sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Evoluutio ei kykene selittämään omaatuntoa

Gorilla tuskin pohdiskelee omantunnon alkuperää.




Joel Kontinen


Evoluution maailma on häikäilemätön. Heikot eivät kestä, vaan vahvat syövät heikot. Diktaattorit viihtyvät darvinistisessa olemassaolon kampailussa.

Ihmisellä on kuitenkin omatunto. Vaikka se voikin olla vääristynyt, se siitä huolimatta antaa kaikille jonkinlaisen kuvan siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Omatunto ei ole aineellinen (materiaalinen) ominaisuus, emmekä voi ajatella, että se olisi paikallistettavissa johonkin tiettyyn osaan aivoista. Mutta niin kuin ihmisen luontainen kyky oppia kieltä, se vaan on olemassa.

Ameballa tuskin on omaatuntoa, joten darvinistin on käytännössä mahdotonta selvittää, missä vaiheessa ja miten täysin aineeton ominaisuus syntyi atomien liikkeestä.

Voimme yrittää tukahduttaa omantunnon, mutta se on edelleen olemassa. Se kertoo siitä, että me olemme vastuussa elämästämme ja teoistamme Luojallemme.