sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Stasin varjo yliopistomaailmassa: tutkija sai kenkää, kun julkaisi tutkimuksen dinosauruksen pehmeistä kudoksista


Stasin vastainen mielenosoitus vuonna 1990 Berliinissä. Kuva: Thomas Uhlemann, Deutsches Bundesarchiv.




Joel Kontinen

Itä-Saksan turvallisuuspoliisi Stasi (Ministerium für Staatssicherheit) tuli tunnetuksi urkkijoistaan ja pelon ilmapiiristä, jolla se pyrki pitämään toisinajattelijat kurissa ja nuhteessa.

Berliinin muurin murruttua 25 vuotta sitten Stasi muistetaan lähennä varoittavana esimerkkinä.

Stasin menetelmät eivät silti vaipuneet unholaan. Etenkin USA:ssa evoluution kannattajat käyttävät niitä vaimentaakseen toisinajattelijoita.

Ben Steinin filmi Expelled: No Intelligence Allowed (2008) dokumentoi, miten darvinistit sortavat ja uhkailevat tiedemiehiä ja luonnontieteen opettajia, jotka uskaltavat edes ehdottaa, että kaikki olevainen ei ole syntynyt ja kehittynyt itsestään.

Iowa State Universityn apulaisprofessori Guillermo Gonzales menetti virkansa, kun kävi ilmi, että hän suosi älykästä suunnittelua.

Emeritusprofessori Matti Leisola kertoo kirjassaan Evoluutiouskon ihmemaassa muista tapauksista, joissa tutkijoita on rangaistu siitä, että he ovat erehtyneet epäilemään darvinistista evoluutiota.

Tuore Nature kuvailee biologi Mark Armitagen tapausta.

Helmikuussa 2013 Mark Armitage julkaisi Kevin Andersonin kanssa Acta Histochemica -tiedelehdessä tutkimuksen triceratopsin sarvesta löytyneestä pehmeästä kudoksesta (“Soft sheets of fibrillar bone from a fossil of the supraorbital horn of the dinosaur Triceratops horridus”).

Tutkimus läpäisi vertaisarvioinnin ja julkaistiin, mutta kaksi viikkoa sen jälkeen Armitagen työnantaja California State University - Northridge sanoi hänet irti.

Yliopisto sai selville, että Armitage oli kreationisti, joka uskoo nuoreen maailmaan.

Evolutionisteilla on tapana väittää, että kreationistit eivät julkaise vertaisarvioituja tutkimuksia (tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa), joten he eivät voineet suvaita tällaista.

Pehmeät kudokset ovat kiusallista evolutionisteille. He eivät silti pysty sensuroimaan itse löytöä, koska niitä on löytynyt myös monesta muusta tutkimuksesta.

Nature viittasi myös David Coppedgen tapaukseen. Coppedge työskenteli 14 vuoden ajan NASA:n Jet Propulsion Laboratoryn Cassini-hankkeessa, kunnes eräs kollega valitti siitä, että hän kannatti älykästä suunnittelua.

Stasia ei enää ole, mutta evolutionistit suosivat edelleenkin sen menetelmiä: he pelottelevat, uhkailevat ja syrjivät toisinajattelijoita.

Lähde:

Kemp, Christopher. 2014. University sued after firing creationist fossil hunter. Nature 515, 20.