Nature: Varhaisten kalaliskojen evoluutiosta ei ole fossiilitodisteita, mutta niiden on täytynyt kehittyä maalla elävistä matelijoista

Sclerocormus parviceps oli suurehko kalalisko. Kuva: NobuTamura, Creative Commons (CC BY-SA 4.0).




Joel Kontinen

Tuoreessa Naturessa on pitkähkö artikkeli kalaliskoista (Ichthyosauria). Siinä tunnustetaan, että näiden isojen meriliskojen varhaisesta evoluutiosta ei ole fossiilitodisteita, mutta niiden on evolutionistien mukaan täytynyt kehittyä maalla elävistä matelijoista.

Mistä tämä tiedetään?

Ne hengittävät delfiinien tavoin ilmaa, eivätkä ne olleet kaloja.

Darvinistinen maailmankuva vaatii eläimiä siirtymään maalta mereen (valaat), merestä maalle (kalat) ja maasta ilmaan (linnut), vaikka tällaisista harppauksista ei ole pitäviä todisteita, eivätkä ne edes olisi mahdollisia.

Kala esimerkiksi kuivuisi maalla kuoliaaksi.

Evolutionistit uskovat, että kalaliskot hallitsivat maailman meriä ”150 miljoonaa vuotta” dinosaurusten aikakaudella ja kuolivat sukupuuttoon kolmisenkymmentä miljoonaa vuotta ennen dinoja.

Mutta kun ”100 miljoonaa vuotta" vanhasta kalaliskosta on löytynyt pehmeitä kudoksia”, meidän on syytä epäillä näitä ajoituksia.

Lähde:

Watson, Traci. 2017. How giant marine reptiles terrorized the ancient seas. Nature 543, 603–607 (30.3.).

Aivojen evoluutio kiusaa yhä darvinisteja

Evoluutio ei ole vielä ehtinyt kehittää simpanssille isoja aivoja. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Isot aivot ovat yksi ihmisen oletetun evoluution kiperimmistä pulmista.

Darvinistit ovat kiistelleet aivojemme evoluution perimmäisestä syystä jo kauan, mutta kenelläkään ei näytä olevan siihen lopullista vastausta.

Perinteinen darvinistinen satuilu kukoistaa myös tällä alalla.

Vuonna 2008 Harvardin yliopiston professori Richard Lewontin myönsi, että emme tiedä mitään aivojen evoluutiosta ja että selitykset olivat lähinnä paleofantasiaa.

Harvardin yliopiston biologisen antropologian professori Richard Wrangham sitä vastoin uskoo löytäneensä syyn, miksi aivomme ovat ”kahdessa miljoonassa vuodessa” kolminkertaistuneet tilavuudeltaan.

Hänen mukaansa saamme kiittää siitä helposti sulavia hedelmiä ja kypsennettyä ruokaa.

Toisin kuin monet muut darvinistit, hän ei usko, että varhaisten yhteisöjen sosiaalinen rakenne olisi voinut kasvattaa aivojamme.

Tästä huolimatta aivomme jäävät arvoitukseksi kehitysopin kannattajille.

Monet tutkimukset osoittavat, että aivot eivät ole voineet kehittyä darvinististen mekanismien avittamina.

Vuonna 2013 Yalen yliopiston tutkijat julkaisivat Neuronissa tutkimuksen ihmisen aivojen kehityksestä. He vertaisivat aivoja sinfoniaan tai balettiin, jossa ajoitus on kaiken a ja o.

Toisen tutkimuksen mukaan aivomme on ohjelmoitu arvostamaan runoutta.

Aivojen hienoudet, esimerkiksi korjausmekanismit, kertovat siitä, että meidät on varta vasten luotu.

Darvinistin pitäisi ensin selvittää, miten tietoisuus on voinut kehittyä materiasta.

Tietoisuus on tunnetusti aineeton ominaisuus.

Tieto lisää tuskaa. Mutta joskus myös tiedon puute voi lisätä tuskaa – darvinistille.

Lähde:

Wrangham, Richard. 2017. Putting bigger brains down to our social nature is half-baked, New Scientist (27.3.).

Eläinaktivisti haluaa tehdä simpansseista henkilöitä

Persoona? Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).




Joel Kontinen

Usko evoluutioon voi saada ihmisen ja eläinten rajan hämärtymään.

Evolutionisti voi esimerkiksi omaksua eläinten tapoja tai kuvitella, että eläimet ovat liki ihmisiä ja ansaitsevat samat oikeudet kuin mitä meillä on.

Ihmisen ja eläinten rajaa ei kuitenkaan voida ylittää kuin korkeintaan Aku Ankassa ja muussa fiktiossa, koska vain meidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Mutta evolutionisti ei tätä hyväksy.

Etiikan professori Peter Singer haluaisi määritellä simpanssit ihmisiksi.

Oikeusistuimet ovat viime vuosina joutuneet käsittelemään monia juttuja, joissa eläimille on vaadittu ihmisoikeuksia.

Vuonna 2008 eläinaktivistit yrittivät tehdä Matthew Hiasl Pan -nimisestä simpanssista persoonan.

Samana vuonna Espanjan parlamentti myönsi isoille apinoille oikeuden elämään ja vapauteen.

Vuonna 2014 argentiinalainen tuomioistuin päätti, että Buenos Airesin eläintarhan oranki on ”ei-inhimillinen persoona”.

Vuonna 2015 newyorkilaisessa tuomioistuimessa pohdittiin, olivatko kaksi simpanssia vangittu laittomasti.

Oikeusjuttu jatkuu edelleen, tällä kertaa New Yorkin korkeimmassa oikeudessa. Aktivisti Steven Wise on vedonnut Habeas corpus -menettelyyn. Tuomioistuin joutuu nyt tutkimaan, ovatko Tommy ja Kiko -nimiset simpanssit vangittu laittomasti.

Äskettäin ihmisen ja luonnon raja hämärtyi myös Intiassa, kun Gangesille myönnettiin ihmisoikeudet.

Evoluutio johtaa kummallisiin uskomuksiin.

Lähde:

Weisberger, Mindy. 2017. NY Court Hears 'Personhood' Case for Caged Chimps. Live Science (24.3.)

Pehmeitä kudoksia vampyyritursaan jurakauden lähisukulaisesta

Vampyyritursas (Vampyroteuthis infernalis). Kuva: Citron / CC-BY-SA-3.0.




Joel Kontinen

Tursas on naamioitumisen mestari, joka uiskenteli valtamerissä jo dinosaurusten päivinä eikä ole vikkelyydestään huolimatta vielä ehtinyt muuttua oletettujen vuosimiljoonien aikana.

Äskettäin tutkijat löysivät koko joukon harvinaisen hyvin säilyneitä jurakauden merieläinten fossiileja, esimerkiksi tursaan, jonka mustepussi oli yhä näkyvissä.

Tämä ei ole mitään uutta: jo vuonna 2012 eläintieteilijät eristivät jurakauden kalmarista mustetta, joka oli säilynyt niin hyvin. että sillä pystyi piirtämään ja kirjoittamaan.

Pehmeiden kudosten ei pitäisi säilyä miljoonia vuosia edes poikkeusoloissa.

Lähde:

University of Texas at Austin. 2017. Exceptionally preserved Jurassic sea life found in new fossil site. Science Daily. (25.1.).

Hyönteisten huipputeknologia auttaa niitä näkemään pimeässä

Megalopta genalis. Näillä silmillä näkee. Kuva: USGS Bee Inventory and Monitoring Lab, public domain.



Joel Kontinen

Australialainen yöperhonen Agrotis infusa suunnistaa kuun, tähtien ja maan magneettikentän avulla 1000 kilometriä kotiluolaansa.

Yöperhosilla ja muilla pimeässä lentävillä hyönteisillä on pikkuruiset silmät ja vajaan riisinjyvän kokoiset aivot. Mutta silti ne näkevät mainiosti pilkkopimeässä.

Lundin yliopiston eläintieteen professori Eric Warrant pohtii yöllä lentävien hyönteisten näkökykyä The Conversationissa.

Ne tunnistavat eri värejä ja osaavat väistää esteitä, hyödyntää tähtikuvioita ja maamerkkejä.

Megalopta genalis on keskiamerikkalainen perhonen, joka osaa öisin suunnistaa tiheässä ja täysin pimeässä sademetsässä.

Deilephila elpenor pitää kolibrien tavoin kukkien medestä. Professori Warrant vertaa sen strategiaa kameran sulkimeen. Kun sitä pitää pidempään auki, kuva tarkentuu.

D. elpenor pystyy hyödyntämään fotoneja, joita se on aiemmin kerännyt eri aikoina ja eri paikoista. Näin se pystyy näkemään 100 kertaa himmeämpiä kohteita kuin ilman tätä strategiaa.

Macroglossum stellatarum on hyönteismaailman kolibri. Kuva: IronChris, creative Commons (CC BY-SA 3.0).

Näemme huipputeknologiaa myös ihmisissä ja jopa kasvikunnassa, esimerkiksi leinikissä.

Lähde:

Warrant, Eric. 2017. How do animals see in the dark? The Conversation (13.3.).

Surevat simpanssit saavat darvinistit näkemään hautajaisrituaalien juuria isoissa apinoissa

Evolutionistit uskovat, että simpanssin suru voi kertoa jotain rituaaleistamme. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Antropomorfismit eli ihmisille tunnusomaisten piirteiden näkeminen esimerkiksi eläimissä ovat tuttuja Aku Ankan lukijoille. Ne ovat tuttuja myös esimerkiksi New Scientistin tilaajille.

Darvinisti kaihtaa ajatusta, että ihminen olisi erikoinen, ja siksi hän etsii näkemykselleen tukea vaikkapa eläinten käyttäytymisestä.

Hän etsii moraalin, pahuuden, laulun, naurun, puheen ja jopa uskonnon alkuperää eläinkunnasta.

Näillä yrityksillä on tapana ontua.

Tuorein viritelmä käsittelee simpanssien kykyä surra lajitoverinsa kuolemaa. Sambiassa filmatussa dokumentissa ne tuntuivat säikähtävän ja pelkäävän, kun nuori urossimpanssi kävi äkkiä veltoksi. Lopulta vainajan adoptioäiti puhdisti sen hampaat tikulla.

Simpanssit eivät itse pysty kertomaan meille, mitä ne ajattelevat, joten tutkijoiden on yritettävä tulkita niiden käyttäytymistä.

Jotkut tutkijat arvelevat, että simpanssien rituaalit voivat selittää, miksi ihmiset kehittivät kuolemasta sururituaalin.

Me emme voi millään tietää, käsittävätkö simpanssit, että kuolema merkitsee elämän loppua.

Tuonpuoleisesta elämästä niillä ei voi olla mitään käsitystä, koska toisin kuin meitä niitä ei ole luotu Jumalan kuviksi.

Myös elefantit ja varislinnut näyttävät surevan kuolleita lajitovereitaan, mutta jostain syystä evolutionistit ovat kiinnostuneempia simpansseista.

Lähde:

Bolevich, Maria. 2017. Chimp filmed cleaning a corpse’s teeth in a mortuary-like ritual. New Scientist (16.3.).

Karhukaiset, eläinkunnan extreme-mestarit, uhmaavat evoluutiota selviytymismekanismillaan

Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Karhukaiset (Tardigrada) ovat saaneet nimensä ulkomuodostaan: ne muistuttavat karhuja.

Ne ovat eläinkunnan extreme-mestareita.

Ne ovat vain 0,5 millimetrin pituisia, mutta sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella.

Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Tuore Molecular Cell -lehdessä julkaistu tutkimus tuo esiin uuden puolen niiden kyvyistä: niillä on TDP (tardigrade-specific intrinsically disordered proteins) -nimisiä proteiineja, joita yhdelläkään muulla eläimellä ei ole.

Kun vettä on saatavilla, nämä proteiinit eivät muodosta kolmiulotteisia rakenteita (niin kuin muut tunnetut proteiinit). Ja kun vettä ei ole, ne muuttuvat lasimaiseksi aineeksi, joka suojaa karhukaisen elimiä.

Näin se kestää pitkääkin kuivuutta.

Evoluution sokea kelloseppä ei olisi ikinä ehtinyt keksiä näin nerokasta ratkaisua.

Mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala auttaa sekä ihmisiä että eläimiä.

Lähde:

Coghlan, Andy, 2017. Tardigrades turn into glass to survive complete dehydration. New Scientist (16.3.).