lauantai 1. kesäkuuta 2024

Neandertalilaiset pystyivät puhumaan


 Kuva: Petr Student/Shutterstock.

 Joel Kontinen

Neandertalilaiset (Homo neandertensis) kiehtovat tutkijoita ja suurta yleisöä. Ne ovat edelleen keskeisiä keskusteluissa Homo-suvun luonteesta (laaja biologinen luokittelu, johon ihmiset ja heidän sukulaisensa kuuluvat). Neandertalilaiset ovat myös elintärkeitä lajimme,  Homo sapiensin, ainutlaatuisuuden ymmärtämiselle.

Evoluution mukaan meillä oli yhteinen esi-isä neandertalilaisten kanssa noin 600 000 vuotta sitten. Ne kehittyivät Euroopassa, kun taas me Afrikassa, ennen kuin ne levisivät useita kertoja Euraasiaan. Neandertalilaiset kuolivat sukupuuttoon noin 40 000 vuotta sitten. ”Me kansoitimimme maailman ja kukoistamme edelleen. Siitä, johtuuko tämä erilainenkin lopputulos kielen ja ajattelun eroista, on keskusteltu pitkään.

Neandertalin puukeihäiden löytäminen ja hartsien käyttö työkalujen valmistukseen erillisistä komponenteista ovat myös parantaneet näkemyksiämme niiden teknisistä taidoista." Lintujen kynsistä tehdyt riipukset ja höyhenten todennäköinen käyttö vartalonkoristeena ovat esimerkkejä symboliikasta, samoin kuin geometriset kaiverrukset kiveen ja luuhun.

Uudet anatomiset todisteet osoittavat, että neandertalilaisten ääni- ja kuuloreitit eivät eronneet merkittävästi omistamme, mikä osoittaa, että anatomisesta näkökulmasta he pystyivät yhtä hyvin kuin me kommunikoimaan puheen avulla.

Kristillisen uskon mukaan neandertalilaiset olivat Nooan poikien jälkeläisiä.  

Lähde:

Steven Mithen, 2024. Neanderthals could talk — but how sophisticated was their language? | Live Science 27.5.