sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Miksi Jumala ei pysäyttänyt tsunamia? ateisti kysyy, tavallaan

Maaliskuussa 2011 tsunami iski Japaniin. Kuva: U.S. Navy, Wikipedia.



Joel Kontinen

Ateisteilla ei ole luonnon ulkopuolista voimaa, joka voisi vaikuttaa luonnonlakeihin ja vaikka pysäyttää tsunamin”, sanotaan Aamulehden tuoreessa haastattelussa, jossa tentattavana on vapaa-ajattelijana itseään pitävä Petri Karisma.

Väite on kiinnostava: mistä ateisti tietää, että Jumala ei kykene pysäyttämään tsunamia? Karisma ei ehkä ole pohtinut heittoaan kovin perusteellisesti, koska yleensä tsunami aiheuttaa suurta tuhoa vain alueilla, joilla ihminen on muokannut rannikkoa perusteellisesti ja esimerkiksi hakannut maata suojaavat mangrovemetsät. Vuonna 2004 Intian valtameren saaret, joiden mangrovemetsät olivat tallella, eivät kärsineet juuri lainkaan vahinkoja.

Toiseksi luonnonlait vain kuvaavat, mitkä lainalaisuudet vaikuttavat luonnossa nykyisin. Ne eivät kerro, miten maailmankaikkeus sai alkunsa. Aakkoset esimerkiksi kuvaavat, millaisia symboleita voin käyttää kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta, mutta ne eivät synnytä itse kirjoitusta. Sama pätee myös kaiken alkuperään.

Ateistin pitää luoda oma tarkoituksensa elämälleen”, Karisma sanoo.

Jotkut ateistit voivat sanoa luovansa elämänsä tarkoituksen itse, mutta toiset – etenkin Jerry Coyne – eivät usko, että vapaata tahtoa on edes olemassa. Vapaa-ajattelija ei toisin sanoen Coynen mukaan kykene ajattelemaan vapaasti. Kaikki on siis pelkistettävä atomien liikkeeksi, jossa mitään pohjimmaista tarkoitusta ei edes ole.


Lähde:

Ellilä, Tiina. 2014. ”Ateisti luo elämänsä tarkoituksen itse”. Aamulehti 23. 2., B27.