maanantai 28. helmikuuta 2011

Antropologit epäilevät Ardia




Ardin pääkallo näytti osapuilleen tältä. Kuva: Science 326 (5949), (2.10.2009) artikkelista Gen Suwa, Berhane Asfaw, Reiko T. Kono, Daisuke Kubo, C. Owen Lovejoy ja Tim D. White: The Ardipithecus ramidus Skull and Its Implications for Hominid Origins.




Joel Kontinen


Vuonna 2009 Science julkaisi koko joukon artikkeleita Etiopiasta löydetystä fossiilista, joka populaarimediassa sai nimen Ardi. Ardipithecus ramidus oli löytäjiensä mukaan pystyssä kävelevä ihmisen esi-isä. Esimerkiksi Aamulehden Vesa Vanhalakka kirjoitti välittömästi kokosivun artikkelin löydöstä.

Jo tuolloin löytö sai osakseen huomattavasti kritiikkiä etenkin siksi, että luut olivat pahasti murskaantuneet ja fossiili täytyi rekonstruoida pienistä palasista, mikä vähensi löydön uskottavuutta.

Hiljattain Nature julkaisi terävää kritiikkiä Ardista. Antropologian professorit Bernard Wood ja Terry Harrison vertasivat Ardia muihin oletettuihin hominideihin ja haastavat sen aseman ihmisen esi-isänä.

Heidän mukaansa Ardipithecus on sukupuuttoon kuollut hominidi.

Wood ja Harrison varoittavat tekemästä liian hätäisiä tulkintoja fossiileista. He muistuttavat, että 1960- ja 1970-luvuilla Etelä-Aasiasta löydettyä Ramapithecusta luultiin ihmisen esi-isäksi, kunnes selvisi, että se olikin orangutangin esi-isä.

Oreopithecus bambolii, Italiasta löydetty apina, niin ikään muistuttaa jossain määrin ihmisen fossiileja, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, ettei se voi olla esi-isämme.

Woodin ja Harrisonin mukaan paleoantropologien pitäisi pohtia muitakin vaihtoehtoja ennen kuin he ilmoittavat, että jokin fossiili on ihmisen esi-isä.

Vaikka he eivät täysin sulje pois sitä mahdollisuutta, että Ardi on ihmisen esi-isä, heidän mielestään todisteet viittaavat pikemminkin siihen, ettei se ole lähisukulaisemme.

Kreationistit ovat alusta lähtien pitäneet Ardia sukupuuttoon kuolleena apinana. Naturen kritiikki tulee hiukan myöhässä, mutta on kenties parempi olla myöhässä kuin antaa lukijoiden kuvitella, että kahdella jalalla kävelevä apinaihminen olisi oikeasti löydetty.

Lähteet:

Fossils May Look Like Human Bones: Biological Anthropologists Question Claims for Human Ancestry. ScienceDaily (16.2.).

Wood, Bernard ja Terry Harrison. 2011. The evolutionary context of the first hominins. Nature 470 (7334): 347-352.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Ihonväri kertoo evoluutiosta – tai sitten ei



Jos melanosyytit eivät tuota melaniinia, seurauksena on albinismi, jolloin väripigmenttejä ei synny. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Jos evoluutiota ei näy muualla, aina voi tuijottaa omaan napaansa – tai miksei vaikka peukaloonsa, käsivarteensa tai polveensa. Evoluution kannalta oleellisinta on kiinnittää huomiota väriin.

”Ihonväri on oiva tapa opettaa evoluutiota,” ilmoittaa Physorg.com tuoreessa artikkelissaan.

“Evoluution mekanismi voidaan ymmärtää täysin ihonväristä.” Näin Nina Jablonski, Pennsylvanian valtionyliopiston professori ja antropologian osaston johtaja, valisti kollegojaan kuluneella viikolla USA:n tieteenedistämisjärjestön (American Association for the Advancement of Science) vuosipäivillä Washingtonissa.

Vaikka darvinistit pitävät luonnonvalintaa evoluution mekanismina (mutaatioiden ohella), luonnonvalinta ei voi luoda uutta, se vain valitsee jo olemassa olevasta geneettisestä aineksesta.

Tumma ihonväri suojaa ihmisiä auringon ultraviolettisäteilyltä, ja tämän vuoksi tummemmat ihmiset yleensä asuvat tropiikissa ja vaaleammat lähempänä napapiiriä.

Kyse on ihmisten luontaisesta sopeutumisesta elinympäristöönsä, eikä sillä ole mitään tekemistä evoluution kanssa vaan Baabelin kansainsekoituksesta alkanut kehitys selittää ilmiön mainiosti. Kun pohjoiseen lähteneet vaaleaihoisen kansanryhmän edustajat avioituivat keskenään usean sukupolven ajan, he alkoivat saada vain vaaleaihoisia jälkeläisiä.

Samantapainen suuntaus ilmeni myös etelään lähteneillä kansanryhmillä, eli vaalea ihonväri hävisi geeniperimästä aikojen saatossa.

Vaaleatkin ihmiset ovat kesällä yleensä tummempia kuin talvella. Tämä johtuu siitä, että kun olemme jonkin aikaa auringonpaisteessa, melanosyytit alkavat tuottaa melaniini-nimistä ainetta, joka tekee ihostamme ruskeamman. Kaikilla ihmisillä (paitsi albiinoilla) on tätä samaa väriainetta ihossaan.

Muutos on harvoin täysin pysyvä. Australiassa usean sukupolven ajan asuneista englantilaisten siirtolaisten jälkeläisistä ei etelän auringon alla ole kehittynyt tummaihoisia.

Ihonvärin käyttö darvinistisen evoluution markkinoinnissa on sikäli ironista, että vielä 1920-luvulla Daytonin apinaoikeudenkäynnin aikoihin valkoista ”rotua” pidettiin ylivertaisena muihin verrattuna. Lisäksi esimerkiksi Charles Darwinin mielestä valkoihoiset olivat mustia kehittyneempiä.

Darvinistisen evoluution on vaikea selittää, miksi esimerkiksi tummat vanhemmat ovat joskus saaneet täysin vaalean vauvan.

Genesikseen perustuvan mallin mukaan asia ei ole mysteeri, koska kaikki ihmiset ovat ihonväristä riippumatta sukua toisilleen. Monet kreationistit arvelevat Aadamin ja Eevan olleen keskiruskeita, niin kuin suurin osa maapallon väestöstä on edelleenkin.


Lähde:

Skin color: Handy tool for teaching evolution. Physorg.com (20.2.).

Obama ei suostu puolustamaan perinteistä avioliittokäsitystä



Barack Obama ei suosi perinteistä avioliittokäsitystä. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

USA:n oikeusministeri Eric Holder ilmoitti äskettäin (23.2.), että vuonna 1996 perinteistä avioliittokäsitystä puolustamaan säädetty laki (Defense of Marriage Act) on perustuslain vastainen. Holderin mukaan se syrjii homoseksuaaleja.

Uutinen ei sinänsä tullut yllätyksenä, koska Barack Obama on monessa yhteydessä ilmoittanut tukevansa homoseksuaalien oikeuksia.

Valitettavasti hän tulee samalla polkeneeksi kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien oikeuksia ja murentaa perinteistä perhekäsitystä.

Obama on tyypillinen poliitikko, joka haluaa miellyttää kaikkia potentiaalisia äänestäjiään. Hiljattain Obaman rukousaamiaiselle osallistunut KD:n kunnallispoliitikko Antero Laukkanen esimerkiksi vakuuttui Obaman kristillisyydestä siinä määrin, että piti tätä kristittynä.

Hedelmistään puu tunnetaan. Obama on valinnut avustajikseen lähinnä ääriliberaaleja. Yksikään USA:n presidentti ei ole suhtautunut niin myönteisesti vapaaseen aborttioikeuteen kuin Obama, eikä vielä kukaan ole nähnyt niin paljon vaivaa murentaakseen perinteistä kristillistä arvomaailmaa kuin hän.

Lähteet:

Jones, Kevin J. 2011. Obama decision on marriage law raises questions of religious liberty, future of marriage. Catholic News Agency (24.2.).

Rasilainen, Risto. 2011. “Presidentti Obaman puhe teki suuren vaikutuksen”. KD 17. 2., 3.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kummallinen väite Aamulehdessä: ”PZ Myers on rationalismin esitaistelija”



PZ Myers ei julkisuudessa aina esiinny kovinkaan rationaalisesti. Kuva Larry Moran, Wikipedia.



Joel Kontinen

Kolmisen vuotta sitten amerikkalainen biologi ja uusateisti PZ Myers vaati, että älykkään suunnittelun kannattajia tulee vastustaa vanhurskaalla raivolla ja heitä tulee potkia takamuksiin. Viime syksynä hän kannusti ihmisiä tekemään enemmän abortteja, koska hänen mukaansa raskauden alkuaikana vauva ei ole edes ihminen.

Aamulehden toimittaja Mikko Pulliainen näyttää silti pitävän Myersiä rationalismin esitaistelijana.

Pulliaisen mielestä Myers on tiedemiehenä ennen kaikkea kiinnostunut totuudesta.

Todellisuudessa ateismiin perustuvassa maailmankatsomuksessa on osapuilleen yhtä paljon totuutta kuin marxilaisessa historiankäsityksessä, jota yliopistomaailman maihinnousutakkiset risuparrat vielä muutama vuosikymmen sitten pitivät lopullisena totuutena, myös meillä Suomessa.

Myersin edustama maailmankatsomus vastustaa kaikkea sitä, mitä kristinusko edustaa. Se ei voi hyväksyä mitään yliluonnollista, ei edes hyvin dokumentoitua ihmettä.

Ateistin on uskottava, että satunnaiset prosessit ovat synnyttäneet kaiken olevaisen, solun pikkuruisesta nanomoottorista universumin suurimpiin galakseihin.

Esimerkiksi ihmisen luontainen kyky käyttää kieltä jo sinänsä haastaa darvinistisen maailmankäsityksen. Vaikka kaikki eläimet kykenevät jossain määrin viestimään lajitoveriensa kanssa, ihmisen ja eläinten välillä on ylipääsemätön henkinen kuilu.

On rationaalista myöntää, että kaiken takana on Luoja, joka loi maailmasta rationaalisen ja ihmisestä Hänen kuvansa.

Lähde:

Pulliainen, Mikko. 2011. Veteen piirretty vakaumus? Aamulehti 22.2, A2.

torstai 24. helmikuuta 2011

Scientific Americanin kolumnisti: Tiedemiesten ei pitäisi tutkia maailmoja, jotka ovat olemassa vain heidän mielikuvituksessaan



Multiversumiajattelussa on useita rinnakkaisia maailmankaikkeuksia. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Scientific Americanin nettikolumnisti John Horgan luki hiljattain Brian Greenen uutuuskirjan The Hidden Reality: Parallel Universes and the Deep Laws of the Cosmos ja kirjoituksestaan päätellen närkästyi ainakin jonkin verran.

Multiversumi ei ole mikään uusi ajatus. Astronomit ovat spekuloineet muiden maailmankaikkeuksien olemassaolosta jo varsin pitkään, ja myös Scientific American on leikitellyt ajatuksella.

Hiljattain esimerkiksi Stephen Hawking vihjaisi suhtautuvansa varsin vakavasti siihen mahdollisuuteen, että universumeja onkin useita.

Ongelma on siinä, että muiden universumien olemassaolosta ei ole lainkaan todisteita. Horgan sanoo, ettei yhtäkään multiversumiteoriaa voida osoittaa paikkansapitäväksi tai edes falsifioida. Hänen mukaansa ne eivät ole teorioita vaan pikemminkin science fictionia.

Horgan olisi voinut lisätä, että kun ihminen sulkee Jumalan ajattelunsa ulkopuolelle, hän alkaa spekuloida.


Lähde:

Horgan, John. 2011. Is speculation in multiverses as immoral as speculation in subprime mortgages? Scientific American (2.2).

tiistai 22. helmikuuta 2011

Koristelivatko neandertalinihmiset itseään sulilla?



Neandertalinihmisten arvellaan myös valmistaneen huiluja luusta.



Joel Kontinen

Vielä muutama vuosikymmen sitten evolutionistit pitivät neandertalinihmistä kyyryssä kävelevänä luolamiehenä, joka oli vain hieman apinaa kehittyneempi. Viime vuosina käsitykset ovat hiljalleen alkaneet muuttua.

Uusi löytö tuo esiin neandertalinihmisen koristelunhalun.

Marco Peresani Ferraran yliopistosta löysi äskettäin 660 linnun luuta neandertalinihmisten luiden joukosta Pohjois-Italiasta. Monet siipisulista oli leikattu ja raavittu pois kohdasta, johon lentosulat olivat kiinnittyneet. Peresani uskoo, että neandertalilaiset käyttivät sulkia koristeina.

Löytö ei tosin osoita kiistattomasti, että neandertalinihmiset pitivät sulkapäähineitä ennen kuin Amerikan intiaanit keksivät tehdä samoin, mutta muiden löytöjen tavoin se viittaa siihen, että he olivat todellisia ihmisiä niin kuin mekin, Aadamin ja Nooan jälkeläisiä.


Lähde:
Marshall, Michael. 2011. Did Neanderthals use feathers for fashion? New Scientist (21.2.).

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

”Alussa oli kvanttifluktuaatio”



Näin universumin arvellaan saaneen alkunsa big bang –teorian mukaan. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Viisitoista vuotta sitten englantilainen astronomian tohtori ja tiedetoimittaja David Darling kirjoitti keskustelua herättäneen artikkelin. Vaikka hän ei olekaan kreationisti, hän käsitteli siinä kiperiä kysymyksiä.

Darling totesi, ettei kosmologeilla ole aavistustakaan siitä, miten kaikki sai alkunsa.

”Alussa -- ei ollut mitään, ei aikaa, ei avaruutta, ainetta tai energiaa. Sitten tuli kvanttifluktuaatio, josta -- Hetkinen! Pysähdytäänpä hetkeksi. Tiedättekö, mitä tarkoitan?”

”Ennen kuin huomaattekaan, he ovat vetäneet sata miljardia galaksia kvanttihatuistaan.”

Darling oli itsekin hämmästynyt, että New Scientist suostui julkaisemaan hänen juttunsa.

Universumin synty voidaan selittää vain kahdella tavalla. Joko Jumala loi kaiken tai universumeja onkin useita.

Multiversumi-ajattelu on lähinnä spekulaatiota. Big bang –skenaariossa taas on niin paljon ongelmia, että sen rinnalla Genesis 1:1 vaikuttaa paljon uskottavammalta vaihtoehdolta.


Lähteet:

Darling, David. 1996. On creating something from nothing? New Scientist 151 (2047:14), 49.

Darling, David. 2002. David Darling's Newsletter #2.