keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Etevät kakadut päihittävät simpanssit kekseliäisyydessä



Kakadu päihittää simpanssin nokkeluudessa.





Joel Kontinen

Simpanssien pitäisi evoluution mukaan olla eläimistä fiksuimpia. Vaikka nykyisin tiedetään, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on moninkertaisesti suurempi kuin mitä vielä kymmenisen vuotta sitten uskottiin, darvinistiset uskomukset ovat jatkaneet omaa elämäänsä.

Evolutionistit ovat näkevinään isoissa apinoissa inhimillisiä ominaisuuksia, viitteitä jonkinlaisesta kielitaidosta, uskonnosta ja moraalista, mutta monien muiden eläinten yllättävät taidot haastavat heidän uskomuksiaan.

Tuore Biology Letters -tiedelehdessä julkaistu tutkimus viittaa vahvasti siihen, että kakadut päihittävät simpanssit kekseliäisyydessä.

Figaro-niminen kakadu pääsi uutisiin jo vuonna 2012, kun eläintieteilijä Alice Auersperg (Wienin yliopiston kognitiivisen biologian laitos) kollegoineen julkaisi siitä tutkimuksen.

Figarolla oli häkissään puunkappale, joka oli liian paksu, jotta se olisi voinut yltää häkin ulkopuolelle jätettyyn pähkinään.

Sinnikäs kakadu ei antanut periksi vaan jyrsi nokallaan puusta kalikan, jonka se sai pujoteltua häkin verkon lävitse, ja näin se sai pähkinän.

Kaikki eivät uskoneet, että Figaro olisi tarkoituksellisesti tehnyt itselleen työkalun.

Jotkut otaksuivat, että se oli suutuspäissään käynyt puukalikan kimppuun ja vahingossa saanut itselleen ohuen kepin, jolla se ylettyi pähkinään.

Auersperg kollegoineen päätti selvittää, osaavatko kakadut valmistaa työkaluja erilaisista materiaaleista. He antoivat neljälle uroskakadulle (myös Figarolle) häkkiin vuoron perään oksan, jossa oli lehtiä, puukalikan ja pahvinpalan.

Kunkin kakadun piti kymmenessä minuutissa valmistaa annetusta materiaalista työkalu, jolla se saisi cashewpähkinän.

Kaikki kakadut saivat hetkessä sekä oksasta että puukalikasta työkalun, jonka avulla ne saivat pähkinän. Lisäksi Figaro ja yksi muu kakadu onnistuivat leikkaamaan pahvista ohuen kappaleen ja vetämään sillä pähkinän häkkiin.

Ne eivät hosuneet umpimähkään vaan leikkasivat pahvista nokallaan – järjestelmällisesti ja suoraan – työkalun, jolla ne kiskoivat cashewpähkinän luokseen.

Myös varikset päihittävät simpanssit etevyydellään (lue lisää täältä, täältä ja täältä).

Jumala on antanut kaikille eläimille, niin suurille kuin pienille, älykkyyttä, jotta ne pärjäisivät syntiin langenneessa maailmassa.

Lähde:

Barras, Colin. 2016. Creative cockatoos skilfully make tools from different materials. New Scientist (16.11.).