Hoatsin on vastustanut muutosta yli ”20 miljoonaa vuotta”

Hoatsin. Kuva: Linda De Volder, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Elävät fossiilit hämmentävät eläintieteilijöitä. Jotkin niistä, esimerkiksi vesinokkaeläin, eivät tunnu sopivan mihinkään kategoriaan.

Nokkasiili, maasika ja muurahaiskäpy myös todistavat Luojamme huumorintajusta.

Etelä-Amerikassa yhä elävä hoatsin on myös niin erikoinen lintu, että tutkijoiden on ollut vaikea sovittaa sitä siipiniekkojen oletettuun sukupuuhun. Isohko kanalintu – tai käkilintu – on säilynyt liki muuttumattomana ainakin ”22 miljoonaa vuotta”.

Monet muut elävät fossiilit niin ikään heikentävät uskoa darvinistiseen evoluutioon.


Lähde:

Mayr, Gerald, Herculano Alvarenga ja Cécile Mourer-Chauviré. 2011. Out of Africa: Fossils shed light on the origin of the hoatzin, an iconic Neotropic bird. Naturwissenschaften 98 (11): 961–966.

Keuruun paikallislehti satuilee ”miljardin vuoden ikäisestä” asteroidista

Asteroidi 951 Gaspra. Kuva: NASA, public domain.



Joel Kontinen

Menneisyyden ennustaminen saattaa olla jopa vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Monet kuitenkin yrittävät.

Keuruun paikallislehti uutisoi jälleen kerran alueelle luultavasti tipahtaneesta asteroidista:

”Asiantuntijoiden mukaan pirstekartioiden synnystä on kulunut aikaa 1 000–1 880 miljoonaa vuotta. Silloin avaruudesta syöksynyt 1,5 kilometrin mittainen asteroidi tuhosi tieltään kaiken ja upposi viiden kilometrin syvyyteen maahan.”

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä tällaisissa mittauksissa on vikana:

”Monet uskovat, että radiometriset iänmääritysmenetelmät mittaavat aikaa, mutta ne pystyvät mittaamaan ainoastaan atomien määrää tietyssä aineessa, esimerkiksi fossiilissa tai kalliossa. Ne ovat luotettavia vain, jos seuraavat olettamukset pitävät paikkansa:
1. Emäisotooppien (alkuperäisten radioaktiivisten aineiden) ja tytärisotooppien (hajoamistuotteiden) määrään ei ole vaikuttanut mikään muu kuin radioaktiivinen hajoaminen.
2. Kun kallio muodostui, siinä oli tietty määrä tytärisotooppia, yleensä ei lainkaan.
3. Hajoamisnopeus on aina ollut vakio.

Geologit eivät pysty tarkistamaan, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa. Institute for Creation Researchin RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -tutkimushanke toi päivänvaloon todisteita, jotka osoittavat, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei aina ole ollut vakio.”

Voit tilata kirjan täältä.

Lähde:

Piilemä, Markku. 2015. Lajissaan Suomen suurin? Suur-Keuruu 19.10., 3.

Tiedemiehet huiputtavat itseään, Nature toteaa varoittaessaan tiedevilpistä

Monesti tutkijat näkevät sitä, mitä odottavat. Evoluutiotutkija voi nähdä apinoissa ihmismäisiä piirteitä, joita niissä ei välttämättä ole.




Joel Kontinen

Tiedevilpistä on tullut miltei yhtä suuri ongelma kuin dopingista huippu-urheilussa. Huijausten ei sinänsä pitäisi hämmästyttää meitä, koska emme enää aikoihin ole eläneet alun sangen hyvässä maailmassa, jota Genesiksen alkusivut kuvaavat.

Aadamin ja Eevan synnin seuraukset näkyvät myös tieteessä. Yhä useammin tehdään tutkimuksia, joiden tuloksia ei voida myöhemmin todentaa.

Nature on toistuvasti käsitellyt tieteellistä vilppiä. Äskettäin se kiteytti astrofyysikko Saul Perlmutterin (University of California, Berkeley) sanoin aikamme tieteen ongelman: Se on jatkuva kilpailu, jonka osapuolina olemme me itse. Keksimme keinoja, joilla huiputamme itseämme ja keksimme samalla keinoja, joilla vältämme huiputtamasta itseämme.

Naturen artikkeli lähtee selvittämään ongelmaa hyvin darvinistisesta perspektiivistä: Lehden mukaan aivomme kehittyivät Afrikan savannilla, jossa esi-isiemme piti osata sekä löytää kypsät hedelmät että varoa isoja kissapetoja. Mutta tällaiset kyvyt eivät auta tutkijaa tekemään paikkansapitäviä tulkintoja, kun hän analysoi terrabittitulvaa.

Evoluutio ja korkea tutkimusmoraali eivät välttämättä ole veljeksiä.

Tutkijat monesti erehtyvät keräämään todisteita, jotka tukevat heidän hypoteesiaan. He eivät huomaa muita selityksiä tai välitä niistä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että he tahallaan haluaisivat harhauttaa muita, mutta heidän oma näkemyksensä sokeuttaa heidät.

Nature ei tunnustane sitä, mutta monesti esimerkiksi usko evoluutioon tai vuosimiljooniin saa tutkijat etsimään täysin epäuskottavia selityksiä.


Lähde:

Nuzzo, Regina. 2015. How scientists fool themselves – and how they can stop. Nature news (7.10.).

Dinosauruslajit hupenevat: Nanotyrannus olikin nuori T. rex

Nanotyrannus lancensi. Kuva: Conty, Creative Commons (CC BY 3.0).




Joel Kontinen

Science raportoi äsken tuoreesta dinosaurustutkimuksesta, joka esiteltiin Society of Vertebrate Paleontology -seuran kokouksessa.

Monet tutkijat olivat pitäneet Nanotyrannusta T. rexin lähisukulaisena mutta silti omana lajinaan. Tämä näkemys joutuu lähinnä paleontologi Robert Bakkerin mittauksista. T. rex kun saattoi venyä 12 metrin pituiseksi, mutta Nanotyrannus jäi 5 metrin jässikäksi.

Bakker uskoi, että Nanotyrannus oli aikuinen.

Viime vuosien löydöt ovat saaneet useat tutkijat muuttamaan näkemyksensä. Vuonna 2002 löydettiin Montanasta hyvin säilynyt Nanotyrannus, jolle muitta mutkitta annettiin nimeksi Jane.

Paleontologi Thomas Carr tutkimusryhmineen mittasi Janen pohjeluun kasvurenkaita ja laati dinosta kolmiuloitteisen tietokonemallin.

Tutkijat arvelevat, että Jane oli yksitoistavuotias kuollessaan. He myös saivat selville, että se oli juuri aloittanut lihansyöjädinoille tyypillisen kasvupyrähdyksen.

Robert Bakker ei silti ole luopunut kannastaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun dinosaurustutkijat ovat myöntäneet, että löytäjät ovat liioitelleet lajien lukumääriä. Läheskään kaikkia oletettuja dinosauruslajeja ei ole ollut olemassa. Niinpä esimerkiksi Torosaurus sai siirtyä tieteestä tieteisviihteen puolelle.

Nooan urakka oli huomattavasti helpompi kuin mitä ennen kuviteltiin.


Lähde:

Balter, Michael. 2015. Top predator wannabe is just another T. rex. Science (16.10.).

Häkellyttävä löytö: ”125 miljoona vuotta” vanhan jyrsijän turkki, keuhkot, maksa ja korvat yhä pehmeät

Eläinten turkki ei ole muuttunut sanottavasti ”125 miljoonaan vuoteen”. Ahma on huomattavasti suurempi kuin Spinolestes xenarthosus, mutta sillä on myös monia yhteisiä piirteitä vanhan pikkujyrsijän kanssa.





Joel Kontinen

Espanjasta äskettäin löydetty Spinolestes xenarthosus ei ole kuin rotan kokoinen, mutta sen merkitys on paljon suurempi. Noin 24-senttisestä otuksesta on säilynyt pehmeänä turkki, keuhkot, maksa ja korvat.

Se on toisin sanoen varsin häkellyttävä löytö. Ainoastaan vedenpaisumuksen kaltainen raju katastrofi olisi voinut saada sen säilymään niin hyvin.

Tutkijat löytävät yhä useammin muinaisten eläinten pehmeitä jäänteitä, vaikka luulisi, että ne olisivat jo kuviteltujen vuosimiljoonien aikana ehtineet fossiloitua.

Pehmeitä kudoksia on löytynyt esimerkiksi mammutista, dinosauruksista, äyriäisistä, salamanterista ja muista matelijoista.

Ne jos mitkä haastavat uskon vuosimiljooniin.

Evolutionistit uskovat, että Spinolestes xenarthosus eli jo dinosaurusten kaudella. Näemme siitä, että stasis eli muuttumattomuus on yllättävän yleistä eläinkunnassa. Eläinten turkki ei esimerkiksi ole sanottavasti muuttunut ”125 miljoonaan vuoteen”. Sama koskee myös piikkejä.


Lähde:

Perkins, Sid. 2015. Breathtaking fossil of tiny mammal preserves fur and internal organs. Science (14.10.).

Tiedeportaali satuilee yliluonnollisten uskomusten synnystä

LiveSciencen uskonnonopetuksessa käytetään havaintovälineinä savannia ja leijonaa. Kuva: Vince O'Sullivan/Flickr, Creative Commons (CC BY-NC 2.0).




Joel Kontinen

LiveSciencen toimittaja Elizabeth Palermo pohtii paavin USA:n vierailun herkistämänä uskonasioita. Hän ei kuitenkaan liity pyhän isän fanittajiin, vaan lähtee etsimään uskonnon alkuperää Afrikan savanneilta.

Ja koska hän pitää uskontoa evoluution tuotoksena, tulos on ennustettavissa. Hän lainaa Kelly James Clarkin näkemystä varhaisten ihmisten ja luonnon vuorovaikutuksesta.

Näin tämä vanha evoluutiotarina etenee:

Jos esi-isämme vaani Serengetissä antilooppia ja kuuli yhtäkkiä ruohon kahisevan lähellään, hän ei jäänyt pohtimaan, aiheuttiko sen tuuli vai leijona vaan hän lähti varmuuden vuoksi käpälämäkeen.

Luonnonvalinta suosi niitä kaukonäköisiä yksilöitä, jotka keksivät, että seurauksella (kahina) oli syy (leijona).

Ajan mittaan ihmiset alkoivat ehkä pitää monia asioita tarkoituksellisina. He näkivät syy- ja seuraussuhteita myös ilmiöissä, joissa niitä ei todellisuudessa ollut.

Savannin asukkaat näkivät rajuilmat osoituksena yliluonnollisten olentojen vihasta, ja pian syntyi myös joukko muita jumaluuksia.

Esimerkiksi skeptikko Michael Shermer on päätynyt liki samanlaiseen skenaarioon omissa kirjoituksissaan.

Tällainen satuilu voi jossain määrin kuvailla animismia, mutta empiirisen tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Uskonto näyttää viehättävän ateisteja yllättävän paljon. Sigmund Freud kirjoitti monoteismin synnystä kokonaisen kirjan, ja äskettäin Science pohti suurten uskontojen syntyä ja yhteiskunnallista funktiota.

Jokin vuosi sitten myös TIME työnsi lusikkansa yhteiseen soppaan.

Tällaiset spekulaatiot on parasta luokitella roskatieteeksi (engl. junk science). Niitä ei voi havainnoida eikä varmentaa tieteen menetelmin.

On hyvä muistaa, että nykytiede syntyi kristinuskon innoittamana, ja monet tieteen pioneerit, esimerkiksi Sir Isaac Newton ja Louis Pasteur, olivat tunnustavia kristittyjä.

Tarinoinnista voimme sen sijaan kiittää Rudyard Kiplingiä ja darvinisteja.


Lähde:

Palermo, Elizabeth. 2015. The Origins of Religion: How Supernatural Beliefs Evolved. LiveScience (5.10.).

Kalliovallabi rikkoo evoluutiodogmia: eri lajien yksilöt lisääntyvät keskenään

Kalliovallabi (Petrogale penicillata). Kuva: May Wong, Creative Commons (CC BY 2.0).




Joel Kontinen

Evolutionistit luokittelevat Australian pohjoisosassa elävät kalliovallabit (Petrogale penicillata) kuudeksi lajiksi. Niiden kromosomimäärät ja -koot vaihtelevat, joten tutkijat eivät olettaneet eri lajeihin kuuluvien yksilöiden voivan lisääntyä keskenään.

Vaikka hybridit eivät ole kovin harvinaisia eläinkunnassa (lue lisää esimerkiksi täältä, täältä, täältä , täältä, täältä ja täältä), tutkijat arvelivat, että erilaiset vallabilajit eroavat geneettisesti niin paljon toisistaan, että ne eivät voi lisääntyä keskenään.

Tuore Biology Letters -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että he olivat väärässä.

Tohtori Sally Potterin (Australian National University) johtaman tutkimusryhmän löydökset haastavat käsityksiä lajiutumisesta (lajien muodostumisesta) ja siten myös evoluution dogmia, jolta pohja nyt putosi pois.

Luomisen perspektiivistä katsottuna tutkimuksessa ei ole mitään odottamatonta, koska kaikki vallabit kuuluvat samaan Genesiksen lajiin.

Lähde:

Phys.org. 2015. Rock-wallaby interbreeding causes rethink on evolution (7.10.).