lauantai 6. marraskuuta 2010

USA:n vaalitulos: viesti myös Euroopalle



Barack Obama tuskin pitää tästä laulusta.

Joel Kontinen

Kaksi vuotta sitten Amerikka kaipasi muutosta ja valitsi Barack Obaman ja demokraatit valtaan. Viime tiistaina äänestäjät ilmaisivat saaneensa tarpeekseen ultraliberaaleista. Republikaanien kannattajat ja varsinkin Tea Party eli teekutsuliike äänestivät liberaalit pihalle USA:n välivaaleissa.

Tieteen ei pitäisi sotkeutua politiikkaan, mutta jostain syystä Ison-Britannian tunnetuimmat tiedejulkaisut Nature ja New Scientist liputtivat avoimesti demokraattien puolesta ja varoittivat teekutsuliikkeestä – joka niiden mielestä olisi katastrofi tieteelle, moni teekutsulainen kun suhtautuu kriittisesti darvinistiseen evoluutioon, ilmastonmuutoksen perimmäisiin syihin ja kantasolututkimuksen oletettuihin siunauksiin.

Amerikkalaiset eivät kuunnelleet brittien varoituksia. Republikaanit saivat suurimman vaalivoittonsa sitten 1940-luvun – 60 lisäpaikkaa edustajainhuoneeseen, 5 senaattiin ja 5 uutta kuvernöörinpaikkaa.

Talous ei ollut vaalien ainut teema. Kristinuskosta nousevat perinteiset arvot nousivat tärkeiksi vaaliteemoiksi. Amerikkalaisten enemmistö vastustaa abortteja, haluaa säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona ja on kyllästynyt homoseksuaaleja suosivaan politiikkaan.

USA:n välivaalit viestivät myös eurooppalaisille, että perinteiset arvot hylkäävät puolueet voivat menettää rutkasti kannattajia hyvin lyhyessä ajassa.

Suomessakin on perinteisiä arvoja suosiva puolue, joka on saanut yllättävän paljon uusia jäseniä viime viikkoina.

Lähteet:

Aldhous, Peter. 2010. What the US midterm elections mean for science. New Scientist 2783. (21.10.)

Science scorned. Nature 467:7312, 133 (9.9.2010).