torstai 27. joulukuuta 2012

Miten kengurut ja muut pussieläimet pääsivät Araratilta Australiaan?

Vallabeja näkee monesti Australian sisämaan kaupunkien liepeillä.




Joel Kontinen

Paikannimet kertovat monesti ihmisten tarpeesta muistaa jotain menneisyydestään. Niinpä Australiassa on Newcastle, Tottenham ja muita Englannin liigasta tuttuja paikkakuntia. Joukkoon on päässyt myös Dalby, jonka ruotsalaiset siirtolaiset ovat luultavasti nimenneet.

Kaikkein veikein nimi on Victorian osavaltiossa sijaitseva kaupunki Ararat, joka on tuttu myös Genesiksen kahdeksannesta luvusta.

Araratin lähellä on sitä paitsi vuoria. Kenguruilta ei siis ollut kovinkaan pitkä matka Araratista muualle Australiaan.

Toisaalta pussieläimet saattoivat myös hyödyntää vedenpaisumusta seuranneen jääkauden aikana syntyneitä maasiltoja ja loikiskella Australiaan. Tai tulla kasvillisuuden muodostamilla lautoilla, joista myös evolutionistit ovat spekuloineet.