keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Uusi fossiililöytö: Lucyn aikalainen eli puussa


Evolutionistit kuvaavat Lucyn jalat suuriksi, vaikka jalkojen luita ei ole löydetty.





Joel Kontinen

Toiset vanhat fossiilit herättävät huomiota populaarimediassa ja toiset eivät. Nature raportoi äskettäin Etiopiasta löydetyistä varpaan luista. Ne ovat sikäli kiinnostavia, että ne kaivettiin esille samasta kerrostumasta kuin Lucy eli Australopithecus afarensis – niin ikään Afarista, jonka mukaan Lucy sai nimensä.

Ne on ajoitettu osapuilleen yhtä vanhoiksi kuin A. afarensis eli noin 3,4 miljoonan vuoden ikäisiksi.

Ne eivät kuitenkaan ole herättäneet laajemmin huomiota – ehkä siksi, että ne ovat niin selvästi puussa asuneen apinan käyrät jalat.

Jotkut, esimerkiksi tutkimusryhmän johtaja Yohannes Haile-Selassie, näkevät uudessa löydössä yhtäläisyyksiä Ardiin (Ardipithecus ramidus). Se on poikkeuksellisesti vielä nimetön.

Löytö joka tapauksessa sekoittaa ihmisen oletetun sukupuun – taas kerran.

Lähde:

Switek, Brian. 2012. Ancient human ancestor had feet like an ape. Nature news 28.3.).