sunnuntai 13. elokuuta 2017

Dinokauden älykkäästi suunniteltu merilintu osasi sukeltaa

Dinokauden merilintu osasi nykylintujen metkun.




Joel Kontinen

Auringon alla ei ole kovin paljon uutta.

Dinosaurusten kaudella elänyt merilintu osasi kaikesta päätellen nykylintujen tavoin sukeltaa, mikä kertoo erittäin älykkäästä suunnittelusta.

Science Daily esittelee meille vanhimman Japanista löydetyn lintufossiilin, jonka arvellaan olevan ”84–90 miljoonaa vuotta” vanha.

Dinojen maailmassa eläneestä Chupkaornis keraorumista on säilynyt niin paljon luita, etenkin reisiluita ja nikamia, että se on tunnistettavissa sukeltavaksi vesilinnuksi.

Nykyisin tiedetään, että dinosaurusten kaudella eli ainakin 432 nisäkäslajia ja kymmeniä meillekin tuttuja lintuja, esimerkiksi ankkoja, flamingoja ja papukaijoja.

Lähde:

Perot Museum of Nature and Science. 2017. Amateur collectors in Japan discover country's first and oldest fossil diving bird. Science Daily. (8.8.).