maanantai 7. elokuuta 2017

T. rexin aikainen levä viihtyy yhä USA:ssa


Wollemia nobilis oli aikanaan sensaatio.




Joel Kontinen

Evolutionistit uskoivat, että Wollemia nobilis häipyi maan kamaralta samaan aikaan dinosaurusten kanssa eli ”65 miljoonaa vuotta” sitten.

Mutta vuonna 1994 tutkijat löysivät elävän Wollemian Sydneyn alueelta.

Myös muita araukarioita kasvaa edelleen meidän päivinämme.

Evolutionistit ovat joutuneet päivittämään käsityksiään dinosaurusten ajan kasveista huomattuaan, että dinot olivat syöneet kasveja, joita ei tuolloin pitänyt olla olemassa.

Dinosaurusten ajan kasvillisuus tukee hienosti Genesiksessä kuvattua luomista.

Kasvit lisääntyvät lajiensa mukaan.

Äskettäin the American Journal of Botany julkaisi tutkimuksen viherlevästä, jonka piti hävitä dinosaurusten mukana.

Mutta Lychnothamnus barbatus kasvaa edelleenkin neljässätoista järvessä Wisconsinissa ja kahdessa järvessä Minnesotan osavaltiossa.

Myös tätä vanhempina pidetyt kasvit uhmaavat evoluutiota. Jotkin varhaiset saniaiset eivät ole muuttuneet ”300 miljoonaan vuoteen”.

Lähde:

Drexel University. 2017. Dinosaur-era plant found alive in North America for first time: Only other record is Cretaceous-era fossil from Argentina. Science Daily (31.7.).