sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Fiksut kasvit tunnistavat valon aallonpituuden


Kukat ovat yllättävän fiksuja.




Joel Kontinen

Kasviharrastajat ovat jo pitkään tienneet, että ikkunalaudalla kevättä odottava kultaköynnös kääntyy aina valoon päin.

Tämä ei ole kukkien ainoa taito, joka haastaa darvinistiset selitykset.

Monet kasvit ovat ällistyttävän kauniita, ja jotkin tuntuvat osaavan matematiikkaa.

Salk Instituten tutkijat julkaisivat jouluksi Cell-tiedelehdessä tutkimuksen niiden kyvystä tunnistaa valon aallonpituuden.

Kasvi tietää, milloin se on varjossa. Se myös tietää, milloin varjostaja on toinen kasvi ja milloin esimerkiksi pilvi.

Kryptokromi-niminen tunnistin havaitsee sinisen valon hiipumisen ja saa kasvin tuottamaan lisää kasvuhormonia, jolloin se voi kohota sitä pimentävien naapurien yläpuolelle.

Näemme merkkejä luomisesta kaikkialla kasvikunnassa. Kasvit ovat esimerkiksi täynnä itseään monistavia aurinkokennoja.

Lisäksi jotkut tutkijat olettavat tunnistaneensa kasveissa tunteita.

Lähde:

Phys.org. 2015. Here comes the sun: Cellular sensor helps plants find light. (24.12.).