maanantai 22. marraskuuta 2010

Taisimme taas vanheta – tällä kertaa 2-3 miljoonaa vuotta



Evolutionistien mukaan ihmisen ja simpanssin tiet erkanivat 2-3 miljoonaa vuotta aiemmin kuin mitä vielä äskettäin rohkenimme kuvitella. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Yleensä evolutionistit käyttävät fossiileja apunaan, kun he valistavat meitä tuntemattomasta menneisyydestämme. Aina vanhoja hampaita ja luunkappaleita ei löydy, mutta ajoitus näyttää onnistuvan heiltä mainiosti myös ilman fossiileja.

Chicagon Field Museumin (Field Museum of Natural History) kuraattori Robert D. Martin ja kollegat käyttivät apuna tietokonemalleja ja analysoivat vanhoja fossiililöytöjä ja DNA:ta tilastollisesti ja raportoivat tuloksensa Systematic Biology –lehdessä.

Tutkijat pyrkivät täydentämään fossiiliaineiston aukkoja tilastotiedoilla. Evolutionistit ovat olettaneet, että ihmisen ja simpanssin tiet erkanivat 5-6 miljoonaa vuotta sitten, mutta esimerkiksi hyvin kiistanalainen pääkallon osa, joka on saanut nimen Sahelanthropus tchadensis ja jota evolutionistit pitävät 7 miljoonan vuoden ikäisenä, ei mahtuisi tähän skenaarioon.

Martin ja kollegat ratkaisivat ongelman siirtämällä ihmisen alkuperän aikaisemmaksi. Niinkin se käy – kunnes taas löydetään jotain uutta vanhaa, joka kumoaa kaiken, minkä olemme tietäneet apinaihmisistä.

Lähde:

New Statistical Model Moves Human Evolution Back Three Million Years. ScienceDaily 5.11.2010.