torstai 23. toukokuuta 2024

Kadoksissa olleet valokuvat viittaavat siihen, että Marsin salaperäinen kuu Phobos voi olla loukkuun jäänyt komeetta

 


Kuva: NASA/JPL-Caltech/GSFC/Univ. of Arizona

Joel Kontinen

Aiemmin julkaisemattomat valokuvat Marsin kuu Phobosista vihjaavat, että salaperäinen satelliitti voi olla loukkuun jäänyt komeetta – tai ehkä vain osa komeettaa, yhdessä sen kaksoiskuu Deimoksen kanssa.

Marsin kuu Phobos voi itse asiassa olla komeetta - tai ainakin osa komeettaa -, jonka Punainen planeetta vangitsi evolutionistien mukaan gravitaatiolla kauan sitten, uusi, aiemmin julkaisemattomiin valokuviin perustuva preprint-tutkimus viittaa.

Vuosien ajan tutkijat ovat ihmetelleet Phoboksen ja sen kaksosen Deimosin alkuperää. Jotkut kannattavat teoriaa, jonka mukaan kuut ovat entisiä Marsin painovoiman houkuttelemia asteroideja, koska niiden kemiallinen koostumus on samanlainen kuin Marsin ja Jupiterin välisen pääasteroidivyöhykkeen tiettyjen kivien kemiallinen koostumus.

Tätä vangitsemisprosessia simuloivat tietokonemallit eivät kuitenkaan ole kyenneet toistamaan parin lähes ympyränmuotoisia polkuja Marsin ympärillä. Toinen hypoteesi viittaa siihen, että jättiläismäinen isku, kuten se, joka loi kuumme, irrotti kaksikon pois Punaisesta planeetasta, mutta Phobosilla on erilainen kemiallinen koostumus kuin Marsissa, mikä tekee tästäkin skenaariosta epätodennäköisen.

Lähde:

 2024. Lost photos suggest Mars' mysterious moon Phobos may be a trapped comet in disguise | Live Science 23.5.