perjantai 4. joulukuuta 2009

Ilmastotieteilijät hukkasivat tutkimustietoa



Keskustelu ilmaston lämpenemisestä kiihtyy. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Keskustelu ilmaston lämpenemisestä kiehuu näin talvipakkasilla.

Marraskuun lopulla joko hakkeri tai alituiseen salailuun kyllästynyt työntekijä toi julkisuuteen tuhat East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikön (Climate Research Unit, CRU) johtajan Phil Jonesin ja muiden tutkijoiden saamaa tai lähettämää sähköpostia.

Tiedejulkaisut ovat olleet varsin vaitonaisia tapauksesta, mutta kaikesta päätellen lämpö ja osin myös keskustelijoiden verenpaine on kohonnut niin blogosfäärissä kuin keskustelupalstoillakin. Murto on jo ehditty nimetä climategateksi.

Sähköpostit viittaavat siihen, että CRU:n tutkijat ovat ainakin yrittäneet estää toisinajattelijoita julkaisemasta tuloksiaan alan lehdissä.

CRU on myöntänyt, että 1980-luvulla sen tutkijat hukkasivat siihenastiset mittaustulokset, joten ihmistekoiseen ilmastonlämpenemiseen kriittisesti suhtautuvat tiedemiehet eivät ole voineet selvittää, onko ilmasto oikeasti muuttunut ja jos on, niin kuinka paljon.

Samoihin aikoihin Uudessa Seelannissa paljastui, että sikäläiset ilmastotutkijat väärensivät ilmastotietoja saadakseen haluamansa lämpenemiskäyrän.

Hiilidioksidin vaaroista varoittavat tiedemiehet ja muut keulahahmot eivät itsekään ole suhtautuneet kovin uskottavasti sanomaansa. Esimerkiksi Al Gorella ja ilmastotutkijoilla on jo pitkään ollut tapana matkustaa ilmastokonferenssista toiseen hiilidioksidia tupruttelevilla yksityiskoneillaan.

Ehkä tämäkin kertoo jotain alan uskottavuudesta.

Meidän on ehkä entistä vaikeampi uskoa tieteen objektiivisuuteen.

Lähteet:

Leake, Jonathan. 2009. Climate change data dumped. Timesonline (29.11.) http://www.timesonline.co.uk/tol/news/environment/article6936328.ece

Watt. Anthony. 2009. Uh, oh – raw data in New Zealand tells a different story than the official one. Whats Up With That. (25.11.) http://wattsupwiththat.com/2009/11/25/uh-oh-raw-data-in-new-zealand-tells-a-different-story-than-the-official-one/#more-13215