tiistai 18. kesäkuuta 2019

Koirien silmät ovat evoluution tapa saada ihmiset kiinnostumaan niistä



Kuva: Denhulde, CC BY-SA 3.0.



Joel Kontinen

Jos koiralla on silmät, jotka näyttävät kertovan jotakin tai vaativat huomiota, se voisi olla evoluutio tapa manipuloida tunteitasi.

Tutkijat ovat havainneet, että koirilla on lihaksia silmiensä ympärillä, mikä antaa niille mahdollisuuden tehdä ilmeitä, jotka erityisesti houkuttelevat ihmisiä.

Pieni kasvojen lihas mahdollistaa koirien silmien jäljittelemään pikkulasten kaltaista ilmettä, joka herättää hoivareaktion.

Tutkimuksessa sanotaan, että tällaiset "pennun silmät" auttoivat kotieläiminä pidettyjä koiria pitämään ihmisiä vertaisinaan.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, miten tällaiset koiran ilmeet voivat vedota ihmisiin, mutta tämä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tutkimus osoittaa, että koirien silmien ympärillä on tapahtunut anatominen muutos sen mahdollistamiseksi.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat käyttävät tätä "pentusilmien" ilmettä todennäköisemmin silloin, kun ihminen tarkastelee niitä, mikä viittaa siihen, että se on tarkoituksellista käyttäytymistä ja tarkoitettu ihmiselle.

Anatomisti ja yksi raportin kirjoittajista, professori Anne Burrows, Duquesne-yliopistosta USA:sta sanoo, että evoluutiolla koirien kasvojen lihasten muutokset olivat ’huomattavan nopeita’ ja ne voivat "olla suoraan yhteydessä koirien parempaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa".

Tulokset kertovat Portsmouthin yliopiston professori Bridget Wallerin mukaan "kuinka tärkeitä kasvot voivat olla huomion kiinnittämisessä ja kuinka voimakas tekijä kasvojen ilme voi olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa".

Evoluutio on sikäli erityinen sana, että sitä käytetään väärin. Tässä tutkimuksessa se on tehnyt koirista liki ihmiskelpoisen.

Koirien historia ei mairittele Charles Darwinia. Esimerkiksi Australian villikoira dingo ja hypridikoirat puhuvan evoluutiota vastaan.

Lähde:

Coughlan, Sean.2019. Dogs' eyes evolve to appeal to humans. BBC News (18.6.)