maanantai 18. helmikuuta 2013

Evoluutio: Hyppäävätkö ateistit uppoavasta laivasta?



Moni ateisti on hylännyt Darwinin. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen


Darvinistisen evoluution piti olla yhtä vankkaa tiedettä kuin painovoima. Näin innokkaammat darvinistit väittivät vielä jokin aika sitten.

Evoluutio tarjosi jumalankieltäjälle luomismyytin ja keinon selittää kaiken olemassaolon ilman Jumalaa, johon vetoaminen oli hänelle kiusallista.

2000-luku on ollut varsin yllätyksellinen. Moni tunnettu ateisti on julkisesti ilmaissut epäilevänsä evoluution kykyä selittää sitä, mitä sen piti selittää eli eliöiden kehitystä.

Antony Flew oli aikamme tunnetuimpia ateisteja. Vuonna 2007 hän kirjoitti kirjan, jossa hän kertoi hylänneensä ateismin, koska suunnittelu universumissa oli niin ilmeistä.

Jo ennen häntä lääkäri-filosofi Raymond Tallis oli ilmaissut epäilevänsä evoluution kykyä selittää ihmisen ainutlaatuiset älylliset kyvyt, jotka eroavat suunnattomasti eläinten kyvyistä.

Kolme vuotta myöhemmin Jerry Fodor, Rutgersin yliopiston filosofian ja kognitieteen professori, ja Massimo Piattelli-Palmarini, Arizonan yliopiston kognitieteen professori, ryöpyttivät luonnonvalintaa olan takaa kirjassaan What Darwin Got Wrong.

Viime vuonna aikamme tunnetuimpiin filosofeihin lukeutuva Thomas Nagel julkaisi epäilynsä kirjassa Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature Is Almost Certainly Certainly False. Nagelin mukaan darvinistinen selitysmalli on täysin epäuskottava.


Lähde:

Tallis, Raymond. 2003. Escape from Eden. The New Humanist 118 (4).