kun julkaisin Twitterissä linkin tähän juttuun, muuan ateisti tuumasi, että niiden ei sitten ainakaan tarvinnut uida.

Sitten he uskovat, että Afrikan apinat purjehtivat Etelä-Amerikkaan aikana, jolloin valtameri erotti mantereet toisistaan. Lisäksi apinat purjehtivat Etelä-Amerikasta Väli-Amerikkaan, vaikka niiden välillä oli tuolloin 160 kilometriä avovettä.

Ehkä ne olivat sisäistäneen sen, mitä Lasse Mårtenson lauloi purjehtimisesta, tai eivät halunneet luopua hyväksi osoittautuneesta harrastuksesta.

Mutta kun niilinkrokotiilit (Crocodylus niloticus), jotka luonnostaan asuvat vedessä, ilmaantuvat Floridaan, herpetologi eli matelijatutkija Kenneth Krysko sanoo, että ne eivät uineet Afrikasta.

Krysko on kollegoineen tutkinut kolmen Floridassa vangitun krokotiilin dna:ta ja huomannut, että matelijat ovat kotoisin Afrikasta. He uskovat, että krokot ovat joko karanneet tai joku on päästänyt ne tahallaan vapaiksi.

Evolutionistit pitävät krokotiilia elävänä fossiilina, joka ei ole muuttunut yli ”200 miljoonaan vuoteen”.

Mutta apinoiden ja kummituseläinten veroinen matkailija se ei silti taida olla.


Lähde:

Spencer, Terry. 2016. Killer Nile crocodiles in Florida? Experts say it's possible. Associated Press (19.5.).

Alfa Centaurin salaisuudet: Maata parempi planeetta lymyilee naapurissa?

Alfa Centauri. Kuva: European Southern Observatory (ESO), Creative Commons (CC BY 4.0).





Joel Kontinen

Evolutionistien tuoreessa kertomuksessa pääosaa näyttelee Alfa Centauri -järjestelmässä ehkä lymyilevä elinkelpoinen planeetta.

A. Centauriin (α Cen) on meiltä matkaa 4,37 valovuotta. Valo ehtii kiirehtiä 299 792 458 metriä sekunnissa, joten aivan lähistöllä se ei piileskele.

Se koostuu kolmesta tähdestä: Alfa Centauri A:sta, Alfa Centauri B:stä ja Alfa Centauri C:stä. Alfa Centauri C on punainen kääpiötähti, ja se tunnetaan paremmin nimellä Proxima Centauri.

Vuonna 2012 tutkijat ilmoittivat havainneensa Alfa Centauri B:tä kiertävän planeetan (A. Centauri Bb), mutta sen tieteellinen elinkaari jäi vain kolmen vuoden mittaiseksi, kun kävi ilmi, että sitä todennäköisesti ei edes ollut olemassa.

Viime vuonna tähtitieteilijät julkaisevat tutkimuksen A. Centauri Bc:stä, joka oletettavasti kiertää aurinkoaan lähempänä kuin Merkurius Aurinkoa, joten olot siellä ovat kuumanpuoleiset – edellyttäen, että se on olemassa.

Alfa Centauri -järjestelmässä ei tiettävästi ole muita planeettoja.

Tämä ei näköjään estä New Scientistiä spekuloimasta, että galaktisessa naapuristossamme saattaa piileksiä maapalloa parempi planeetta.

Media on repinyt näyttäviä otsikoita elinkelpoisista eksoplaneetoista, joista kaikki eivät edes ole olemassa. Esimerkiksi Gliese 581g:lle kävi köpelösti, kun siitä ei alun innostuksen jälkeen näkynyt vilahdustakaan.

Sitä ei toisin sanoen taida edes olla olemassa.

Monet muut maapallon kaksoset ovat kaikkea muuta kuin Maan kaltaisia.

Äskettäin NASA:n Kepler-avaruusteleskooppi löysi 1 284 uutta eksoplaneetta, joista 550 on jokseenkin Maan kokoisia, mutta joukkoon ei mahtunut yhtään maapallon kaltaista maailmaa.

Maa näyttää olevan kaikin puolin äärimmäisen harvinainen planeetta.

Tämä askarruttaa naturalistisiin prosesseihin vannovia tutkijoita, jotka toivovat löytävänsä muita asuttuja maailmoja – ettei heidän tarvitsisi tunnustaa, että Maa-planeetta on ainutlaatuinen.

Kristittyjen ei tarvitse ihmetellä, miksi näin on. Täällä Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja sovitti ristillä omalla kuolemallaan ihmisten synnin rangaistuksen.

Häntä ei ristiinnaulittu Alfa Centauri -järjestelmässä.


Lähde:

Campbell, MacGregor. 2016. There might be a planet better than Earth – right next door. New Scientist (18.5.).

Ison lautasen kokoinen hämähäkki kertoo Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta

Näillä kelpaa tuijottaa. Kuva: Opoterser, Creative Commons (CC BY 3.0).




Joel Kontinen

Useimmat hämähäkit ovat vain muutaman sentin pituisia, mutta niillä voi olla jättikokoisia serkkuja. Laosissa elävä jahtihämähäkki Heteropoda maxima lienee niistä suurin. Sen raajojen kärkiväli saattaa olla jopa 30 senttiä.

Se on toisin sanoen suurempi kuin monet pikkulinnut. Mutta se on koostaan huolimatta selvästi hämähäkki.

Jotkin hämähäkit ovat uskomattoman kauniita, toiset taas näyttävät pelottavilta.

Meksikossa akasiapuun lehdillä viihtyvä Bagheera kiplingi tuo tuulahduksen Eedenistä: se pyydystää puun lehtiä.

Fuenteventuran saaren luolissa elävä pienokainen Malorerus randoi on sokea.

Suurista eroistaan huolimatta isot ja pienet hämähäkit ovat kaikki hämähäkkejä.

Evolutionistit uskovat, että hämähäkit ovat näyttäneet hämähäkeiltä ällistyttävän monta vuosimiljoonaa.

Ne eivät ole edes vaivautuneet muuttamaan tapojaan mytologisen evoluution kuluessa vaan osasivat punoa seittejä jo ”140 miljoonaa vuotta” sitten.

Hämähäkkien monimuotoisuus muistuttaa meitä Genesiksestä tutusta lajiensa mukaan -periaatteesta.

Ne kertovat meille sanoitta, että Mooses päihittää edelleenkin Darwinin.


Lähde:

Davies, Ella. 2016. The world’s largest spider is the size of a dinner plate. BBC Earth (15.3.).

Valtameren häkellyttävän kauniit pieneliöt pitävät planeettamme elinkelpoisena

Häkellyttäviä muotoja valtamerten syvyyksissä. Ernst Haeckelin piirros (public domain).




Joel Kontinen

Maapallon elämä ei ole sattumien summa. Vasta viime vuosina tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, miten pääryhmään Rhizaria kuuluvat valtamerien pieneliöt oikeastaan ovat ja miten ne auttavat pitämään Maan elinkelpoisena.

Nämä planktonit esimerkiksi kuljettavat ilmakehän hiiltä valtameriin.

Ne voivat darvinistien tyrmistykseksi olla häkellyttävän kauniita, niin kuin monet muutkin meren elävät. Niiden muodot voivat olla liki uskomattomia.

Ne näyttävät ylisuunnitelluilta.

Vaikka Ernst Haeckel muistetaan lähinnä surullisenkuuluisista sikiökuvistaan, hän myös tallensi pikkuplanktonien muodot jälkipolville.

Ne eivät suinkaan kerro evoluutiosta.

Jos planeetallamme ei olisi juuri oikean kokoista Kuuta, joka on juuri sopivan etäällä Maasta, täällä ei olisi elinvoimaisia valtameriä. Ja ilman valtameriä täällä ei olisi elämää.

Ja ilman pikkuplanktoneita planeettamme saattaisi olla huomattavasti karumpi.

Meidän olisi hyvä pitää tämä mielessä, ennen kuin alamme spekuloida ulkoavaruuden elämästä.

Näyttää siis kaiken puolin siltä, että Maa-planeetta on tehty elinkelpoiseksi.

Lähde:

Caron, David. A. 2016. Ocean science: The rise of Rhizaria. Nature 532, 444–445 (28.4.).