sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Tervapääskyn suunnistustaidot kertovat älykkäästä suunnittelusta

 

Joel Kontinen

 

Korkeasaaren Villieläinsairaalassa on tänä kesänä hoidettu noin 150 tervapääskyä.

Heinäkuussa Korkeasaaren Villineläinsairaalaan tuotiin hoitoon todella pieni, pesästä pudonnut tervapääskyn poikanen. Painoa linnulla oli vain 13,4 grammaa.

"Poikanen oli alusta alkaen kuitenkin reipas ja kova syömään, joten se kasvoi hyvin." Korkeasaaren eläintarha kirjoittaa Facebook-sivuillaan,  

Hyvin kasvanut lintu alkoi muutama päivä sitten välillä kieltäytyä ruuasta, mikä oli merkki siitä, että se alkoi olla valmis lähtemään maailmalle. Lentoonlähtöpäivä koitti maanantaina, kun linnun siivetkin olivat jo kasvaneet sopivan mittaisiksi.

Seuraavan kerran se todennäköisesti laskeutuu siiviltään 2-3 vuoden kuluttua, kun se pesii ensimmäisen kerran.

Villieläinsairaalassa on hoidettu tänä kesänä noin 150 tervapääskyä, joista pari on vielä kasvamassa oikean kokoiseksi.

Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola. Hoidon tavoitteena on palauttaa eläimet hyväkuntoisina takaisin luontoon.

Muuttolinnut eivät sovi paikalliseen vedenpaisumuksen kanssa. Niiden suunnistustaidot kertovat älykkäästä suunnittelusta.

Naturalismiin uskovat nykytieteilijät eivät pystyisi synnyttämään nykytiedettä, toteaa  dosentti Lennart Saari.  Toisin kuin moni sanoo uskovansa, maailmankaikkeus kaikkine hienouksineen ei ole voinut tupsahtaa tyhjästä ilman ulkopuolista suunnittelijaa.

Lähde:

Kormilainen,  Mikko. 2021, Tämä 13 grammaa painava rääpäle kasvoi linnuksi, joka lentää yhtäjaksoisesti seuraavat pari vuotta MTV 8.9.