perjantai 30. lokakuuta 2015

Lentokyvytön kiivi sekoittaa evoluutiouskomuksia



Apteryx mantelli. Kuva: Maungatautari Ecological Island Trust, public domain.




Joel Kontinen

Mosaiikkimaiset eläimet tuottavat päänvaivaa evolutionisteille. Esimerkiksi varsieväkala Latimeria chalumnae, vesinokkaeläin, nokkasiili ja maasika eivät tunnu sopivan Darwinin elämänpuuhun.

Samaa voitaneen sanoa Uuden-Seelannin kansallislinnusta eli kiivistä, jonka oletettu evoluutio on hämärän peitossa.

Kiivi ei osaa lentää, ja sillä on vain pikkuruiset siivet. Se sulat muistuttavat pikemminkin hiuksia kuin lentotaitoisten lintujen sulkia.

Se ei ole kovinkaan lintumainen. Sen luut eivät ole onttoja, vaan ne muistuttavat nisäkkäiden luita.

Sen sulat ovat huomattavasti primitiivisemmät kuin esimerkiksi Archaeopteryxilla, jolla myös on mosaiikkimaisia piirteitä.

Mutta kanan kokoinen kiivi pääsee juoksemaan yllättävän vikkelästi, niin kuin emut, strutsit ja muut lentokyvyttömät linnut.


Lähde:

Kiwis for kiwi. How kiwi evolved.