Länsimaisessa kulttuurissa kuolemaa ei aina pidetä ystävänä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Syksyllä 2009 kirjailija Kaari Utrio herätti kiivastakin keskustelua käytettyään orwellimaista ilmausta ystävälliset unipillerit.
Keskustelu eutanasiasta on taas kerran kiihtynyt mediassa. Esimerkiksi Aamulehti on uutisoinut siitä useita kertoja viime päivinä. Eutanasia (kr. εὖ θάνατος) tarkoittaa hyvää kuolemaa, mutta sana ei kristillisestä perspektiivistä katsottuna välttämättä tarkoita hyvää.
Raamattu kuvaa kuolemaa viholliseksi. Se tuli maailmaan synnin seurauksena. Genesiksen kaksi ensimmäistä lukua kuvaa täydellistä maailmaa, jossa ei ollut kärsimystä eikä kuolemaa, ja Ilmestyskirja kertoo tulevasta maailmasta, jossa ei myöskään ole kipua, sairautta eikä kuolemaa.
Täällä murheen laaksojen maailmassa yli 80 prosenttia suomalaisista hyväksyy eutanasian. Armokuolemaa puolustetaan sillä, että se säästää sairaita kivuilta.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkonen on kritikoinut ihmisiä, jotka muodostavat käsityksensä eutanasiasta liian hätäisesti.
Aamulehden toimittaja Aila-Liisa Laurila kirjoitti osuvasti:
”Eutanasian hyväksyminen antaa kuvan tehoyhteiskuntamme arvoista. Sen mukaan elämä on turhaa, jos siitä ei ole enää mitään hyötyä. - - Yhteiskunnan yleisessä keskustelussa ei nähdä mitään arvoa elämällä sinänsä.”
Laurila jatkaa:
”Elämällä näyttää olevan täysi oikeutus vain, kun se on käytettävissä tuotantokoneiston käyttövoimana. Sairas ei ole arvokas, eikä sairaan ole helppo perustella omaa olemassaoloaan.”
Tästä on vain pieni askel siihen, mitä Saksassa tapahtui 70 vuotta sitten.
Uuden testamentin mukaan kaikki ihmiset ovat arvokkaita, joten kristittyjen tehtävä on puolustaa elämää – hedelmöityksestä aina viimeiseen hengenvetoon saakka.
Lähde:
Laurila, Aila-Liisa. 2010. Tarvitaan laki eutanasiasta. Aamulehti 11. 11., B22.
Tekstit
