sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ihmisen evoluutio jatkuu? Tulevaisuuden ennustaminen on liki yhtä vaikeaa kuin menneisyyden

Tämäkin piirros on saanut vaikutteita evoluutiosta. Mutta darvinisti näkee siinä useita kerettiläisiä piirteitä.






Joel Kontinen


Ihmisen oletettu evoluutio näyttää melko sekavalta. Darvinistit eivät ole siitä kovinkaan yksimielisiä.

Vuonna 2008 professori Steve Jones ilmoitti muitta mutkitta, että ihmisen evoluutio on loppunut.

Kaksi vuotta myöhemmin (2010) Scientific American vihjasi, että arvostettu professorimme erehtyi pahan kerran. Ihmisen evoluutio jatkuu.

Ja vuonna 2009 evoluutioteoreetikko Oliver Curry arveli, että ihmiskunta jakaantuu joskus kahdeksi lajiksi, niin kuin H. G. Wellsin romaanissa Aikakone (The Time Machine).

Viime toukokuussa Science raportoi, että evoluutio jatkuu ainakin briteissä: heistä on tullut vaaleampia, sinisilmäisempiä ja keskimäärin pidempiä kuin roomalaisaikana 2000 vuotta sitten.

Evoluution parhaat todisteet ovat näin triviaaleja muutoksia. (Samanlainen trendi näkyy vaikkapa koivumittareissa ja darwininsirkuissa).

Jotkut taas spekuloivat, että meistä tulee fiksumpia, kun evoluutio kutistaa aivojamme.

Äskettäin Jonathan Beauchamp (Harvard University) väitti, että luonnonvalinta on vaikuttanut korkeasti koulutetuissa amerikkalaisissa viime vuosisadalla.

Miten hän sitä perustelee?

He saavat vähemmän lapsia kuin ne, joilla on vaatimattomampi koulutus.

Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä darvinistisen evoluution kanssa.

Beauchamp tarkasteli vain miehiä ja naisia, jotka olivat syntyneet vuosina 1931–1953.

Tästä oli kätevää ekstrapoloida tulokset kattamaan kaikkia amerikkalaisia.

Mutta näin media yleensäkin tiedottaa evoluutiosta.

Mutaatiot ja luonnonvalinta näyttelevät yhä keskeisiä rooleja darvinistisissa skenaarioissa.

Mutta mutaatiot eivät luo uutta. Monesti ne aiheuttavat tuhoa.

DNA:n korjausmekanismit, solujen varajärjestelmät ja pikkuruisten nanomoottoreiden yhteistyö estävät mutaatioiden synnyn.

Olisi hyvä muistaa, että luonnonvalinta ei luo vaan karsii tarpeettomia aineksia ja että luonnonvalinta ei sinänsä ole evoluutiota.


Lähde:

Hawks, John. 2016. Are humans still evolving? Growing evidence suggests we are. New Scientist (15.7.).