maanantai 23. huhtikuuta 2018

DNA: n korjausmekanismi korjaa säteilyn aiheuttamia vaurioita kasveilla

Darwinille kukkien evoluutio oli inhottava mysteeri. Tuore tutkimus kertoo, että mutaatiot eivät auta kasvien kehitystä, koska DNA:n korjausmekanismit korjaavat säteilyn aiheuttamia vaurioita.




Joel Kontinen

Vuonna 2015 Aziz Sancar jakoi kemian Nobelin kahden muun tutkijan kanssa. He saivat tunnustuksen DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä.

Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.

Hän tutki elävien olentojen korjausmekanismeja.

Äskettäin Nature Communications julkaisi Sancarin ja kollegojen tutkimuksen kasvien samantapaisesta mekanismista. He saivat selville, että kasveilla on vieläkin tehokkaampi mekanismi kuin ihmisillä tai eläimillä.

Kasvit tarvitsevat sitä, kun ne eivät voi välillä mennä varjoon, suojaan auringolta.

Darvinistisessa maailmassa luonnonvalinnan ja mutaatioiden pitäisi kuljettaa kehitystä eteenpäin, mutta nyt tiedämme, että korjausmekanismit estävät virheitä.

Solut osaavat korjata virheitä myös muilla tavoin, ja esimerkiksi jotkin levät ja kalat tuottavat luonnostaan auringolta suojaavaa ainetta.

Lähde:

University of North Carolina Health Care. 2018. How does plant DNA avoid the ravages of UV radiation? The lab of UNC-Chapel Hill Nobel laureate Aziz Sancar reveals first-ever repair map of an entire multicellular organism to illuminate the inner workings of the plant kingdom's highly efficient DNA repair system. Science Daily. (17.4.).