perjantai 18. huhtikuuta 2008

Pieni merieläin sai darvinistit tyrmistymään



Ernst Haeckelin piirtämiä kampamaneetteja. Kuva: Wikipedia

Joel Kontinen

Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa käytettiin yli sataa tietokonetta analysoimaan maapallon varhaisimmiksi oletettuja eläimiä. 1800-luvulla Charles Darwin otaksui, että kaikki elävät organismit muodostavat elämänpuun, josta eri oksat haarautuvat. Vaikka puu nykyisin muistuttaakin pikemminkin pensasta kuin oikeaa puuta, darvinistit eivät silti ole tyystin hylänneet oppi-isänsä perusideaa.

Biologit olivat aiemmin spekuloineet, että yksinkertaisempien olioiden olisi pitänyt haarautua puun rungosta ennen “kehittyneempiä” olentoja. Näin ollen he uskoivat, että sienieläimet erkautuivat rungosta ensimmäiseksi.

Nature-tiedelehdessä 10. huhtikuuta julkaistu tutkimus sai kuitenkin evolutionistit tyrmistymään. Casey Dunn, jonka johtama tutkimusryhmä teki uraauurtavan löydön, sanoi physorg.comin mukaan: “Tämä oli täydellinen shokki, niin tyrmistyttävä, että aluksi luulimme, että jotain oli mennyt pahasti pieleen.”

Tulokset olivat niin tyrmistyttäviä, että tutkijat joutuivat tarkistamaan tuloksensa useaan kertaan ennen kuin he olivat valmiita uskomaan, mitä he olivat löytäneet.

Ensimmäinen elämän puusta haarautunut olio ei ollutkaan sienieläin vaan kampamaneetti. Tämä on evolutionistien näkökulmasta tyrmistyttävää, koska kampamaneetilla on hermojärjestelmä, joka ei suinkaan ole mikään primitiivinen järjestelmä. Darvinistit kuvittelivat, että se kehittyi vasta paljon myöhemmin.

Sienieläimet taas olevat “primitiivisempiä” olentoja ja niiltä puuttuu hermojärjestelmä. Dunn ehdottaakin, että ensimmäinen eläin oli paljon kehittyneempi kuin mitä aiemmin kuviteltiin.

Toisin sanoen: tutkimuksen tulokset olivat päinvastaiset kuin mitä evoluutioon uskovat tiedemiehet olivat otaksuneet. Tästä huolimatta vaikuttanee siltä, että harvat heistä rohkenevat hylätä mieliteoriansa vaan yrittänevät sen sijaan modifioida elämänpuuta vaikka osa siitä on nyt selvästi ylösalaisin.

Lisäys 24.1. 2009: Evolutionistit harkitsevat nyt jo elämänpuun hylkäämistä.



Lähteet:

And the first animal on Earth was a... http://physorg.com/news127055240.html

Dunn, Casey W. & al. 2008. Broad phylogenomic sampling improves resolution of the animal tree of life. Nature 452:7188, 745-749.