tiistai 12. huhtikuuta 2016

”10 miljoonaa vuotta” vanhat pigmenttisolut haastavat evoluution vuosimiljoonat

Kronomatofori antaa kameleontille sen värit. Kuva: Geoff, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Me saamme ihonvärimme melaniinista, joka myös antaa lintujen sulille niiden värin.

Matelijat sen sijaan saavat värinsä ihonalaisista pigmenttimolekyyleistä, joita kutsutaan kronomatoforeiksi.

Hiljattain tutkijat katsoivat jo 1900-luvun alkuvuosina Espanjasta löytyneen käärmeen fossiilia elektronimikroskoopilla ja julkaisivat tuloksensa Current Biology -lehdessä. Paleontologi Maria McNamara (University College, Cork) kollegoineen huomasi, että vaikka kalsiumfosfaatti oli syrjäyttänyt alkuperäiset solut, pigmenttisolujem muodot näkyivät yhä.

McNamara ja kollegat vertasivat käärmevainajan värejä nykykäärmeiden väreihin ja huomasivat, että ne täsmäsivät. Tämä ”kymmenen miljoonaa vuotta” vanha matelija oli päältä vihertävä ja osaksi ruskea tai musta ja vatsanpuolelta vaalea – niin kuin monet nykykäärmeet.

Jälleen kerran evoluutio loistaa poissaolollaan. Käärme muistattaa nykyisin kiemurtelevia lajitovereitaan monin tavoin.

Se ei evolutionistien mielestä ole läheskään niin vanha kuin varhaisimmat käärmeet. He uskovat, että käärmeet olivat käärmeitä jo ”167 miljoonaa vuotta” sitten.

Evoluutiolla on kiusallinen tapa unohtaa eläimiä.


Lähde:

Monahan, Patrick. 2016. A 10-million-year-old snake, in full color. Science (31.3.).