tiistai 2. huhtikuuta 2019

Lionel Messi ei ole Jumala, Paavi Franciscus sanoo

Kuva: Lluís, CC BY 2.0.




Joel Kontinen


Argentiinalainen paavi Franciscus on jalkapalon ystävä. Hän pitää Lionel Messistä, mutta ei pidä häntä jumalana. Espanjassa tv-isäntä Jordi Evole kysyi paavilta, mitä tämä ajatteli Messistä.

Paavi vastasi, että Messi tuo iloa monille Barcelonan kannattajalle, mutta häntä ei voida kutsua Jumalaksi. Hänen mukaansa vain Jumalaa voidaan ihannoida ja sanoa Häntä jumalaksi.

Nyrkkeilylegendalla Muhammed Alilla (Cassius Clayllä) oli vähään samanlaisia aatteita. Häntä ei millään voinut luonnehtia nöyräksi. Hän uskoi vilpittömästi olleensa paras ja jopa kaunein, eikä hän edes paljon liioitellut.

Hän oli taitava ja etevä, steppaili vastustajiensa ympärillä, kunnes nämä joko läkähtyivät ja huomasivat makaavansa kanveesissa.

Jeesus jätti meille hyvin erilaisen esimerkin. Hän omaksui nimen Ihmisen Poika.

Löydämme todellisen vapauden vain Jeesuksessa. Evoluutiota kritikoivassa kirjoituksessa Apollo-kuuohjelman isä Wernher von Braun (1912–1977) lainasi Jeesuksen sanoja: "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi" (Johannes 8:32).

Nimellä Ihmisen Poika on profeetallinen merkitys. Se korosti Jeesuksen samastumista syntiin langenneeseen ihmiskuntaan. Hän ei tullut ihailun kohteeksi vaan palvelemaan ja astumaan kuolemaan ristille sen vuoksi, että me voisimme pelastua.

Lähde:
Tweedie, James. 2019. Pope declares Lionel Messi 'is not God' - and says it is sacrilege for football fans to describe him that way, Daily Mail (1 April).
.