Komeetan törmäys synnytti elämän?

Hale-Bopp näytti tällaiselta vuonna 1997. Kuva: Philipp Salzgeber, Wikipedia.




Joel Kontinen

Elämän synty askarruttaa tutkijoita edelleenkin. Yksikään naturalistinen hypoteesi ei ole ratkaissut arvoitusta. Yritystä ei tosin ole puuttunut. Teoreetikot ovat edenneet Charles Darwinin lämpimästä lammikosta meteoriitteihin ja syvänmeren savuttajiin – tuloksetta.

Ongelma on siinä, että elämä syntyy vain elävästä.

Nir Goldman kollegoineen on kehitellyt komeettahypoteesia Lawrence Livermore National Laboratoryssa. Tutkijat käyttivät tietokonesimulaatiota apuna katsoessaan, mitä tapahtuu komeetassa olevalle jäiselle jyvälle, kun se iskeytyy sopivassa kulmassa planeettaan. He saivat jyvän pienenemään ja muodostamaan joitain kemiallisia sidoksia.

Siitä on vielä pitkä matka aminohappoihin, joiden kaikkien pitäisi sitä paitsi olla vasenkätisiä, muuten elämästä ei ole tietoakaan.

Ongelma #1: Vasenkätisiä aminohappoja ei synny sattumalta.

Ongelma # 2: Happi on myrkkyä elämän synnylle.

Toisaalta ilman happea ei myöskään olisi otsonia, joka suojaa kaikkea elämää ultraviolettisäteilyltä, joten kierre on periaatteessa ikuinen.

Elämä ei toisin sanoen voi syntyä sattumalta.



Lähde:

Sanderson, Katharine. 2010. Comet crash creates potential for life. Nature News (26.3.)http://www.nature.com/news/2010/100326/full/news.2010.152.html

X-nainen: paljon tietoa yhdestä pikkusormesta

X-nainen sijoitettaneen tähän puuhun pikkusormen perusteella.




Joel Kontinen


Monesti pienet asiat muuttavat käsitystämme ihmisen evoluutiosta. Daytonan apinaoikeudenkäynnin aikana eli vuonna 1925 tiedemiehet tiesivät, että yhden hampaan perusteella rekonstruoitu Nebraskan ihminen eli Hesperopithecus haroldcookii oli esi-isämme. He jopa tiesivät, miltä hän näytti.

Darvinistit eivät mielellään enää muistele Hesperoa, varsinkaan kun myöhemmin kävi ilmi, että hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle sikaeläimelle.

Naturessä äskettäin julkaistu tutkimus vanhasta pikkusormen osasta on herättänyt miltei yhtä paljon spekulaatioita kuin Nebraskan ihminen. Tutkijat löysivät 40 000 vuoden ikäiseksi arvioidun sormen Siperiasta jo vuonna 2008, mutta sitä on tähän saakka säilytetty varastossa. Samasta luolasta löytyi myös rannerengas, joten tämä X-naiseksi nimetty pikkusormi oli tuskin minkään apinaihmisen osa.

Max Planck –instituutin tutkijat Svante Pääbo ja Johannes Krause sekvensoivat fossiilista eristetyn mitokondrion DNA:ta ja huomasivat, että se eroaa sekä H. sapiensista että neandertalinihmisestä.

Tutkijat päättelevät sormenosan perusteella, että (1) X-nainen on luultavasti uusi ihmislaji, (2) että hänen on täytynyt lähteä Afrikasta huomattavasti aikaisemmin kuin muut esiäitimme ja (3) että samoihin aikoihin Euraasiassa oli useita ihmislajeja (H. sapiens, neandertalinihminen, Floresin ihminen ja X-nainen).

Harvoilla tieteenaloilla tehdään yhtä suuria päätelmiä yhtä pienen tutkimusaineiston perusteella. Antropologiassa pikkusormen osa voi toisinaan kertoa suuria tarinoita.

Aineiston vähyys tosin takaa sen, että ne jäänevät tarinoiksi, ainakin siihen saakka, kunnes löydetään pari vanhaa hammasta.


Lähteet:

Callaway, Ewen. 2010. Meet X-woman: a possible new species of human. New Scientist (24.3.) http://www.newscientist.com/article/dn18699-meet-xwoman-a-possible-new-species-of-human.html?DCMP=NLC-nletter&nsref=dn18699


Dalton, Rex. 2010. Fossil finger points to new human species. Nature News (24.3.) http://www.nature.com/news/2010/100324/full/464472a.html

Uusi tutkimus: Apina ei voinut jättää Laetolin jalanjälkiä

Uusi tutkimus viittaa siihen, että nykyihmistä muistuttava olento jätti Laetolin jalanjäljet. Lucy olisi tähän tuskin pystynyt. Vanhanrouvan jäämistön malli Lontoon Natural History Museumissa.



Joel Kontinen

Vuonna 1976 Mary Leakey löysi Tansaniasta jalanjäljet, joista on nykyään malli miltei jokaisessa itseään kunnioittavassa luonnontieteen museossa. Niiden arvioitu ikä – 3,6 miljoonaa vuotta – tekee ne osapuilleen yhtä vanhoiksi kuin kohuttu Lucy eli Australopithecus afarensis. Ne eivät eroa paljain jaloin kävelevän H. sapiensin jalanjäljistä.

Hiljattain Arizonan yliopiston apulaisprofessori David Raichlen kollegoineen analysoi, miten nykyihmiset kävelevät hiekalla. Tutkijat vertasivat kahdeksan koehenkilön jättämiä painalluksia Laetolin jalanjälkiin.

Tutkijoiden hämmästykseksi koehenkilöiden jäljet eivät eronneet oleellisesti Laetolin jalanjäljistä.

Lucyllä taas oli apinan käyrät kädet ja luultavasti myös jalat, joten isoäitimme osuus tässä kertomuksessa perustuu spekulaatioihin.

Harva silti uskoo, että ihmiset kävelivät savannilla 3, 6 miljoonaa vuotta sitten. En minäkään. Ongelma on helposti ratkaistavissa, kunhan muistamme, että iänmääritysmenetelmät eivät läheskään aina mittaa sitä, mitä kuvittelemme niiden mittaavan. Ne eivät mittaa ajan kulkua vaan näytteessä olevien atomien määrää. Ikä arvioidaan tämän laskutoimituksen perusteella. Muutaman miljoonan vuoden erehdykset eivät ole lainkaan harvinaisia.

Toisin sanoen: 1) Laetolin jalanjäljet ovat ihmisen jälkiä ja 2) ne eivät ole miljoonia vuosia vanhoja.


Lähteet:

Evidence Indicates Humans' Early Tree-Dwelling Ancestors Were Also Bipedal. Science Daily 20.3. http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100319202526.htm

Raichlen, David A., Adam D. Gordon, William E. H. Harcourt-Smith, Adam D. Foster ja Wm. Randall Haas, Jr. 2010. Laetoli Footprints Preserve Earliest Direct Evidence of Human-Like Bipedal Biomechanics. PLoS ONE 2010; 5(3): e9769 DOI: 10.1371/journal.pone.0009769

Milloin Islanti oikein nousi merestä?

Surtsey näytti syntyessään tällaiselta. Kuva Wikipediasta. Kukat, linnut, hylkeet, hämähäkit ja koppakuoriaiset ovat nyt jo ehtineet valita sen kodikseen.




Joel Kontinen


Tulivuoren purkaus sai toimittajat pohtimaan Islannin syntyä. Aamulehdessä saaren iäksi veikattiin 25 miljoonaa vuotta. Samassa jutussa myös tunnustettiin, että Surtseyn saari nousi merestä vasta vuonna 1963.

Surtsey syntyi merenalaisessa tulivuorenpurkauksessa 47 vuotta sitten, mutta geologit ovat hämmästyneitä siitä, että saarella oli jo 1970-luvulla syviä kanjoneita ja muita muodostelmia, joiden syntyyn yleensä oletetaan kuluvan kymmeniä tuhansia tai jopa miljoonia vuosia.

Käydessäni Islannissa huhtikuussa 2008 pääsin katsomaan Surtseytä etäältä. (Opas kertoi, että vain harvat tutkijat päästetään itse saarelle.) Se näytti tuolloin aivan yhtä vanhalta – tai nuorelta – kuin Islannin muutkin osat, vaikka pääsaari tunnettiin jo viikinkiajoilla.

Lähteet:

Catchpoole, David. 2007. Surtsey Still Surprises. Creation 30(1):32–34.

Etelä-Islannin tulivuori voi purkautua päivän tai vuosia. Aamulehti 22.3., A12.

Halloo: Onko siellä ketään?

Paul Davies pohtii, onko elämää muualla kuin maassa. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Lueskelin äskettäin viime viikon Natureä. Chris McKay arvioi siinä fyysikko Paul Daviesin kirjaa The Eerie Silence: Renewing Our Search for Alien Intelligence/ Are We Alone In The Universe?

Davies käsittelee Eerie Silencessä SETI-hanketta, jossa apuna on käytetty radioteleskooppeja. Tutkijat ovat etsineet elämää ulkoavaruudesta jo puoli vuosisataa – tuloksetta. Emme ole saaneet ainuttakaan lupaavaa signaalia. Hän tulee pohtineeksi, että älykäs elämä saattaa olla hyvinkin harvinaista maapallon ulkopuolella.

Mutta Davies ei malta olla astumatta science fictionin alueelle spekuloimalla, että muukalaiset ovat saattaneet joskus muinaisuudessa ujuttaa viestinsä meidän DNA:hamme.

DNA siis näyttää siltä, että se on suunniteltu. Joku voisi ajatella, että siihen on perinteisempikin selitys kuin avaruusoliot. Löytyisikö vastaus Genesiksestä?

Lähde:

McKay, Chris. 2010. Is Anybody Out There? (arvioi Paul Daviesin kirjaa The Eerie Silence: Renewing Our Search for Alien Intelligence/ Are We Alone In The Universe?) Nature 464: 7285, 34 (4.3.).

Tuli ikävä yllätys

Hyvät ystävät ja muut lukijat:

Jos yrititte lukea blogiani kuluneella viikolla, huomasitte varmaan Bloggerin virheilmoituksen, jonka mukaan Bwana Joen kynästä on lopetettu.

Blogger lukitsi blogini viime lauantaina syystä, joka jäi mysteeriksi. Valitin siitä Googlelle. Eilen illalla Google Team valitteli tapahtunutta ja päästi minut viimein katsomaan, mitä oli tapahtunut. Jos pystytte lukemaan tämän tekstin, se tarkoittaa sitä, että jäähyjen aika on ilmeisesti ohitse.

Mikäli blogiin ei pääse, kirjoitan kotisivuilleni (linkki sivupalkissa).

Tutkijat löysivät ”19 000 vuotta” vanhan emun DNA:ta

Emu. Kuva: J. Folmer, Wikipedia.



Joel Kontinen

Tutkijat ovat löytäneet DNA:ta 19 000 vuoden ikäiseksi arvioidusta emun munasta. Australialaisen Murdoch Universityn biologi Michael Bunce, jatko-opiskelija Charlotte Oskam sekä joukko muita tutkijoita eristivät DNA:ta fossiloituneista munankuorista.

Emu (Dromaius novaehollandiae) on lentokyvytön strutsilintu, joka edelleenkin elää Australiassa.

Näin vanhaa DNA:ta ei ole ennen löydetty muualta kuin napaseuduilta. Tutkijoiden mukaan se on säilynyt ällistyttävän hyvin.

Vaikka vanhoja fossiloituneita munankuoria on löydetty varsin runsaasti, tiedemiehet eivät ole ennen kyenneet eristämään niistä DNA:ta.

DNA:n ällistyttävän hyvä säilyminen on hämmästyttänyt tutkijoita ennenkin. Se näyttää säilyvän huomattavasti paremmin kuin mitä teoreettiset mallit ennustavat – tai siiten iänmääritykset eivät pidä alkuunkaan paikkaansa.

Dinosaurusten ja salamanterin pehmeiden kudosten säilyminen myös viittaa siihen, että fossiilit eivät ole läheskään niin vanhoja kuin mitä luullaan.


Lähde:

Kaplan, Matt. 2010. Pristine DNA discovered in fossilized eggshells. Nature News (10.3.) http://www.nature.com/news/2010/100310/full/news.2010.111.html