keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Charles Darwinin kamppailut



Charles Darwinista tehty dokumentti tarjoaa myös melodramaattisuutta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

YLE on viime aikoina ahkeroinut muistuttaakseen katsojiaan Charles Darwinin juhlavuodesta. Hupiohjelmien lisäksi se on myös tarjonnut vakavampaa katsottavaa.

Darwinin mietteitä on 52 minuutin pituinen, ensisijaisesti evoluution isähahmon kotikunnailla Kentissä kuvattu draama. Alun perin BBC:n tuottamaan ohjelmaan on hyväksytty asiantuntijoiksi vain evoluutioon suopeasti suhtautuvia tutkijoita, kuten esimerkiksi professorit Steve Jones ja Jim Secord.

Charles Darwin oli aikansa lapsi. Vaikka tuolloin lajeja pidettiin muuttumattomina ja ihmistä luomakunnan kruununa, uudenlaiset tuulet puhalsivat Euroopassa. Jo Charlesin isoisä Erasmus Darwin oli esittänyt evoluutioon viittaavia näkemyksiä ja Jean Baptiste de Lamarck oli spekuloinut lajien muutoksesta.

Deismi vaikutti voimakkaasti Englannissa 1800-luvulla. Se piti Jumalaa etäisenä kelloseppänä, joka oli laittanut maailman käyntiin mutta toisin kuin perinteinen kristinusko opettaa, Hän ei puuttunut sen asioihin.

Charles Lyellin näkemys pitkistä geologisista ajanjaksoista ja Thomas Malthusin teoria ruoan riittämättömyydestä vaikuttivat suuresti Darwiniin, ja hän sovelsi näiden ajattelua biologiaan. Olemassaolon kamppailussa voimakkaat tuhoavat heikommat ja elämä syntyy kuolemasta.

Darwin tarkkaili luontoa ja näki siinä muutosta. Nykyisin yksikään kreationisti ei epäile sitä, että esimerkiksi koirat ovat muuttuneet. Koira ei kuitenkaan muutu vaikkapa kissaksi.

Mutta Darwin päätteli pienten muutosten perusteella, että kaikki elollinen oli syntynyt yhdestä yksisoluisesta olennosta.

Dokumentti mainitsee myös vuonna 1844 nimettömänä julkaistun teoksen Vestiges of the Natural History of Creation, joka jo enteili lajien muuttumista toisiksi. Tuolloin tiedemiehet vielä tyrmäsivät kirjan.

Darwinin mietteitä viipyy pitkään tämän perheen iloissa ja suruissa. Charles Darwin itse sairasteli yli kaksi vuosikymmentä. Filmi ehdottaa Etelä-Amerikasta tullutta parasiittia syylliseksi. Jotkut taas sanovat hänen kärsineen laktoosi-intoleranssista.

Sitten hänen kymmenvuotias tyttärensä Annie sairastui vakavasti ja kuoli. Darwin ei voinut käsittää, miksi Jumala voisi aiheuttaa kärsimyksiä pikkutytölle.

Charles Darwin ei voinut hyväksyä ajatusta, että Jumala rankaisisi ei-kristittyjä ikuisesti. Häntä hirvitti Raamatun opetus ikuisesta tuomiosta, varsinkin kun hänen skeptikkoisänsä oli kuollut kolme vuotta ennen Annieta.

Annien kuolema sai Darwinin lopullisesti kääntämään selkänsä Jumalalle. Hän hahmotteli maailmanselitysmallin, jossa Luojalle ei jäänyt lainkaan sijaa. Kuolemasta tuli hänen maailmassaan elämän antaja.

Darwinin vaiheista saa huomattavasti objektiivisemman käsityksen Creation Ministries Internationalin tuottamasta dokumentista The Voyage That Shook the World.


Lähteet:

Darwin, Charles. 1998 (1859). The Origin of Species. Ware: Wordsworth.

Prisma: Darwinin mietteitä. TV1 28.9. klo 19.00.

Salminen, Kari. 2009. Nerokin on ihminen. Aamulehti 28.9., B27.

tiistai 29. syyskuuta 2009

YLE tekee ihmisistä apinoita uudessa hupiohjelmassa



YLE haluaisi tehdä ihmisistä apinoita. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Evolutionistit eivät yleensä tunnusta, että he uskovat ihmisten polveutuvan apinoista. He sanovat mieluummin, että ihmisillä ja apinoilla on yhteinen kantaisä. Ateistiksi tunnustautunut paleontologi G. G. Simpson joka tapauksessa myönsi tämän kiertelyksi ja kaarteluksi (pussyfooting), ja jotkut yhä pitävät Lucyä eli Australopithecus afarensista isoäitinään.

Australopithecus tarkoittaa ’etelän apina’.

Mainostaessaan Marko Pulkkisen juontamaa ohjelmasarjaa YLE ilmoittaa muitta mutkitta, että polveudumme apinoista. Se tarjoaa Charles Darwinin juhlavuoden kunniaksi hupiohjelman, jossa ihmisistä tehdään apinoita:

"Mutsis oli apina! on hulvaton koko perheen tietokilpailu ihmisistä ja muista eläimistä. Ohjelman sisältämien, evoluutioon liittyvien faktojen takia sitä ei suositella alle 15-vuotiaille ryhävalaille."

Ensimmäisessä jaksossa ei darvinistista evoluutiota tosin ollut kuin nimeksi. Ohjelman tekijät olivat kaikesta päätellen joko selailleet Guinnessin ennätysten kirjaa tai tutkineet vanhoja luonto-ohjelmia.

Kukkakärpästen ja ampiaisten sukulaisuudella ei juurikaan ole tekemistä Darwinin kanssa. Kapusiiniapinoiden pähkinänsärkeminen taas kertoo pikemminkin niiden luontaisesta älykkyydestä kuin evoluutiosta. Monesti variksilla on huomattavasti etevämpi strategia.

Kolibrin siipien räpyttelytiheyskin kertoo erittäin älykkäästä suunnittelusta eli luomisesta.

Richard Dawkins tunnusti hiljattain, että ennen ihmiset uskoivat herkemmin evoluutioon kuin nykyisin. Ehkäpä juuri sen vuoksi YLE on valjastanut hupiohjelman muistuttamaan meitä, että vietämme parhaillaan Charles Darwin juhlavuotta.


Lähteet:

Sarfati, Jonathan. 2002. Refuting Evolution. 2. painos. Acacia Ridge: Answers in Genesis.

YLE.fi. Mutsis oli apina. http://ohjelmat.yle.fi/mutsis_oli_apina/ohjelma

maanantai 28. syyskuuta 2009

Löytö: Vanhan testamentin Joosefin nimi faraoiden ajan kolikoissa?



Peter von Cornelius: Joosef selittää faraon unen. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Egyptiläiset arkeologit sanovat löytäneensä todisteita Genesiksessä eli Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainitun Joosefin historiallisuudesta. Hiljattain tohtori Sa'id Muhammad Thabetin johtama tutkimusryhmä kävi lävitse Egyptin arkeologisen museon kokoelmia. He huomasivat niiden joukossa 500 faraoiden ajalta peräisin olevaa kolikkoa.

Arkeologit olivat luulleet niitä amuleteiksi ja varastoineet ne laatikoihin, mutta tarkempi tutkimus osoitti, että ne olivatkin kolikoita.

Joissain kolikoissa oli Joosefin nimi kirjoitettu hieroglyfein. Nimi esiintyy kahdessa eri muodossa, joista toinen on faraon Joosefille antama nimi Saba Sabani eli Safenat-Paneah (1. Moos. 41:45). Samalla löytyi myös lehmää esittävä raha, jonka tutkijat yhdistivät faraon uneen seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta.

Egyptiläinen Al-Ahram lehti kertoi löydöstä viime viikolla. Middle East Media Research Institute julkaisi siitä englanninkielisen tiedotteen torstaina (24.9.).

Jotkut skeptikot ovat jo ehtineet väittää, että löytö ei ole luotettava, koska sen tehneet arkeologit ovat muslimeja, jotka etsivät tukea omille uskonnollisille näkemyksilleen.

Voisimme samasta syystä epäillä kaikkien ateististen biologien ja paleoantropologien tulkintoja omista löydöistään.

Kolikot ovat osoitus Vanhan testamentin luotettavuudesta. Skeptikot ovat pitkään väittäneet, että Joosef ei ole historiallinen henkilö. Heidän pitäisi ehkä tarkistaa näkemyksiään.

Viime vuosina on löytynyt todisteita myös useiden muiden Vanhan testamentin henkilöiden historiallisuudesta. (Lue lisää tästä , tästä , tästä ja tästä .)

Lähteet:

Archeologists find 'Joseph-era' coins in Egypt. The Jerusalem Post (25.9.2009)
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull&cid=1253820674074

MEMRI – Middle East Media Research Institute. Leading Egyptian Daily 'Al-Ahram' Reports: Coins from Era of Biblical Joseph Found in Egypt. (24.9. 2009)http://www.memri.org/bin/latestnews.cgi?ID=SD256109

lauantai 26. syyskuuta 2009

Richard Dawkinsin logiikka ontuu - taas kerran



Richard Dawkins ei juurikaan ole tunnettu logiikastaan. Tuore kirja ei ole poikkeus.



Joel Kontinen

Richard Dawkins on vaihteeksi kirjoittanut kirjan, tällä kertaa evoluutiosta. The Greatest Show on Earth: The Evidence for Evolution (Bantam Press/Simon & Schuster, 2009) ei Dawkinsin mukaan ole uskonnonvastainen kirja.

Dawkins ei siitä huolimatta malta olla kirjoittamatta: ”Jumala, toistaakseni tämän seikan, jonka tulisi olla ilmeinen mutta ei ole, ei koko ikuisen olemassaolonsa aikana ole luonut [edes] pikkuruista siipeä.”

Logiikka ei ennenkään ole ollut Dawkinsin vahvin puoli. Filosofi Alvin Plantinga on esimerkiksi vihjaissut, että Dawkinsin argumentit ovat niin surkeita, että monet niistä palkittaisiin hylätyllä arvosanalla filosofian toisen vuosikurssin yliopisto-opinnoissa.

Nyt Richard Dawkinsiä yleensä suuresti arvostavassa New Scientist –lehdessä uskalletaan epäillä, ettei hän yksinkertaisesti kykene hillitsemään itseään. Vihaa on vaikeaa pitää aisoissa.

Keniassa alkuvuonna 1941 syntynyt Dawkins joutui lapsena osallistumaan koulun aamuhartauksiin. Voi hyvinkin olla, että hänen uskonnonvastaisuutensa juontuu jo tuolta ajalta. Ehkäpä hän on vain pukenut sen tieteelliseen kaapuun.

Kirjoittajan ikä alkaa jo näkyä Dawkinsin tekstistä. Hän vihjaa, että ihmiset olivat ennen vanhaan fiksumpia, niin että heitä ei tarvinnut suostutella pitämään evoluutiota totena. Nyt tehtävä on paljon vaikeampi.

Mutta ehkä Dawkinsin kannattaisi miettiä, johtuuko ihmisten suhtautuminen sittenkään tietämättömyydestä. Archaeoraptorin ja Ida-fossiilin tapaiset skandaalit ovat hyvinkin saattaneet saada entistä useammat näkemään, millaiseen asuun keisari Charles on pukeutunut.


Lähteet:


Olson, Randy. 2009. Review: The Greatest Show on Earth by Richard Dawkins. New Scientist 2725 (14.9.) http://www.newscientist.com/article/mg20327256.400-review-the-greatest-show-on-earth-by-richard-dawkins.html?DCMP=OTC-rss&nsref=online-news

Plantinga, Alvin. 2007. The Dawkins Confusion. Naturalism 'ad absurdum'. Christianity Today. (1.3.). http://www.christianitytoday.com/bc/2007/marapr/1.21.html.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Iltalehti etsii darvinistista selitystä avioeroon



Iltalehti etsii avioerojen syytä ihmisten oletetusta apinamaisesta menneisyydestä.




Joel Kontinen

Populaaritiedelehdet, esimerkiksi Scientific American, ovat jo pitkään selittäneet ihmisten käyttäytymistä oletetulla eläimellisellä menneisyydellä. Myös tuore Iltalehti ottaa oppia darvinistisesta tarinoinnista ja löytää syyn lisääntyviin avioeroihin evoluutiosta:

"Ehkäpä ihmisapina homo sapiensille sopisi yhden kumppanin sijasta vaikkapa pari-kolme pitkää suhdetta. Naisen näkökulmasta katsottuna; yksi mies lasten isäksi, toinen rakastajaksi, kolmas talonmieheksi."

Iltalehti lainaa tietokirjailija Osmo Tammisaloa, jonka mukaan ihmiset eivät välttämättä tiedä, ovatko he pohjimmiltaan yksi- vai moniavioisia. Tämä ei liene ihme, jos meidät muita mutkitta määritellään ihmisapinoiksi.

Eläinaktivistit mielellään nostaisivat simpanssit ihmisiksi, mutta Iltalehti tekee juuri päinvastoin eli tekee ihmisestä apinan, vaikka yksikään evolutionisti ei tietääkseni ole luokitellut simpansseja Homo-sukuun.

Iltalehti etsii syitä avioeroihin myös yhteiskunnan muutoksesta: maaseudulla ihmiset olivat ennen vanhaan uskollisempia kuin nykyisin kaupungeissa.

Lehti ei katso kristinuskon avioliittokäsitystä mainitsemisen arvoiseksi. Jo Genesis kertoo, että Jumala suunnitteli avioliiton yhden miehen ja yhden naisen elinikäiseksi liitoksi.

Markuksen evankeliumissa Jeesus opetti avioliitosta, kun fariseukset kysyivät Häneltä, saiko mies erota vaimostaan. "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon," he sanoivat.
Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen.
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.
Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”


Mutta ehkäpä apinatarinat miellyttävät aikamme urbaania ihmistä enemmän kuin Jeesuksen opetus luomisesta.

Siinä tapauksessa hänen pitäisi uskoa, että lämpimässä lammikossa sattumalta syntyneestä yksisoluisesta olennosta kehittyi miljardien vuosien kuluessa kahdella jalalla asteleva skeptikko, joka toivoo lujasti, ettei häntä ole luotu, koska hän ei missään tapauksessa haluaisi olla vastuussa tekemisistään Luojalleen.


Lähde:

Lappalainen, Tiina. 2009. Voiko avioerojen syy löytyä biologiasta? Iltalehti 25.9.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2009092510250336_pr.shtml

torstai 24. syyskuuta 2009

Ortodoksiteologi: Ateistit vääristelevät kristinuskon vaikutusta



Teologian professori David Bentley Hart tarkastelee uutuuskirjassaan Richard Dawkinsin ja muiden militanttien ateistien tarkoitushakuista uskonnonselitystä.



Joel Kontinen

Militantit ateistit muistavat kristinuskon historiasta inkvisition, noitavainot, uskonsodat ja ristiretket, mutta loppu jääkin sitten pimentoon. He harvemmin puhuvat siitä hyvästä, mitä Jeesuksen Kristuksen seuraajat ovat saaneet aikaan yhteiskunnassa, esimerkiksi lepraparantoloista, orpokodeista ja kouluista.

He eivät ole kuulleetkaan kristinuskon tuomasta tasa-arvosta ja vapaudesta. Galileon tapauksesta he ovat luoneet oman myyttinsä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kirjassaan Atheist Delusions: The Christian Revolution and Its Fashionable Enemies (Yale University Press, 2009) teologian professori David Bentley Hart käsittelee ateismia. Hart, amerikkalainen ortodoksiteologi ja filosofi, osoittaa, että militantit ateistit ovat tehneet kristinuskosta oman versionsa, jota on helppo arvostella.

Se ei toisin sanoen ole Raamatun opettamaa kristinuskoa vaan jotain vallan muuta.

Jos vertaamme kristinuskon hedelmiä valistuksen ajan tuotoksiin, huomaamme pian, kumpi on tuonut enemmän siunauksia ja kumpi enemmän kärsimyksiä ihmiskunnalle. Ateisteilla oli sentään Stalin ja Pol Pot, joten kovin korkealta heidän ei kannattaisi puhua.

Hartin mukaan jälkikristillinen maailma arvostaa tahdonvapautta siinä määrin, että valinnanvapaudesta on tullut tärkeämpi kuin se, mitä valitsemme. Ihmiset vaativat itselleen oikeutta päättää esimerkiksi abortista, eutanasiasta ja geeniteknologiasta.

Niiden seuraukset eivät välttämättä ole kovinkaan rohkaisevia.

Hart sanoo, että kristinusko on ”luovin yksittäinen kulttuurinen, eettinen, esteettinen, sosiaalinen, poliittinen ja hengellinen tekijä” länsimaiden historiassa. Toisin kuin ateismi, se tarjoaa ihmisille todellista toivoa.

"Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon", sanotaan Jeremian kirjassa (29:11).





Lähde:

Kirkpatrick, Kate. 2009. Reframing Human History. Christianity Today (23.9.) http://www.christianitytoday.com/ct/2009/september/33.81.html

tiistai 22. syyskuuta 2009

Suomalainen uskoo Jumalaan – mutta omalla tavallaan



Michelangelon maalaus kertoo uskosta luomiseen. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Suomalaisista yli kolme neljästä uskoo Jumalaan, mutta moni omalla tavallaan. Taloustutkimuksen tekemässä ja Valittujen Palojen tilaamassa tutkimuksessa haastateltiin 1004:ää ihmistä tämän vuoden toukokuussa. Tutkimuksen virhemarginaali on + / - 2,5 prosenttia.

Miksi monet uskovat Jumalaan eri tavalla kuin evankelis-luterilainen kirkko opettaa? Olisikohan syy kirkossa? Valitettavan moni pappi tulkitsee Raamattua joko ”luonnontieteellisen” tai postmodernin linssin lävitse. Niinpä Genesiksen yliluonnollinen luominen on korvattu uskolla alkuräjähdykseen ja luonnonprosesseihin. Darwin on astunut Mooseksen varpaille.

Valistuksen aatteiden hengessä ihminen on noussut kaiken mitaksi. New age ja Äiti Amman rakkauden oppi kuulostavat suomalaisen kulttuuripakanan mielestä miellyttävämmiltä kuin Jeesuksen sanat ristin kantamisesta ja itsensä kieltämisestä.

Ateistien kampanjointi ei ole vähentänyt suomalaisten uskomista. Mutta se on osaltaan saattanut lisätä new agen tapaisen pullamössöuskonnon suosiota.


Lähde:

HS.fi Uutiset. Suomalainen uskoo Jumalaan eri tavalla kuin kirkko opettaa. 22.9. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalainen+uskoo+Jumalaan+eri+tavalla+kuin+kirkko+opettaa/1135249482739