Jeesuslisko: sitkeä elävä fossiili juoksee veden päällä, ei ole juuri muuttunut ”48 miljoonaan vuoteen”

Jeesuslisko haastaa darvinistiset selitykset. Kuva: Belizian, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Apulaisprofessori Jack Conrad julkaisi viime kesällä PLoS ONE:issa tutkimuksen muinaisesta basiliskista, jonka fossiili kaivettiin esiin Wyomingissa jo vuonna 2008.

Oletettavasti 48 miljoonaa vuotta vanha Babibasiliscus alxi näyttää yhä meidän päivinämme veden pinnalla juoksentelevalta jeesusliskolta.

Noin 60 senttiä pitkä basiliski oli osapuilleen yhtä suuri kuin sen isojalkaiset jälkeläiset, jotka hyödyntävät veden pintajännitystä ja pystyvät pysyttelemään pinnalla viitisen metriä.

Muiden elävien fossiilien, esimerkiksi Karibian liskojen, tuataran, krokotiilin, merikilpikonnan, katkaravun, hämähäkin, sudenkorennon, maasian, punapandan ja koalan, tavoin myös jeesuslisko haastaa darvinistiset selitykset.


Lähde:

Geggel, Laura. 2015. Wild 'Jesus Lizard' Once Walked on Wyoming's Tropical Waters. LiveScience (1.7.).

Laiskiainen: nerokas ratkaisu takaa energian säästön

Laiskiainen: nerokas ratkaisu takaa energian säästön. Kuva: Steven G. Johnson, Creative Commons (CC BY 2.5).




Joel Kontinen

Jos orava haaskaa energiaa säntäilemällä edestakaisin pensaikoissa ja piilottelemalla pähkinöitä ja muita vitamiinipommeja pitkin pientareita, laiskiainen on valinnut hyvin erilaisen elämäntyylin.

Koalan tavoin se viihtyy paikallaan. Mutta syynä ei ole laiskuus, vaan laiskiaisella on äärimmäisen hidas aineenvaihdunta. Se syö miltei pelkästään lehtiä, jotka se sulattaa hyvin hitaasti. Pysymällä aloillaan se säästää energiaa.

Australian pussieläinten tavoin laiskiainen on suunniteltu nerokkaasti tulemaan toimeen niukoilla ravinteilla.

Sohvaperunaksi sitä ei pidä syyttää.


Lähde:

Steffan, Melissa. 2015. Who Are You Calling a Deadly Sin? Christianity Today. Behemoth 32 (1.10.).

Venäjän risteilyohjukset, USA:n pommit ja meidän pihan punarinnat

Punarinta (Erithacus rubecula). Kuva: Francis C. Franklin, Creative Commons (CC-BY-SA-3.0).



Joel Kontinen

Neljä venäläistä risteilyohjusta putosi vahingossa Iraniin, tai näin ainakin USA:n sotilasasiantuntijat sanovat. USA liittolaisineen erehtyi Afganistanissa pommittamaan sairaalaa, joten kummankin suurvallan aseiden tarkkuudessa on rutkasti parantamisen varaa.

Äsken takapihamme omenapuussa viivähtänyt punarinta päihittää USA:n ja Venäjän huippuaseiden tarkkuuden mennen tullen. Se saapuu joka huhtikuussa Välimeren alueelta täsmälleen samaan pihaan eikä esimerkiksi lähitien toiselle puolelle.

Punarinta (Erithacus rubecula) on taitavampi kvanttiteknologian käyttäjä kuin yksikään laboratoriossa työskentelevä tutkija. Se hyödyntää maapallon magneettikenttää suunnistaessaan.

Tarkkuus ei ole kovinkaan harvinainen ominaisuus eläinkunnassa. Kolibri pysyy pysyttelemään ilmassa paikallaan kovassa myrskyssä, ja ampujakala säätelee vesisuihkunsa saaliin etäisyyden ja painon mukaan.

Tällaiset häkellyttävät kyvyt ovat osoitus luomisesta.


Lähde:

BBC news. 2015. Syria crisis: Russian Caspian missiles 'fell in Iran'. (8.10.).

DNA:n korjausmekanismien selvittäminen toi tutkijoille kemian Nobelin

DNA. Kuva: brian0918, public domain.




Joel Kontinen


Elävät olennot ovat täynnä korjausmekanismeja, jotka estävät mutaatioita ja siten myös darvinistista evoluutiota.

Nerokkaasti suunniteltu DNA on pitkään kiehtonut tutkijoita. Tomas Lindahl, Paul Modrich ja Aziz Sancar saivat vuoden 2015 kemian Nobel-palkinnon DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä. Ruotsin tiedeakatemian mukaan he ”kartoittivat molekyylitasolla, miten solut korjaavat vaurioitunutta DNA:ta ja säilyttävät geneettistä informaatiota”.

Tomas Lindahl selvitti, miten entsyymit tunnistavat vaurioituneita emäksiä ja korvaavat ne ehjillä.

Paul Modrich tutki mekanismia, joka korjaa DNA:n kopioinnissa tapahtuvia virheitä.

Aziz Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.

Näiden tutkimuksen yhteinen nimittäjä on siinä, että DNA:n luontaiset korjausmekanismit estävät mutaatioita, joiden pitäisi olla darvinistisen evoluution raaka-aineita. Vaikka suurin osa tunnetuista mutaatioista on haitallisia, evolutionistit ovat toivoneet, että ne voisivat tehdä uskomattomia hyppäyksiä.

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä Melbournen museossa satuillaan: ”Osapuilleen 150 miljoonaa vuotta sitten mutaatio muutti suomun höyheneksi. Sen jälkeen mutaatiot ovat synnyttäneet ne hienot sulat, jotka nykyään näemme.”

DNA:n korjausmekanismit estävät tällaiset virheet.


Lähde:

Cressey, Daniel. 2015. DNA repair sleuths win chemistry Nobel. Nature news (7.10.).

Ruska: älykkäät kasvit kierrättävät ravinteita

Syksyn värit kertovat meille luonnon nerokkaista ratkaisuista.





Joel Kontinen

Luonto on täynnä nerokkaita ratkaisuja. Näemme esimerkiksi aurinkopaneeleita, jotka rakentavat itse itsensä.

Näin syksyn tullen näemme myös älykästä kierrätystä.

Kun valo vähenee ja ilma viilenee, yhteyttäminen loppuu. Lehtivihreä hajoaa, ja näemme lehtien muut väriaineet – oranssin, punaisen ja keltaisen sekä näiden yhdistelmiä.

Puut ja pensaat siirtävät lehtiin varastoituneet ravinteet runkoon, joten ne eivät mene hukkaan, vaan niitä voidaan käyttää uudestaan.

Näyttää siltä, että pohjolan puut ja pensaat on ohjelmoitu selviytymään pimeän ja kolean ajan ylitse ja puhkeamaan taas uuteen loistoon, kun valo ja lämpö keväällä lisääntyvät.

Jumala ei tässä kaikessa ole unohtanut kauneutta. Se kertoo meille luomisesta.

Neandertalilaiset lämmittivät kotiluolansa ja käyttivät lämmintä vettä

Näin Porissa mainostettiin neandertalilaisia viime vuonna. Näkemys kaipaa päivitystä.





Joel Kontinen

Neandertalilaiset olivat evoluution ensimmäiset apinaihmiset. Kun Charles Darwinin Lajien synty näki päivänvalon vuonna 1859, neandertalinihminen oli ainoa apinamainen esi-isämme.

Apinamaisuus on pikkuhiljaa karissut neandertalilaisten hartioilta. He ovat täysin ihmisiä niin kuin mekin.

Uusin Barcelonan lähellä tehty löytö viittaa siihen, että he osasivat käyttää tulisijoja ja lämmittää luolansa, jossa oli useita huoneita.

Luolassa saattoi myös olla muita mukavuuksia, etenkin lämmintä vettä.

Evolutionistit myöntävät, että heidän käsityksensä neandertalilaisista on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä. Nyt tiedetään, että neandertalinihmiset hautasivat kuolleet, valmistivat soittimia, käyttivät kamomillaa ja kärsämöä mausteina, purjehtivat Kreikan saaristossa, olivat taitavia luolataiteilijoita, tekivät taidokkaita työkaluja, käyttivät sulkakoristeita, puhdistivat hampaanvälinsä hammastikuilla ja kykenivät puhumaan.

Genesikseen perustuvan mallin mukaan neandertalilaiset olivat täysin ihmisiä. He olivat Nooan jälkeläisiä, jotka elivät vedenpaisumusta seuranneella jääkaudella Euroopan karuissa oloissa.


Lähde:

Blakemore, Erin. 2015. Neanderthals Had Houses With Hot Water. Smithsonian.com (31.8.).

Kehitysopillinen kummajainen: ameban jättiläismäinen genomi

Protozoo Chaos carolinense. Kuva: Tsukii Yuuji, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).



Joel Kontinen

Darvinistisen kertomuksen mukaan elämä syntyi nelisen miljardia vuotta sitten. Kukaan ei tiedä, miten, miksi tai missä näin pääsi käymään, mutta evolutionisti uskoo vakaasti, että darvinistiset prosessit pystyivät rikkomaan luonnonlakeja jo heti alussa.

Yksisoluiset olennot (esitumalliset eli prokaryootit) eivät ole kuitenkaan pitäneet turhaa kiirettä, vaan ne ovat jääneet yksisoluisiksi.

Ameba on tästä hyvä esimerkki. Sen genomi on 200 kertaa suurempi kuin ihmisen, mutta se ei ole onnistunut saamaan edes toista solua kaverikseen. Olisi silti väärin luonnehtia amebaa yksinkertaiseksi.

Aiemmin mantrana toistettu yksi geeni = yksi proteiini -hypoteesi on liian yksinkertainen selitys.

Todellisuus on paljon mutkikkaampi.

Proteiineja koodaavien geenien lukumäärä – tai edes genomin koko – ei korreloi organismin mutkikkuuden kanssa. Evoluutioon uskovat tutkijat eivät tiedä, mistä tämä johtuu.

He ovat muutenkin joutuneet viskaamaan entisiä kehitysopillisia totuuksia roskakoriin. Roskaa ei ole meidän perimässämme vaan darvinistisessa ajattelussa.

Richard Dawkinsin markkinoima itsekäs geeni -näkemys ei alkuunkaan kuvaa todellisuutta.

Myös muiden darvinististen selitysten ongelma on siinä, että ne eivät toimi.

Lähteet:

Lane, Nick ja William Martin. 2010. The energetics of genome complexity. Nature 467, 929–934.

Taft, Ryan J., Michael Pheasant ja John S. Mattick. 2007. The relationship between non-protein-coding DNA and eukaryotic complexity. BioEssays 29 (3): 288–299.

Winstead, Edward R. 2001. Sizing up genomes: Amoeba is king. Genome News Network. (12.5.).