lauantai 26. lokakuuta 2019

Ihmiset saattavat olla ainoa älykäs laji maailmankaikkeudessa

Kuva: Shutterstock, fair use doctrine.



Joel Kontinen

Jos maanpallon elämä on kiinni evoluutiosta, niin sitä ei ole tapahtunut. Näin kirjoittaa Bathin yliopiston profess0ri Nick Longrich. Vaikka maailmankaikkeus on todella laaja, ja linnunradassa on yli 100 miljoonaa tähteä, ja vaikka universumi on todella laaja, niin evoluutiota ei brittikirjoittajan mukaan ole tapahtunut.

Missä kaikki ovat? Tämä on Fermin paradoksi.

Voimme vain kertoa, mitä maapallolla tapahtui sen yli 4,5 miljoona vuoden kuluessa. Näyttää siltä, että elämän syntyminen, fotosynteesi, ja elämän ovat erittäin epätavallisia.

Evolutionistit uskovat, että evoluution aikana tietyn piirteet toistuvat eri eläimissä. Konvergenttia evoluutiota tapahtuu useissa lajeissa, esimerkiksi Australian eläimet ovat siitä kuuluisia.

Näemme konvergenssia myös etenkin silmissä. Monilla eläimillä on silmät, eikä vain ihmisillä. Esimerkiksi seksi kehittyi vain kerran.

Lisäksi kaikki nämä riippuivat toisistaan. Ihmiset eivät voineet kehittyä ennen kuin kalat kehittivät luita, jotka antoivat heidän ryömiä maalle. Luut eivät voineet kehittyä, ennen kuin monimutkaisia eläimiä ilmestyi. Monimutkaiset eläimet tarvitsivat monimutkaisia soluja ja monimutkaiset solut tarvitsivat happea, joka oli valmistettu fotosynteesillä. Mikään näistä ei tapahdu ilman elämän kehitystä, joka on yksittäinen tapahtuma yksittäisten tapahtumien joukossa. Kirjoittajan mielestä kaikki organismit ovat peräisin yhdestä esi-isästä; niin pitkälle kuin voimme arvata.

Nämä vei runsaasti aikaa, ja voi olla evoluution selitys sille, miksi eläimet eivät kehity muualla.

Vain Jumala pystyi luomaan kaiken olevan.

Lähde:

Longrich, Nick. 2009. Humans May Be the Only Intelligent Life in the Universe, If Evolution Has Anything to Say. Live Science (23.10).