tiistai 30. elokuuta 2016

Isoäiti Lucy putosi puusta, tuore tutkimus kertoo


Näillä jaloilla ei ehkä olisi kannattanut kiipeillä puussa.





Joel Kontinen

Isoäitien ei ehkä pitäisi kiipeillä puissa. Tuore Naturessa toistaiseksi vain verkossa julkaistu tutkimus viittaa siihen, että Lucy (Australopithecus afarensis) putosi kenties 12 metrin korkeudelta, mursi siinä hötäkässä ainakin yhden kylkiluun ja muita luita sekä kuoli vammoihinsa.

Lucy ei siis aina viihtynyt maassa.

Professori John Kappelman (University of Texas, Austin) tutki kollegoineen oletetun isoäitimme jäämistöä, kun ne olivat USA:n kiertueella vuonna 2008. Vammat kävivät tuolloin ilmi tietokonekerroskuvauksesta eli CT-kuvauksesta, mutta tulokset julkaistiin vasta nyt.

Myös muutamat muut tutkijat ovat ehdottaneet, että Lucy eli puussa. Esimerkiksi Will Harcourt-Smith (American Museum of Natural History) sanoo, että vaikka A. afarensiksen jalkaholvi olisikin ollut hieman kaareva, sen sormet ja varpaat olivat apinamaisen kaarevat.

Oppikirjat ja luonnontieteen museot ovat kuvailleet Lucyn jalkoja suuriksi, koska isoäitimme on vain ”0,4 miljoonaa vuotta” nuorempi kuin Laetolin kuuluisat jalanjäljet.

Lucy pääsee tuostakin otsikoihin. Viime vuonna Google juhli isoäitiämme, Obama kävi häntä moikkaamassa ja tutkijat kertoivat, että yksi Lucyn nikamista kuuluikin paviaanille.

Naturen tutkimus viittaa siis siihen, että Lucy eli monen muun apinan tavoin puussa.


Lähteet:

Kappelman, John et al. 2016. Perimortem fractures in Lucy suggest mortality from fall out of tall tree. Nature (29.8.).

Webb, Jonathan. 2016. Early human ancestor Lucy 'died falling out of a tree'. BBC News (29.8.).