keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kuoleman kulttuuri valtaa alaa: Belgiassa terve 24-vuotias saa luvan lääkärin avustamaan itsemurhaan


Jumalan hylkäämisen seuraukset eivät ole kauniita. Kuva parin vuoden takaisesta holokaustinäyttelystä.




Joel Kontinen

Pelastusarmeijan perustaja William Booth (1829–1912) ennusti jo yli sata vuotta sitten, että tulee aika, jolloin kristinusko työnnetään yhteiskunnassa marginaaliin: ”Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä ota päätöksissään huomioon Jumalaa.”

Viime vuosien yhä kiihtyvä trendi osoittaa, että hän oli oikeassa. Mammona on syrjäyttänyt Mooseksen.

Länsimaat ovat kiireesti hylkäämässä kristillisen moraalin. Tämä ilmenee esimerkiksi abortteina, eutanasiana ja homoseksuaalien suosimisena Raamatun moraaliopetusten kustannuksella.

Teologit ovat pahentaneet asiaa irrottamalla Genesiksessä alkavan Raamatun historian sen etiikasta. Darwin on syrjäyttänyt Jumalan, vaikka suurin osa todisteista viittaa vahvasti siihen, että darvinistinen evoluutio on selitysmallina tehnyt vararikon jo ajat sitten.

Sekularistien agendaan kuuluu myös ihmisen ja eläinten välisen rajan häivyttäminen sekä luonnon ihannointi, joka äityy välillä liki palvonnaksi.

Viime vuonna lääkärit auttoivat 1807 ihmistä päättämään päivänsä Belgiassa. Newsweek raportoi äskettäin 24-vuotiaan Lauran tapauksesta. Hän ei kärsi mistään fyysisestä taudista, mutta kamppailee henkisten ongelmien kanssa.

New Yorker kertoi aiemmin tämä vuonna tapauksesta, jossa lääkärin surmaaman naisen poika kuuli eutanasiasta vasta, kun hänen äitinsä oli kuollut.

Alkuvuodesta hollantilainen klinikka auttoi kroonisesta tinnituksesta eli korvien soimisesta kärsinyttä 47-vuotiasta naista päättämään päivänsä.

Kun ihminen hylkää Jumalan, seuraukset eivät ole kauniita. Luvatun vapauden sijasta tulee orjuus.

Löydämme todellisen vapauden vain ristin juurella.



Lähde:

O’Gara, Eilish. 2015. Healthy 24-year-old granted right to die in Belgium. Newsweek (29.6.).