perjantai 26. marraskuuta 2010

Philip S. Skell – rohkea toisinajattelija on poissa




Piirros: José-Manuel Benito Álvarez, Wikipedia. Professori Philip Skell suhtautui viime vuosinaan skeptisesti tähän skenaarioon.


Joel Kontinen

USA:n Tiedeakatemian jäsen, Pennsylvanian valtionyliopiston emeritusprofessori Philip S. Skell kuoli viime sunnuntaina 91 vuoden ikäisenä.

Kemian professori Skell tuli tunnetuksi uranuurtavilla karbeenitutkimuksillaan. Myöhemmin hän huomasi, että darvinistiset selitykset ovat monesti täysin tarpeettomia. Evoluutio ei ollut se luonnontieteiden kulmakivi, joksi sitä oli mainostettu.

Hänelle selvisi, että tiedeyhteisö suhtautui varsin nuivasti tiedemiehiin, jotka epäilevät darvinistista evoluutiota.

Satojen muiden kriitikkojen tavoin professori Skell kirjoitti nimensä A Scientific Dissent from Darwinism –asiakirjaan, jonka myös ainakin kahdeksan suomalaista luonnontieteilijää allekirjoitti jo vuonna 2007.

Vuonna 2005 hän kirjoitti kohutun artikkelin The Scientist –lehteen. Hän esimerkiksi sanoi:

Luonnonvalinta tekee ihmisistä itsekeskeisiä ja aggressiivisia – paitsi kun se tekee heistä altruistisia ja rauhantahtoisia. Tai luonnonvalinta tuottaa viriilejä miehiä, jotka levittävät siementään innokkaasti – paitsi kun se suosii miehiä, jotka ovat uskollisia suojelijoita ja elättäjiä. Kun selitys on niin joustava, että se selittää minkä tahansa käyttäytymisen, sitä on vaikea testata kokeellisesti.”

Darvinismi oli Skellin mielestä tarpeeton selitys.

Lähteet:

Luskin, Casey. 2010. Giving Thanks for Dr. Philip Skell. (25.11.).

Skell, Philip S. 2005. Why do we invoke Darwin? Evolutionary theory contributes little to experimental biology. The Scientist 19(16):10. (29.8.)