perjantai 19. marraskuuta 2010

CERN:in läpimurto ja antimaterian arvoitus

Big Bangin oletetaan tuottaneen yhtä paljon antimateriaa kuin materiaa. Kuva: NASA.




Joel Kontinen

Euroopan hiukkastutkimuskeskuksen CERN:in tutkijat ovat onnistuneet vangitsemaan antimateriaa kuudesosasekunniksi. Vaikka aika ei vaikuta järin pitkältä, atomien maailmassa sekunnin kuudesosa on pitkä tovi vangitulle antivetyatomille.

Antimaterian vähyys on ongelma naturalistisille maailmanselitysmalleille.

Fysiikan nykykäsityksen mukaan alkuräjähdyksessä olisi pitänyt syntyä yhtä suuret määrät materiaa ja antimateriaa. Tuntemamme maailmankaikkeus ei tällöin olisi kuitenkaan voinut muodostua, koska materia ja antimateria olisivat tuhonneet toisensa”, sanoo hiukkasfysiikan professori Paula Eerola Helsingin yliopistosta.

Big bangissa on muitakin vakavia ongelmia, esimerkiksi oletettu alkuajan inflaatio, jolle ei ole mitään empiiristä tukea. Lisäksi galaksit kehittyvät liian nopeasti.

Big bangia joudutaan tuon tuostakin pönkittämään lisähypoteeseillä. Alkuräjähdys muistuttaa siinä mielessä hindulaisuutta monine epäuskottavine lisäyksineen, ettei sitä juurikaan siistitä Occamin partaveitsellä.

Miksi jotain on olemassa? on kysymys, johon naturalistisilla maailmanselitysmalleilla ei ole vastausta. Universumin hienosäätö on joka tapauksessa taannut, että maailmankaikkeus ei posahtanut palasiksi jo alussa.

Lähteet:

Antimatter captured by CERN scientists in dramatic physics breakthrough. The Telegraph 19.11. 2010.

Tutkijat vangitsivat antimateriaa. Aamulehti 19.11.2010, A18.