maanantai 5. lokakuuta 2015

Neandertalilaiset lämmittivät kotiluolansa ja käyttivät lämmintä vettä



Näin Porissa mainostettiin neandertalilaisia viime vuonna. Näkemys kaipaa päivitystä.





Joel Kontinen

Neandertalilaiset olivat evoluution ensimmäiset apinaihmiset. Kun Charles Darwinin Lajien synty näki päivänvalon vuonna 1859, neandertalinihminen oli ainoa apinamainen esi-isämme.

Apinamaisuus on pikkuhiljaa karissut neandertalilaisten hartioilta. He ovat täysin ihmisiä niin kuin mekin.

Uusin Barcelonan lähellä tehty löytö viittaa siihen, että he osasivat käyttää tulisijoja ja lämmittää luolansa, jossa oli useita huoneita.

Luolassa saattoi myös olla muita mukavuuksia, etenkin lämmintä vettä.

Evolutionistit myöntävät, että heidän käsityksensä neandertalilaisista on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä. Nyt tiedetään, että neandertalinihmiset hautasivat kuolleet, valmistivat soittimia, käyttivät kamomillaa ja kärsämöä mausteina, purjehtivat Kreikan saaristossa, olivat taitavia luolataiteilijoita, tekivät taidokkaita työkaluja, käyttivät sulkakoristeita, puhdistivat hampaanvälinsä hammastikuilla ja kykenivät puhumaan.

Genesikseen perustuvan mallin mukaan neandertalilaiset olivat täysin ihmisiä. He olivat Nooan jälkeläisiä, jotka elivät vedenpaisumusta seuranneella jääkaudella Euroopan karuissa oloissa.


Lähde:

Blakemore, Erin. 2015. Neanderthals Had Houses With Hot Water. Smithsonian.com (31.8.).