keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Teistinen evoluutio: Miksi kristitty suosii myyttejä mutta ei usko Kristuksen Sanaa?

Kengurunhäntäpuun kaltaiset elävät fossiilit sopivat huonosti evoluution maailmaan.





Joel Kontinen

Joka kesä näyttää tuovan teistisen evoluution kristillisille keskustelufoorumeille. Äsken oli vuorossa seurakuntalainen.fi. Uusin yritys on Ristin Voitto -lehdessä.

Evoluutiobiologian mukaan makroevoluutio on empiirisesti todistettu fakta”, teologian opiskelija Markus Niemi kertoo tuoreessa RV:ssä.

Väite on ongelmallinen. Darvinistinen evoluutio on niin joustava, että esimerkiksi fossiilien puutetta voidaan käyttää todisteena siitä, että kehitys oli niin nopea, ettei se jättänyt fossiileja.

Evoluution tueksi Niemi marssittaa useita tulkinnallisia piirteitä, joiden hän uskoo olevan ”makroevoluutioteorian sisältämiä ennusteita.”

Olen seurannut evoluutiokeskustelua kymmenisen vuotta, mutta en ole vielä ennen törmännyt ilmaukseen makroevoluutioteoria.

Yleensä evolutionistit tarjoavat mikrotason pikkuruisia muutoksia (darwininsirkkujen nokka, koivumittarin värit) teoriansa tueksi ja ekstrapoloivat niin paljon kuin ikinä kehtaavat.

Hänen esimerkkinsä (surkastumat, oletetut välimuodot, biologisten rakenteiden samankaltaisuudet, sukupuut, jäänteet) ovat kuin suoraa populaarikirjallisuudesta. Ehkä ne ovatkin.

Toisin kuin Niemi sanoo uskovansa, evoluution kyky ennustaa tulevaa kehitystä on tunnetusti ollut varsin kehno.

Niemi myös sanoo, että kreationismi on ”näkemys, jonka mukaan kaikki lajit luotiin erillisinä ja ’valmiina pakettina’ ". Tämä on darvinistien ikioma myytti.

Hän tulee samalla paljastaneeksi, että hän ei ole tutustunut kreationistiseen kirjallisuuteen, jossa on monia esimerkkejä vaikkapa aasin ja seepran yhteisestä pennusta, lampaan ja vuohen jälkeläisestä, harmaakarhun ja jääkarhun risteymästä sekä liikereistä (leijonan ja tiikerin hybridistä).

Niemen olisi ehkä parasta ensin lukea vaikkapa Luominen-lehteä tai tilata uusin kirjani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja. Niistä ainakin selviää, mitä luomisopilla tarkoitetaan ja miten se ilmenee fossiileissa ja aikamme maailmassa.

Niemi ei kerro, miten hän pystyisi yhdistämään Jeesuksen opetuksen ihmisen luomisesta ”luomakunnan alussa” ja satoja miljoonia vuosia tuhoa niittäneen darvinistisen eloonjäämistaistelun.

Eikö kristityn pitäisi uskoa Jeesuksen opetukseen?

Lähde:

Niemi, Markus. 2015. Evoluutiokriitikoilta asiantuntemus hukassa? Ristin Voitto 23/2015, 9. (4.6.).